Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!.
jarkko korpela Vieras |
#102630.09.2010 09:19eiköhän ne turhan jauhajat saa ihan liikaaki jo liksaa!!! työläisille sekin raha!! |
Terttu Ravi Vieras |
#1027 Vastustan!30.09.2010 09:23Jo on aikoihin eletty!Tässä sitä kitkutellaan ja yritetään selvitä pienellä palkalla eteenpäin.Opiskelijat kovasti tiukalla.Rahaa näkyy olevan,mutta kohdistuu väärin. |
Kimmo Vieras |
#1028 Faktaa30.09.2010 09:25Viimeksi palkkioihin on tehty tarkistus keväällä 2008 eli reipas kaksi vuotta sitten. Tänä aikana tilastokeskuksen mukaan keskimääräinen ansiokehitys on suomalaisilla kasvanut 7,5 %:a. Nyt palkkioihin tehdään marraskuussa 1,5 prosentin korotus. Palkkio nousee 88 eurolla 5984 euroon ja yli 12 vuotta kansanedustajana toimineen palkkio 95 eurolla 6395 euroon. |
anjina Vieras |
#1029 mielenosoitus30.09.2010 09:26" Pitkään jatkunut poliittinen tyytymättömyys ajaa meidät osoittamaan mieltämme. Me haluamme saada äänemme kuuluviin päätöksen teossa useammin kuin kerran 4 vuodessa sillä sekin kerta unohdetaan. Haluamme siis poliittisen muutoksen! Ajankohta on valittu päiväksi jolloin on Eduskunnan täysistunto: 8.10. Mielenilmaus alkaa kello 12.00, (täysistunto n.13.30-15.00) ja ilmaus kestää iltaan asti. Paikalle tulijoita kehoitetaan käyttämään ilmaisunvapautta tuodessaan ajatuksiaan julki joten rekvisiittaa mukaan! " |
Timo Kokkonen Vieras |
#1030 Sitä saa mitä tilaa.30.09.2010 09:31Ahneudella ei ole mitään rajaa, varsinkaan kun on itse päättämässä. |
Justina Vieras |
#1031 Häpemätöntä30.09.2010 09:31Leipäjonot vain pitenevät ja kansanedustajat mälläävät. Hoitaisivat työnsä kunnolla, vaan liekö mahdottomuus muuhun kuin keplotteluun? |
tasan ei käy onnen lahjat Vieras |
#1032 Palkankorotus30.09.2010 09:331.10. saan tes-korotuksen 0,3% Täytyy vaan todeta, että HUHUH 8,1 %:lle. 0,1% noissa palkoissa olisi kohtuullinen korotus. |
Ville Aspegren Vieras |
#1033 Lisää Palkkaa??30.09.2010 09:37EIKÖ NE SAATANA JO TIENAA TARPEEKSI!!!! |
TiKo Vieras |
#1034 Re: Järki käteen!30.09.2010 09:42Jospa kansanedustajat ottaisivat järjen käteensä. Eihän ne voi, koska järki puuttuu. Yhden prosentin korotuksen kansa ehkä voisi hyväksyä. Pääsispä meikkä eläkeläinenkin päättämään eläkkeensä korotuksesta. Sitä on turha odottaa. |
ultimate Vieras |
#1035 Ottaahan tuo päähän!30.09.2010 09:46Noin vaan kansanedustajille lisää rahaa, kun itse saa työttömänä venyttää penniä niin paljon että itku tulee. Eikä silti raha riitä.. Melko reilua. |
Liisa Soininen Vieras |
#1036 kansanedustajien palkan korotus.30.09.2010 09:47Eiköhän tuo jo riitä! Ei tässä ompelija parkakaan saa palkan korotusta Päin vastoin korotetaan arvonlisäveroa! Joka ei tietenkään jää ompelijalle.Vaate korjauksista pois ALV!ym. ym. valitusta näitähän riittää. kansanedustajilla on tarpeeksi hyvä palkka EI KOROTUKSIA PALKKOIHIN ! |
Päivi Ojanen Vieras |
#1037 Vastustan30.09.2010 09:52Vastustan kansanedustajien palkankorotusta! |
heli hynninen Vieras |
