IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: Vapon toimitusjohtajan mietteitä
#1124: Turvetta tarvitaan - Vapon toimitusjohtajan mietteitä
Pieni, mutta oleellinen tarkennus termiin "paras teknikka" kuivatusvesien puhdistuksessa.
Kansalainen ja näköjään usein myös luvan myöntäjä uskoo harhaanjohdetusti, että tuolla termillä tarkoitetaan oikeasti parasta saatavilla olevaa (jo keksittyä ja kehitettyä) vedenpuhdistustekniikkaa.
Mutta ei. Asia on puhtaasti tässäkin tapauksessa Vapon oman määrittelyn tulos ja silloin huomioon otetaan oleellisimpana asiana kustannustehokkuus. Käytetään siis maksimaalisen voiton tavoittelussa minimissään "läpi" meneviä puhdistustekniikoita.
Sillä ei ole siis mitään tekemistä sen asian kanssa, että vastaanottavaan vesistöön johdettujen vesien puhdistukseen käytettäisiin tehokkainta maailmasta löytyvää keinoa ravinteiden ja ennenkaikkea kiintoaineiden pois suodattamiseen. Vaikka näin kyllä selkeästi annetaan ymmärtää.
Joten sikälikin viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Ahti Martikaisen lausunnot ovat sitä kuuluisaa ja taidokasta sanan helinää, pinta kiillettä ja ongelman maton alle lakaisua.
Kuten myös nuo mihinkään perustumattomat 1 % ravinnepäästöt nimenomaan paikallisesti. Näinhän jatkuvasti annetaan ymmärtää, eikä vahingossakaan sanota, että se prosentti on koko maan päästöihin suhteutettuna. Eli siten ne paikallistason pistekuormitukset ovat siis valtavat, valitettavasti.
Kiintoaines päästöistä ei ole kellään ollut osoittaa mitään todellisia mittaus- ja tutkimustuloksia, kaikki perustuu vain maapohja-, kartta- ym. arvioihin. Jos todellisa mittaus tuloksia on, niin laittakaa ihmeessä näkyviin, lähdetietoja myöten. Onhan täälläkin keskusteluissa tutkimustuloksia joltain osin ollut, mutta en ole ainuttakaan havainnut, joka antaisi perusteita tuohon jatkuvaan turvevesi vesipäästöjen vähättelyyn!
Ymmärrän kyllä, että energia ratkaisuja pitää tehdä. Mutta ei niitä voi millään verukkeella tehdä aiheuttaen paikallistasoisia ympäristö katastrofeja, joita sitten ennenkaikkea alueellisesti, mutta myös kansallisesti joudutaan kovalla hinnalla korjaamaan. Eikä likikään kaikkea pysty enää kukaan korjaamaan, paitsi ehkä aika, mutta se vie monta sukupolvea.
Re: Re: Vapon toimitusjohtajan mietteitä
#1126: - Re: Vapon toimitusjohtajan mietteitä
Mikäköhän mahtaa olla tämän hetken työllistävyys matkapuhelinvalmistaja Nokia vs turveteollisuus?Oma veikkaus on että 2015 ei ole koko Nokiaa olemassakaan ,ainakaan Suomessa.Turveteollisuus jatkaa entisellään varustettuna nykyaikaisilla vesienkäsittelyjärjestelmillä.Tämä ei ole uskontoa vaan laskentoa.
Re: Re: Re: Vapon toimitusjohtajan mietteitä
#1128: Korpisoturi - Re: Re: Vapon toimitusjohtajan mietteitä
Kuuluuko tämä taas samaan sarjaan, että kun muutkin sotkee, niin vaponkin pitää sotkea? Eli kun työllistetään enemmän kuin joku muu, niin pitää saada sotkea - häh? No, onneksi Talvivaarankin ovellekin pannaan kohta pönkkä, kun ei asiat korjaannu suosiolla.
