Hyvinvointialueiden koko väestölle on turvattava sosiaali- ja terveydenhuollon lakien edellyttämät tasa-arvoiset oikeudet saada hoitoa ja turvaa
Hyvinvointialueiden koko väestölle on turvattava sosiaali- ja terveydenhuollon lakien edellyttämät tasa-arvoiset oikeudet saada hoitoa ja turvaa. Hyvinvointialueille on turvattava hyvinvointilain toteuttamiseksi tarvittavat voimavarat ja edellytykset palvelutoimintojen edelleen kehittämiseen.
Potilaan oikeuksista saada hoitoa säädetään perustuslaissa (11.6.1999/731), sosiaali- ja terveydenhoitolaissa (30.12.2010/1326) ja laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (17.8.1992/785) ja laissa hyvinvointialueista. Nämä voimassaolevat lait määrittävät potilaan oikeuksia saada hoitoa tasa-arvoisesti, saada tietoa hoidon järjestämisestä alueellaan ja oman hoitonsa sisällöstä ja ajoista. Erityisesti Potilaantiedonsaantioikeudesta säädetään laissa potilaan asemasta ja oikeuksista, jossa 5 §:ssä hoitoon pääsystä:
” Potilaalle on annettava selvitys hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä hoitamisessaan.”
Sosiaali- ja terveydenhuollon määrittelemiä potilaan oikeuksia on usein noudatettu puutteellisesti, mutta nykyisin entistä huonommin. Erityisesti yhteyden saaminen terveydenhoitoon on vaikeutunut. Nyt toimeenpantavat säästöt resursseihin ja henkilöstön määrään ovat aiheuttaneet vaikeuksia hoitoon pääsyyn vanhuksille ja vammaisille asiakkaille, joiden kyvyt käyttää tietoverkkoa ovat vähäiset.
Ajan varaaminen terveydenhoitoon toimi ennen puhelinsoiton avulla tai menemällä terveyskeskuksen päivystykseen. Nyt vanhus apua hakiessaan ohjataan soittamaan terveydenhoitajalle, joka saattaa joskus vastata heti tai useimmin ilmoittaa vastaajassa soittavansa mahdollisimman pian, mikä voi kuitenkin kestää useita päiviä. Niinpä usein joudutaan turvautumaan soittoon ensihoidolle, jotka ovat myös tästä syystä ruuhkautuneet. Pahimmassa tapauksessa potilas ei saa yhteyttä palvelun tuottajaan ollenkaan ja jää ilman apua ja jopa heitteille. Suurella osalla vanhusväestöstä tai vammaisista ei ole tietoa, taitoa eikä tarvittavia laitteita eri yhteyksien ottamiseksi tai etälääkärin palvelujen käyttämiseksi.
Sulkemalla terveyskeskuksia, laboratorioita, irtisanomalla henkilöstöä ja vaikeuttamalla hyvinvointijärjestöjen toimintaa säästetään rahaa, mutta samalla estetään hyvinvointipalvelujen toteuttamista ja erityisesti niiden kehittämisen. Yhä suurempi osa kansalaisista jää ilman sosiaali- ja terveyspalveluja ja jopa syrjäytyy.
Hyvinvointialueiden on ollut pakko viime aikoina päättää merkittävistä henkilöstön vähentämisestä ja terveysasemien palveluiden lakkauttamisesta tilanteessa, missä nykyisetkään voimavarat eivät riitä edes peruspalveluiden ylläpitämiseen. Samanaikaisesti päätöksentekijät ohjaavat verovaroja yksityisille terveyskonserneille rahoittamalla palveluseteleitä, joilla palveluita tarvitsevat voivat saada alennuksen potilaskäynteihin. Ne eivät auta monisairaita ja huonosti toimeen tulevia kansalaisia, vaan ne kohdentuvat hyvätuloiseen ja terveyskonsernien palveluja käyttävään väestöön. Yksityiset terveystalot sijaitsevat kaupungeissa, joissa on niiden toiminnalle riittävä väestöpohja. Haja-asutusalueiden vanhus- ja vammaisväestölle niihin hakeutuminen tuottaa suuria vaikeuksia.
Yhteiskunnan myöntämiä tukia on pienennetty ja myöntämiskriteerejä on kiristetty valtion säästöihin vedoten. Työttömien työnhakijoiden määrä on viime aikoina kasvanut ja työpaikan löytäminen on entisestään vaikeutunut. Koska vammaisjärjestöjen saamat avustukset ovat pienentyneet, näiden mahdollisuudet työllistää vajaatyökykyisiä tai auttaa heitä ovat heikentyneet. Ihmisten mahdollisuudet auttaa itseään ja kohentaa talouttaan ovat hankaloituneet. Monet sairaat joutuvat valitsemaan ruuan ja heille määrättyjen lääkkeiden välillä. Tämä kasaa vaikeuksia erityisesti pienituloiselle ja toiminnallisesti rajoittuneille ihmisille. Erityisesti mielenterveys- ja päihdehoidonpalveluiden riittämättömyys ja toimimattomuus syrjäyttää nuoria ja jopa suistaa itsemurhiin.
Hyvinvointialueen hallintoelinten tulee noudattaa voimassaolevia sosiaali- ja terveydenhuollon lakeja. Niiden tulee muuttaa päätöksiään, jotka aiheuttavat isolle joukolle vanhuksia, pitkäaikaissairaita ja vammaisia turvattomuutta ja heitteille jäämisen sekä näin jakavat hyvinvointipalveluita eri väestöryhmille epätasa-arvoisesti. Hyvinvointialueille on annettava aikaa ja resursseja kehittää palvelujaan niin, että ne auttavat kaikkia asukkaita tasapuolisesti.
Työryhmä Marjukka Konttinen-Lappalainen, Raili Makkonen, Aune Laakkonen Ota yhteyttä adressin tekijään