#1038 kansanedustajien palkat30.09.2010 09:52 Minun mielestäni näin piskuinen maa ja vähälukuinen kansa ei tarvitse 200 kansanedustajaa avustajineen ! En ymmärrä sitäkään ,kun suomalaiset äänestävät eduskuntaan julkimoita,eikä ammattinsa osaavaa väkeä.Sinne uusi edustaja menee näinollen tietämättömänä opetteleen avustajansa kanssa .Joten eikö harjoittelijan palkka ois sopivampi ??? Ensi töikseen uusi väki alkaa kähmiä itselleen etuuksia :( . Siis ehdotan,että alettais porukalla vaststamaan ylisuurta edustajistoa ja vaadittais edes jonkunlaista koulutusta valtiotieteissä,talousasioissa ja muussa politiikassa tarvittavissa aiheissa !! |
Tatu Heiskala Vieras |
#1039 Liikaa, liikaa30.09.2010 09:52Pääsisinpä edes puoleen tuosta |
Vieras |
#1040 Pyrin Eduskuntaan30.09.2010 09:57Minä lupaan ensi vaaleissa pyrkiä mäelle. Lupaan vastaanottaa palkkionkorotuksen ja lupaan olla vähemmän paikalla kun poissa. Lupaan sotkea kansalaisten asiat entisestään ja lupaampa vielä verokorotuksiakin. Muistan myös esiintyä jos jonkinnäköisissä skandaaleissa ja lupaan parhaani mukaan niitä peitellä :D Joten äänestäkää :D |
pertti kannisto Vieras |
#1041 Ahneutta30.09.2010 10:04Kansanedustajien rajattomille palkkojen/palkkioiden korotuksille tulisi saada loppu Tai ainakin kansan oikeustajun mittainen läpinäkyvyys. Tuota asiaa auttaisi jos esimerkiksi olisi reilu palkka, joka kattaisi kaiken. Tuolloin ei olisi erinäköisiä vapaa-ajan korvauksia, vapaita taksimatkoja, matkoja jalasmökkipaikkakunnille jne. Myöskin tavallisesta tallaajasta tuntuu oudolta, että ministerin erotessa esim 1/2 kuusta, hän saa koko kuun palkan. Samoin, kuin uusi ministerikin saa palkan koko kuukaudelta, vaikka alkukuun palkka tulee ihan muualta. Vastaavaa ei tavallisen tallaajan voida ajatella edes uneksivan. Etttä tämmöstä. Jossain se piste pitäisi olla. Elinkustannusindeksiin pitäisi palkat sitoa. Kun itse määrää palkkansa, realiteetit katoaa itse kullakin. |
Heidi Jardi Vieras |
#1042 Ei korotuksia30.09.2010 10:06Jos rahaa löytyy palkankorotuksee sitä pitää löytyä pienille eläketuloisille heti! |
Markku Pöyhönen Vieras |
#1043 Kyllä osaavat pitää omista eduistaan huolen!30.09.2010 10:07Ketähän edustamaan valitut "kansanedustajat" edustavat? Onko kansa sama kuin minä itse? Varmaan monessakin tapauksessa, kun tuohon taloon ja menestysputkeen on päässyt, niin oikean kansan edustaminen unohtuu! Kyllä se on vaan niin ettei siellä paljon vähäosaisten, köyhien, eläkeläisten, sairaiden jne. asiota paljon joudeta ajattelemaan. Pitäsi ottaa niiltä, keneltä on oikeasti vara, mutta ainahan kaikki maksut ja verot kohdistuvat pienituloisiin, yllätys,yllätys!! |
Pekka Tuovinen Kouvola |
#1044 Kansanedustajien palkka30.09.2010 10:08Kansanedustajien palkka pitäisi olla kansalaisten keskiarvopalkka poislukien 5 % eniten ansaitsevista ihmisistä, mukaan luetaan työttömät jotta alkaisi työpaikkojakin löytyä. 5 % suomessa eniten ansaitsevista poistetaan siksi ettei suurten yritysten johtajien älyttömät palkat nostaisi kansanedustajien palkkaa, eli siksi kansanedustajat ei pyri pitämään älyttömiä miljoonapalkkoja voimassa vaan siirtämään täysin liioitellut palkat osittain työntekijöille koska heidänkin palkat tällöin nousevat. |