Re: Re: Re: Re: Vapon toimitusjohtajan mietteitä
#1129: - Re: Re: Re: Vapon toimitusjohtajan mietteitä
Opettele lukemaan, tarkoitin että NYKYAIKAISILLA VESIENKÄSITTELYJÄRJESTELMILLÄ varustetuilla turvetuotantoalueilla.Jokainen vesivessassa tai puuceessä käynyt aiheuttaa ravinnepäästöjä.Kuka uskaltaa ensinmäisenä väittää että olen päästötön?
Re: Re: Re: Re: Re: Vapon toimitusjohtajan mietteitä
#1130: Korpisoturi - Re: Re: Re: Re: Vapon toimitusjohtajan mietteitä
Ensin lasketaan ja nyt jo luetaan! Lukaiseppa itse tuo 'Tuhon jo nähnyt' -juttu. Siinä asiaa BAT-tekniikasta
Turve on ainoa suuri energiavaramme
Olen aina ihmetellyt sitä, kuinka meillä Suomessa jotkut tahot vaativat turvetuotannon lopettamista sillä perusteella, että se aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä. Naapurimme Norjan öljyn- ja kaasuntuotannon ilmastovaikutus on suuruudeltaan noin 450 milj. tonnia hiilidioksidia (CO2). Norjassa ei ole kuitenkaan missään vaiheessa vuosikymmenten kuluessakaan nähty kansalliseksi näkökulmaksi edes esittää maan öljyn- ja kaasuntuotannon lopettamista vedoten sen ilmastoon aiheuttamiin syihin.
Monet vaativat ympäristöasioihin vedoten turpeen tuotannon lopettamista Suomessa. Tätä samaa näkökulmaa ei olla öljylle Norjassa eikä liioin missään muussakaan öljyä tuottavassa maassa olla nähty nähty tarpeelliseksi eikä vaadittu öljyntuotannon lopettamista. Öljyntuotannosta ja raakaöljyn kuljetuksista on aiheutunut todella suuriakin ongelmia vuosikymmenten aikana, mutta nekään eivät ole saaneet aikaan vaatimuksia öljyntuotannon lopettamisesta. Turvetuotannosta aiheutuvat vesistöpäästöt ovat minimaalisen pieniä ja uusin tekniikka on otettu tai ollaan ottamassa käyttöön kuten Vapokin on todennut. Mikä meitä suomalaisia riivaa, tai niitä henkilöitä, jotka haluavat kotimaisen suuren teollisuudenhaaran lopettamista? Syy ei ainakaan voi olla siinä, että turvetuotannon päästöt vesistöihin olisivat ongelmallisen suuret.
Me täällä kotoisessa Suomessamme yritämme selvitä kylmistä talvistamme oman maan tuotteellamme, turpeella. Näin toimien pystymme vähentämään riippuvuuttamme ulkomaisesta energiasta. Jos turpeen käyttöä vähennetään, se korvautuu ulkomaisella kivihiilellä. Korvaajana ei ole puu siinä tapauksessa, vaikka tätä väitettä yleisesti käytetään. Voimayhtiöt ovat itse tiedottaneet asiasta, eli jos turpeen tarjonta vähenee, heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa ostaa kivihiiltä ulkomaisilta markkinoilta.
Norja tekee oman maansa tuotteella, öljyllä ja kaasulla kansainvälistä bisnestä. Tällä Norja on vaurastunut todella paljon ja vaurastuu päivä päivältä enemmän. Turpeella ei tehdä kansainvälistä kauppaa vaan se käytetään oman maan voimaloiden kattiloissa.
Koko valtakunnan etu on aina käyttää kotimaasta saatavaa omaa energiaa. Tämä pitäisi joka tilanteessa muistaa vaikka asiasta tunteet välillä kuumeneekin. Ei anneta rahaamme ulkomaille ostamalla sieltä energiatuotteita vaan pidetään raha pyörimässä kotimaassamme tuolta osin. Ostetaan rahallamme sitten jotain muuta tuotetta mitä emme kotoisesti ja kilpailullisesti pysty itse tuottamaan.
