Ei uraanikaivostoimintaa Kuusamoon
Kommentoitu viesti
Vieras |
#104 Re: Re:12.11.2012 10:59Ydinvoima on ainoa kestävä ja luotettava energiantuotantotapa. se on myös ainoa, jota voidaan rakentaa riittävästi. Aurinko-, tuuli- ja bioenergia ovat merkityksettömiä omantunnon tyynnyttelytemppuja. Penessä mittakaavassa ei niistä rahanhukan ja kohtuuttomien maapinta-alavaatimusten lisäksi ole suuria välittömiä haittoja muttei hyötyäkään. Suurin haitta näistä hirveistä ratkaisuista on, että niitä rakennettaessa luullaan tehtävän jotain merkityksellistä ja tosiasiassa ei tehdä mitään. Näin jäävät todelliset toimivat energiaratkaisut tekemättä, eli ydinvoima rakentamatta. Suuressa mittakaavassa hirveät energiantuotantotavat tuottavat kärjistyviä ongelmia jo edellä mainittuihin, mutta lisäksi myös sähköverkon toimivuus on uhattuna ilman suunnattomia investointeja ns. älykkääseen verkkoon. Pahinongelma on säätövoiman loppuminen. Tanska on painajamainen esimerkki maasta, jossa hirveä energipolitiikka kostautuu kyvyttömyytenä uudistaa vahvasti kivihiileen perustuvaa sähköntuotantoa.
|
Vastaukset
Alfa |
#105 Re: Re: Re:2012-11-12 12:42:22Ydinvoima on osoittautunut taloudellisesti kannattamattomaksi tavaksi kehittää sähköenergiaa. Länsimaissa hankkeita kaatuu yksi toisensa perään. Kannattavuudesta varoitteli jo syksyllä 2009 finanssijätti Citi-group: sijoittajat karttakoon ydinvoimalahankkeet kaukaa. Niinpä luottoluokituslaitokset ovat yksi toisensa jälkeen määritelleet ydinvoimayhtiöiden lainat roskaluokkaan, korkotaso sen mukainen. Britanniassa ydinvoimalan rakennusluvan omaava ranskalaisyhtiö EDF on ehdollistanut voimalan rakentamisen syöttötariffiin. Takuuhinta olisi tuplasti suomalaista tuulivoiman syöttötariffia korkeampi. Tuulivoima onkin osoittautunut nopeimmin rakennettavaksi, päästöttömäksi energiantuotantomuodoksi eri puolilla maailmaa. Voimala tuottaa sijoitetun rahan takaisin n. 8:ssa vuodessa. Ydinvoiman ripeä alasajo Saksassa ja Japanissa sekä kaatuneet hankkeet länsimaissa ovat romahduttaneet uraanin maailmanmarkkinahinnan. Ranskalainen Areva on jo pistänyt useita kaivoshankkeita jäihin. Euroopasta on uraanikaivokset lakkautettu jo ajat sitten, ympäristövaikutukset tunnetaan riittävän hyvin. Talvivaara on ainoa uraanintuotantoluvan haltija EU- alueella.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43302 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10454 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
720 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1092 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
635 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
133 Luotu: 16.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
99 Luotu: 18.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
98 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
92 Luotu: 15.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
109 Luotu: 13.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
51 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
659 Luotu: 06.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
685 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1710 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2767 Luotu: 08.04.2024
Bussilinja Metsämaalle takaisin
58 Luotu: 12.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20805 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2081 Luotu: 22.03.2025
Kouvolaan ympärivuotinen rantalentopallohalli TikTokin ylijäämälämmöllä – maksimaalista hyötyä kaupungille!
20 Luotu: 17.06.2025