KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Kommentoitu viesti
Vieras Vieras |
#520 Re: Re: Kuulin huhua18.01.2011 23:46#485: Vieras - Re: Kuulin huhua Kiitos kirjoituksestasi, olenkin kuullut joskus kyseisestä tilanteesta. KKY:llä näyttää painivan saman kaltaisen tilanteen kanssa. Ihmettelenkin kuinka huonosti yhdistystä yli kolmekymmentä vuotta vetänyt henkilö voi olla noin huono hoitamaan yhdistystä? Yhdistyksellä on varoja, samoin yhdistyksellä on ajoittain leikkauskampanjoita. Huono varaisetkin voisivat leikkauttaa kissansa. Nyt tätä vanhempaa joukkoa haukutaan mummoiksi joiden on aika jättää yhdistys. Mitähän Pirjo Peltoniemi mahtaakaan tarkoittaa? Itse jo ylittänyt jokunen vuosi kuudenkympin rajan. Hän siis laskee itsensä nuorten joukkoon kuuluvaksi? Taitaa olla jo hieman rajat hämärtyneet? Aikoinaan tämä mummolauma teki omavaraisesti kissojen eteen töitä, mikseivät Peltoniemet tee nyt samoin? Oksettaa lukiessa vain muihin kohdistuvia parjauksia. Kukin käyttäköön haluamallaan tavalla keräämänsä varat. Niin yhdistyksen puheenjohtaja, kuin Peltoniemet, että heidän kannattajansa. Ei nyt luulisi pienen kissalauman paljonkaan kuluttavan? Muuta kuin rakennatte pesän kissoille kotiin ja hoidatte kuntoon. Ei siihen mitään yhdistystä tarvita. Saatte katsella pikkutaaperoita iltapuhteittenne iloksi. Antaa yhdistyksen toimia omalla tavallaan, toimikaa te myös omalla tavallanne! - Jos siis olette tosiaan eläimiä rakastavia? Mitä todella jo epäilen. Pikemminkin näkee silmissänne hohtavan setelien kuvat; kunhan niihin pääsisi käsiksi.
|
Vastaukset
Sanna Kaski Vieras |
#523 Re: Re: Re: Kuulin huhua2011-01-19 09:13:47#520: Vieras - Re: Re: Kuulin huhua Eikö se mene jo jakeluun että tämä yhdistys ei ole Tertun vaan jäsenistön!! Jos jäsenistö haluaa muutosta niin toiminta myös muuttuu ja se nähdään seuraavassa vuosikokouksessa. Siinä on tasan kaksi vaihtoehtoa: JOKO ENEMMISTÖ JÄSENISTÖSTÄ HALUAA SITÄ TAI EI!!! Ja kysympä sinultakin (kun ei tähän TErtulta tai Ankkurilta vastausta saa): MIHIN PELKÄÄT RAHOJEN HÄVIÄVÄN/RAHOJA TUHLATTAVAN? Ihan siis konkreettisesti? Olen saanut Tertun vastauksista sellaisen kuvan että KKY:llä on loistavat tilintarkastajat joten varojen väärinkäyttö nykyisellä tai tulevalla hallituksella ei ole edes mahdollista. Kyllä se on täällä nuo tynkähallituksen puolustajat enemmistössä, jotka eivät uskalla nimellään kirjoittaa :) Tähän mennessä sieltä on Terttu ja Ankkuri nimensä ilmoittaneet, miksiköhän eivät muut?
|
Pirjo P Vieras |
#525 Vastaus"vieraalle"2011-01-19 13:02:45#520: Vieras - Re: Re: Kuulin huhua Ihminen on juuri niin nuori kuinkä käyttäytyy. Ikä ei ole numeroista kiinni. Miksi yhdistys on oikein perustettu jos jokaisen joka on erimieltä puheenjohtajan ja parin muun henkilön kanssa, pitäisi perustaa oma yhdistys. Suomen maa on muutenkin yhdistyksiä täynnä ja mitä enemmän niitä on sitä vaikeampi on ihmisten löytää oikea kanava mistä apua saa. Yhdistykset eivät ole kenenkään omaisuutta, eikä niissä voi käyttäytyä diktaattorimaisesti. Jos ei johto osaa olla demokraattinen muiden toimijoidensa kanssa , se ei ole oikeutettu toimimaan johdossa. Vaikka aikoinaan paljon töitä tehnyt "mummolauma" pitää itseään korvaamattomina, ei asia ole niin yksinkertainen. Aina pitää ottaa huomioon, milloin on aika vaihtaa uusiin ihmisiin. Järkevästi toimiva hallitus näkee, milloin vanhojen aikojen muistelusta, alkaa olla jo haittaa yhdistykselle Kun yhteistyö ei enää suju vuosikausiin muiden toimijoiden kanssa sopuisasti, on vika johdossa. Yhdistys kuuluu meille kaikille ei vain niille kauan toimineille. Tätä tuntuu olevan vaikea ymmärtää. TE ETTE SIIS OLE YHDISTYKSEN OMISTAJIA. Vaikka sen olettekin kauan sitten perustaneet. Muitakin yhdistyksiä on perustettu kauan sitten, mutta niissä on johto vaihtunut moneen kertaan ja yhdistyksen sisällä toimitaan huomattavasti paremmin kun KKY:ssä. Kirjoittaja on jäänyt varkauksia pelkäävän loukkuun." Kaikki mitä tehdään, on rahanhimoa." Ikääntyvillä ihmisillä on todettu tätä vaivaa. Mutta rahat eivät ole toisille niin tärkeitä, kun niiden anastamista pelkäävälle kirjoittajalle. Nehän eivät kuitenkaan ole hänenkään rahojaan. Vai ovatko?
|
Vieras Vieras |
#528 Re: Re: Re: Kuulin huhua2011-01-19 17:58:12#520: Vieras - Re: Re: Kuulin huhua "Kukin käyttäköön haluamallaan tavalla keräämänsä varat. Niin yhdistyksen puheenjohtaja, kuin Peltoniemet, että heidän kannattajansa." Näinköhän nyt pääsi sammakko kun paljastit tämän?!? Voiko enää selvemmin sanoa mitä nykyinen pj ja tynkähallitus ajattelee ja minkä ajatuksen mukaan he toimivat!! Ei tuossa puhuta mistään yhdistysdemokratiasta eikä jäsenten mielipiteistä saati ajatuksista. Tuossa sanotaan aivan selvästi, että yhdistyksen puheenjohtaja päättää miten haluaa kerätyt varat käytettävän. Mitähän yhdistyslaki tästä sanoo?!?!? Mutta tämän kaltainen toiminta on siksi täysin mahdollista nyt KKY,ssä koska sieltä on hallituksesta savustettu kaikki ne pois jotka ovat eri mieltä pj,n ja kannattajiensa kanssa siis soraäänet vaiennettu ja pj siksi saa tahtonsa läpi kun on ympäröinyt itsensä tahdottomilla ja omaa ajattelua vailla olevilla henkilöillä. Mutta tosipaikan tullen he eivät voi piiloutua pj,n selän taakse vaan ovat vastuussa omista valinnoistaan hallituspaikallaan. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
415 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51105 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21041 Luotu: 20.03.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
872 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
402 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11081 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025