Re: Turve on ainoa suuri energiavaramme
#1133: Yritysjohtaja - Turve on ainoa suuri energiavaramme
"Turvetuotannosta aiheutuvat vesistöpäästöt ovat minimaalisen pieniä ja uusin tekniikka on otettu tai ollaan ottamassa käyttöön kuten Vapokin on todennut."
PERUSTELE ! (Ja nimenomaan muulla näytöllä, kuin: Vapokin on todennut.)
"Syy ei ainakaan voi olla siinä, että turvetuotannon päästöt vesistöihin olisivat ongelmallisen suuret."
PERUSTELE !
Re: Turve on ainoa suuri energiavaramme jolla luontomme tuhotaan!
#1133: Yritysjohtaja - Turve on ainoa suuri energiavaramme
Luonnonsuojelua voi olla hyvin vaikea hyväksyä ja ymmärtää, jos oma maailmankatsomus perustuu lähtökohtaisesti rahan ja talouselämän ympärille. Enkä tarkoita pelkästään "Yritysjohtajaa", vaan myös niitä sukanvarteensa rahaa kerääviä, jotka sodan jälkeen rakensivat pulan täyttämän elämänsä "parempien aikojen rahahyvinvoinnin" varaan. Onhan sekin toki hyväksyttävää, jos siltä tuntuu, mutta luonnon riistämisen ei enää pitäisi kuulua edes bisnesmiesten oikeuksiin.
Sitten joskus, kun taskuton paita on päällä, elämän filminauha kertonee rahaväellekin millaisesta hävityksestä turpeenkaivuussa, suoympäristöjen tuhoamisessa ja vesistöjen pilaamisessa oli kysymys. Kun näilläkin turvetta ihannoivilla ihmisillä on jo oikeasti kaikkea - siitä olen aivan varma - eikä mitään taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksiä puutu, niin mitä vielä haluatte talouden nimissä suomalaiselta luonnolta riistää?
Tuhottu luonto ei herää eloon edes isoilla turverahoilla ja turveväen hyvällä tahdolla. Ei meidän elinaikanamme.
Re: Re: Turve on ainoa suuri energiavaramme jolla luontomme tuhotaan!
#1135: pieni on kauniimpaa - Re: Turve on ainoa suuri energiavaramme jolla luontomme tuhotaan!
Aivan totta.
Hyvin toimeentulevien hallinnollisilla asenteilla luonnonsuojelua on aina pyritty tukahduttamaan, ikään kuin rahan valtiailla olisi suurempi ja arvokkaampi kompetenssi määrätä puolustuskyvyttömän luonnon oikeudesta ELÄMÄN ylläpitoon tai luonnon elinkyvyn hävittämiseen.
Sedimentti tutkimus meneillään
Uutta tutkimustietoa saadaan pian. Ohessa kirjoitusta aiheesta:
Turvetuotannon ja metsätalouden aiheuttamat muutokset tutkitaan järvisedimenteistä
GTK selvittää turvetuotannon ja metsäojitusten vaikutuksia järviin yhdessä Suomen ympäristökeskuksen sekä Turun ja Jyväskylän yliopistojen kanssa. Tutkimukset tehdään kahdella keuruulaisella järvellä, Martinjärvellä ja Iso Kivijärvellä. Tutkimus alkaa järvisedimenttien näytteenotolla maaliskuussa 2012. Tulosten odotetaan valmistuvan vuoden 2013 aikana.
Turvetuotannon vesistövaikutukset ovat ajankohtainen aihe, josta keskustellaan tiedotusvälineissä vilkkaasti. Vedenlaadun muutosten lisäksi keskustelua ovat herättäneet vaikutukset järvien pohjan sedimentteihin. Turvetuotannon valumavesien pelätään mm. kiihdyttävän vesistöjen mataloitumista ja umpeenkasvua, lisäävän alusveden hapenkulutusta ja muuttavan sedimentissä elävien eliöiden elinoloja.
Jotta turvetuotannon vaikutuksia vesistösedimentteihin voidaan selvittää, ne tulee pystyä erottamaan muista samanaikaisesti vaikuttavista tekijöistä ja vesistöjen luontaisesti korkeasta humuspitoisuudesta. Vesistöihin vaikuttavat yleisesti mm. ilmaperäinen laskeuma, maankäytön muutokset, ihmisen aiheuttama vesistöjen rehevöityminen ja ilmaston muuttuminen seurannaisilmiöineen. Erityisen hankalaa on erottaa turvetuotantoalueilta peräisin oleva eloperäinen aines metsämaan humuksesta, jota myös kulkeutuu valuma-alueelta vesistöihin varsinkin ojitusten yhteydessä. Lisäksi turvetuotantoalueet sijaitsevat yleensä hyvin suovaltaisilla valuma-alueilla, jolloin myös pintavesien luonnontilainen humuspitoisuus on korkea.
Sedimenttien aikasarjoja verrataan keskenään
Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia turvetuotannon vaikutuksia järviin ja niiden sedimentteihin kahden järven vertailututkimuksen avulla. Tutkimuksessa tutkitaan useilla eri menetelmillä sedimenttinäytteistä saatavia aikasarjoja vierekkäisistä järvistä, Martinjärvestä ja Iso Kivijärvestä. Vain Martinjärven valuma-alueella on turvetuotantoa. Koska järvet sijaitsevat lähekkäin, niiden valuma-alueiden maankäytön ja esimerkiksi ilmakuormituksen historiat ovat todennäköisesti muutoin hyvin samanlaiset. Tulosten perusteella pyritään selvittämään ihmistoiminnan aiheuttamia muutoksia sedimentin koostumuksessa, kuiva-aineen kerrostumisessa, sedimentin eliöstössä, vedenlaadussa ja veden eliöstössä.
Sedimenttinäytteet ajoitetaan radioaktiiviseen hajoamiseen perustuvilla menetelmillä sekä mm. etsimällä sedimentistä vuoden 1986 Tshernobylin ydinonnettomuuden aiheuttamaa cesiumlaskeumaa. Cesiumlaskeuman lisäksi esimerkiksi muutokset sedimentin lyijyssä ja sen isotooppikoostumuksessa kertovat ihmisen aiheuttamasta lyijylaskeumasta kun taas rikin ja vanadiinin pitoisuudet kuvastavat fossiilisten polttoaineiden polton aiheuttamaa ilmaperäistä kuormitusta. Sedimentin fysikaalisten ja kemiallisten ominaisuuksien lisäksi näytteistä tutkitaan erilaisten eliöiden jäänteitä, kuten piikuorisia leviä, surviaissääskien toukkien pääkapseleita ja kuoriameeboja koska ne kertovat muutoksista veden laadussa ja järven pohjan oloissa sekä mm. alusveden happitilanteessa.
Tutkimusjärvistä otettuja sedimenttinäytesarjoja tutkitaan monien tahojen yhteistyönä ja useilla eri tutkimusmenetelmillä. Tutkimuksessa on mukana tutkijoita GTK:sta, Suomen ympäristökeskuksesta sekä Jyväskylän ja Turun yliopistoista. Tutkimusryhmä tekee myös yhteistyötä paikallisten sidosryhmien, kuten Martinjärven suojeluyhdistyksen ja Vapon kanssa.
Re: Turve on ainoa suuri energiavaramme
#1133: Yritysjohtaja - Turve on ainoa suuri energiavaramme
Voi itku! miksi niihin meidän vesistöihin pitää sallia minkäänlaisia päästöjä vaikka Norja tuottaakin öljyä ja maakaasua - sekö tässä jutussa on taas se pointti? Tällä palstalla hehkutetaan, että tuo viereinen suo on ollut toiminnassa 10 vuotta, eikä minkäänlaisia haittoja havaittavissa - käykääpä sellaisella suolla, joka on ollut toiminnassa yli 30 vuotta, niin havaitsee haitat ilman mittauksiakin.
Koska monien tahojen mielestä Suomen turvevarat ovat suuremmat, kuin pohjanmeren öljyvarat, niin minkähän takia sitä ei hyödynnetä täysimittaisesti mm. vientiin.
Re: Sedimentti tutkimus meneillään
#1137: Yritysjohtaja - Sedimentti tutkimus meneillään
Koska yritysjohtaja ei katsonut tarpeelliseksi laittaa lähdeviitettä siitä, mistä hän tekstin oli kopioinut, niin korjataan asia näin ulkopuolelta. Jospa yritysjohtaja paneutuisi myös ekologiaan kaikkien "omana tietonaan" käyttämiensä turveteollisuusjulkaisujen lisäksi?
Teksti on siis peräisin GTK.n sivulta http://www.gtk.fi/_system/print.html?from=/_system/PressReleases/news_0461.html , Tommi Kauppilan kirjoittamana.
Muistutukseksi heille jotka eivät suomalaista turvesidosverkostoa vielä tunne: Geologian tutkimuskeskus GTK on myös Turveteollisuusliitto r.y:n jäsen, joten kaikkiin GTK:n turveselvityksiin ja -julkaisuihin on suhtauduttava varauksella. GTK:n missionahan on mm. turpeen energia- ym. käytön lisääminen luonnon tappioista huolimatta.
Re: Re: Sedimentti tutkimus meneillään
#1139: Humus-Pekka - Re: Sedimentti tutkimus meneillään
Kirjoituksessakin on jo maininta siitä, että tutkimus ei ole GTK:n oma tutkimus vaan tahoja on monia. Jos vaan "Humus-Pekkakin" viitsisi lukea kirjoituksen loppuun saakka.
GTK:n ohella mukana on Suomen Ympäristökeskus, Jyväskylän Yliopisto, Turun Yliopisto, Martinjärven suojeluyhdistys sekä lisäksi muita paikallisia sidosryhmiä.
Re: Re: Re: Sedimentti tutkimus meneillään
#1140: Yritysjohtaja - Re: Re: Sedimentti tutkimus meneillään
GTK:n statuksena on joka tapauksessa turpeenkaivuun edistäminen ja suoluonnon hävittäminen. Ei tätä muuksi muuta se, että GTK em. tapauksessa selvittää sedimenttisoppaa muidenkin tahojen kanssa.
Johtajalle tuli nyt pieni oikolukuvirhe antaessaan ymmärtää, että olisin GTK:n olemusta valaisevan loppukommenttini kautta väittänyt GTK:ta ainoaksi sedimenttisopan hämmentäjäksi. Eli viitsin kyllä - arvoisa yritysjohtaja - lukea kirjoituksen loppuun saakka ja niin olen tehnyt muidenkin turvejulkaisujen kohdalla. Siis tarkkuutta tulkintoihin johtaja.
Olen vain tullut turvejulkaisuja lukiessani yhä vakuuttuneemmaksi niiden taustalla olevasta likaisesta liejusta, ettei se saasta kriittistä ja avointa tarkastelua kestä. Turvesaastuttamista ei siis saisi "ylempien tahojen" vaatimuksesta kritisoida.
Re: Sedimentti tutkimus meneillään
#1137: Yritysjohtaja - Sedimentti tutkimus meneillään
Nämä jutut ei nyt olleet minkäänlaisia perusteluja aiemmin peräämiini asioihin. Eikä se ole mikään yllätys.
Ja todellakin, ne lähteet tietoihin, tipotiessään. Voi voi, näin sitä on "suuren valteilla" (eli huijarin käsi) menty jo vuosikymmeniä.
Re: Re: Re: Re: Sedimentti tutkimus meneillään
#1141: Humus-Pekka - Re: Re: Re: Sedimentti tutkimus meneillään
Olet vain lukenut turvejulkaisuja?Onko sulla mitään omakohtaista kokemusta, vai vain niitä Viinasen uskonasioita,eihän Iipolla ole mitään omakohtaista kokemusta.Kirjoittelee lehtiin asioita joista itse ei tiedä mitään.Sama meno jatkuu kuin "virassa"ollessa.
Re: Re: Re: Re: Re: Sedimentti tutkimus meneillään
#1143: Jokeri - Re: Re: Re: Re: Sedimentti tutkimus meneillään
Kirjoitin: "Olen vain tullut turvejulkaisuja lukiessani yhä vakuuttuneemmaksi niiden taustalla olevasta likaisesta liejusta..." Ja Jokerihan luki tuon, että "olen vain lukenut turvejulkaisuja."
Jälleen osoitus siitä miten vaikeaa joillekin on ymmärtää kirjoitettua/lukemaansa tekstiä ja oiva osoitus myös tarkoitushakuisesta vääristelystä. Eipä minun kylläkään pitäisi edes vastata tuollaiseen "kieliopin tulkintaan", mutta laitetaan nyt Jokerin mieliksi ja muistutukseksi myös siitä millaista on turvemanipuloinnin vaikutus herkkäuskoisen mieleen.
Ja Jokeri hei, olen elänyt, retkeillyt ja yöpynyt soilla luultavasti moninkertaisesti enemmän kuin sinä, vaikka sinä ihan turvekoneen kuljettaja olisit. ;DDD
Re: Re: Re: Re: Re: Sedimentti tutkimus meneillään
#1143: Jokeri - Re: Re: Re: Re: Sedimentti tutkimus meneillään
Mikääs, kepulilleko tää nyt on, vai sossulle kolahtanu, ottaen huomioon, et nimimerkki kokoomuslainen on tuolla juurikin aiemmin ollut kohtalaisen puolustavalla kannalla turpeen tuotannolle. Hinnalla millä hyvänsä! Ja Iirohan on sentään samasta leiristä perus mies aikoinaan, toki tiukoilla linjoilla. Tais muuten silloin hoitaa asioita kohdalleen, toisin kuin nämä nykyiset...
Ja mikä parasta (paremminkin pahinta), Iirollahan nimenomaan on hyvinkin sitä omakohtaista kokemusta lukemani mukaan. Joten huono jousi oli tuokin viritys.
asian puolesta
Koska homma suistuu aina raiteilta ja arvostellaan kovin sanoin, että mitä kukin tietää asioista, niin olisi varmaankin asiallista kunkin keskusteluun osallistuvan valottaa hieman, miten tämä turvevesiasia koskettaa itseään. Onko kyseessä pelkkä oma mielipide, vai onko jokin ihan oikea konkreettinen asia, jonka vuoksi haluaa osallistua tähän keskusteluun.
Itse asunut joskus aikoinaan, silloin yhden Suomen suurimmista, turvesuon vieressä. Nyt sekin järvi, johon suon vedet lasketaan vielä tänäkin päivänä, on 'arvostettu' lintujärvi. Nykyisen asuinpaikan viereen on tulossa taas turvesuo, joka pilaa niin asuinympäristömme ja vapaa-ajan paikkamme. Mielestäni olen saanut osaltani jo tarpeeksi turpeenkaivusta.
kalataloudellisen, sekä virkistysarvon röyhkeän vähättely, tätä riittää, valitettavasti.
Tuolla aiemmin kirjoittamani kommentti tähän uudelleen koska nyt peräänkuulutetaan onko omakohtaista kokemusta. Kirjoitukseni oli numerolla 1053. Jotkut huomautukset ei koske nyt käytävää keskustelua, mutta otin kommenttini kokonaisuudessaan tähän:
"Alavudella kerrottiin jokin aika sitten olevan järven, nimeltään Mulkkujärvi, jonka veden turvetuotannon uutisoitiin pilanneen. Jopa Yleisradion Ajankohtainen Kakkonen-ohjelmassa asia nostettiin esiin. Kun juttu selvitettiin, niin se kääntyikin täysin päälaelleen. Kyseiseen Mulkkujärveen päin ei laske lainkaan turvetuotannosta tulevia kuivatusvesiä. Tässäkin tapauksessa ihan vaan asiaa tutkimatta syyllistettiin aivan väärä taho. Järveen laskee ainoastaan maa- ja metsätalouden vesiä. Tällaista mustamaalaamista tapahtuu eri puolilla Suomea jatkuvasti.
Itselläni on myös kesämökki pienehkön järven rannalla. Yläpuoliseen ojastoon laskee turvetuotannosta vedet. Tuotantoalue on noin 90 hehtaaria. Olen siellä lapsesta saakka viettänyt paljon aikaani ja kalastellut enkä ole huomannut veden laadussa mitään muutosta. Myös vesinäytteitä on järvestä otettu ja lukemat olleet täysin normaalit. Itse en syytä lainkaan turvetuotantoa vesistöjen pilaajaksi.
Tuttavallani vastaavasti on kesämökki Keski-Suomessa johon ei tule mitään turvetuotannon kuivatusvesiä mutta järvi on aivan pilalla. Ympärillä siellä on paljon maataloutta ja metsiä. Asiaa on siellä tutkittukin muistaakseni ELYN:n rahoituksella ja selvästi osoitettu maa- ja metsätalouden olevan syypää veden huonoon laatuun. Eipä sielläkään voida edes syyttää turvetuotantoa koska sitä ei ole mailla halmeilla!
Tietysti joissain kohteissa saattaa olla että turvetuotanto on osaltaan sotkemassa vesistöä, mutta kuten nimerkki Korpisoturikin mainitsi, ei kaikkea turvetuotantoa voi aina syyttää tutkimatta asiaa tarkemmin. Useimmiten syy löytyy muulta taholta."
Ympäristölupien ehdot - tyhjiä sanoja
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (EPOELY) teettämän tuoreen selvityksen mukaan kaikilla Kyrönjoen valuma-alueen (yli 10 hehtaarin) turvekentillä (39 kpl) ympäristölupaehtoja rikottiin. Alle 10 ha:n turvekaivoksia (31 kpl) ei tarkastettu, koska niiltä ei ympäristölupia vaadita. Kyrönjoen valuma-alueella turvetta kaivetaan n.8700 hehtaarin alalla, eli merkityksettömistä lupaehtojen rikkomisista tuskin on kysymys.
Lapuanjoen valuma-alueen turvekaivoksilla tilanne oli lähes yhtä huono.
(Turvetuotannon vesiensuojelumenetelmien kartoitus Kyrönjoen valuma-alueella, Turvetuotannon vesiensuojelumenetelmien kartoitus Lapuanjoen valuma-alueella, Turun yliopisto, Ahonen & Santala 2011.)
Rangaistuksiahan turverikoksista ei Suomessa langeteta, koska turvetoiminta on valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Valtio-moraalittomuus on arveluttavana esimerkkinä kansalaisille; ympäristörikos kannattaa. Toivottavasti ei enää kauan.
Re: Ympäristölupien ehdot - tyhjiä sanoja
#1149: Martti Peltola - Ympäristölupien ehdot - tyhjiä sanoja
Tuohan on Luonnonsuojeluliiton juttu. Laitatko suoran linkin Turun Yliopiston tutkimukseen niin kaikki voivat tutkimuksen sitten omin silmin lukea.
| This discussion has been closed. |
Re: Vapon toimitusjohtajan mietteitä
#1124: Turvetta tarvitaan - Vapon toimitusjohtajan mietteitä
Turpeen tuotanto ja logistiikkako työllistää saman verran kuin Nokia? Ei varmaankaan puhuta matkapuhelinvalmistaja Nokiasta, sillä heidän kotisivujen mukaan Nokia on työllistänyt vuoden 2009 lopussa 21 559 henkilöä Suomessa (suoraan) ja vastaavasti VTT:n raportin T2550 (Flyktman 2009b) mukaan turpeentuotannon ja käytön (suorat, välilliset ja kulutuksen välilliset) yhteinen työllisyysvaikutus on vähän yli 12000.
Laskentoa vai uskontoa ???