kerttu natunen Vieras |
#1045 kansanedustajien 8,1% Palkankorotusta vastaan!30.09.2010 10:11Vastustan jyrkästi em. Palkankorotusta. Te vaaditte suomalaisia elämään nälkärajalla. Tulkaa alas sieltä tornista katsomaan lähempää. Suomen tehtävä ei ole jakaa rahoja koko maailman kurjille. Meidän rahat eivät sitä kurjuutta poista. Syntyvyys pitää saada pysähtymään. Mitä enemmän ruokaa ulkomaille jaetaan, sitä enemmän sikiää. Mutta, eihän heidän uskontonsa ehkäisyä salli. Joten...mitään muuta ei ole tehtävissä. Luin kyllä jostakin, että H1N1 rokote on aiheuttanut hiirillä hedelmällisyyden laskua. Eli onhan sekin keino, jos rokotetta annetaan sinne, missä sitä tarvitaan, jos ei muuten oteta vastuuta pienen maapallomme kohtalosta. Syntyvyyden väheneminen ja Kansanedustajien liian suuri Palkkavaatimus kun toteutuu, niin mennään taas hetki eteenpäin. Ahneella on kakkanen loppu, sanoo sana. |
köyhä! Vieras |
#1046 marjonetit!30.09.2010 10:13työn lisääntymisellä vai sen vaativuuden lisääntymiselläkö he tänkin korotuksen perustelevat,,,,,,kun ei kehtaa enään puhua indeksikorotuksesta,,,,,,niitä on muutenkin siä puolet liikaa kun ovat jo nyt euun ohjaamia marjonetti nukkeja ja pellenä pystyy kyllä oleen vaikka työttömyyskorvauksella!!!! Kyl me kansalaiset ollaan oltu jo liian monta vuotta noiden "päättäjien" pyöriteltävänä ja kusetuksen kohteena,kyl se kohtuuden ja oikeudenmukasuuden raja on tullu ylitettyä heidän taholtaan jo monta kertaa ja me matti meikäläiset viä ollaan kestetty,mut rajansa on kaikella ja kipukynnys löytyy aina, Stana,,,, |
Marcec Vieras |
#1047 Säästöt koskemaan kaikkia30.09.2010 10:14Säästetään vanhusten, lasten ja terveyden hoidosta, mutta samaan aikaan nostetaan kansanedustajien palkkoja. Säästöt pitää kohdistaa koskemaan myös kansanedustajia. |
Päivänsäde Vieras |
#1048 Yhteiskunnan luteet30.09.2010 10:19"On siinä meillä omituinen sakki, Kaikki sitä johtohommiin pääseekin. On nyt jo tyhjä joka jätkän takki, Mutta verotus vain jatkuu hurjemmin. On aivan turhaa enää tehdä työtä, Verot vievät koko palkan kuitenkin. Saat viettää monta unetonta yötä: Herrat teki elämästä helvetin. On herrain helppoo lakejansa lyödä, Sillä ei ne niitä koske kuitenkaan. On hauska edustaa ja lounaat syödä: Kansa lystin kustantaa, kun hommaillaan. Ja kun on verorahat kaikki juotu, Kansa kyllä pikkuvipin järjestää: Vain päätös niin on lisävero luotu, Sillä lailla kassahuolet selviää. Ja haistakaa p**** koko valtiovalta, Ette osaa muuta, kun verottaa. Muutenkin touhu tuntuu holtittomalta, Kaikki pitäs kerralla erottaa." |
voi tätä maata Vieras |
#1049 hienoa,30.09.2010 10:20tottakai mä tyydyn nyt suositusten mukaan marginaalisiin palkankorotuksiin jotta kilpailukyky säilyisi.Jos olisin tiennyt, että kansanedustajien toimeentulo on vaarassa liian pienen palkan takia,olisin suostunut mittavaan palkanalennukseen.Oma palkkanihan on lähinnä vitsi.Toivottavasti he nyt saavat henkäistä helpotuksesta, kun kun toimeentulo on turvattu.Olisihan se stressaavaa kituuttaa palkalla, jolla juuri ja juuri pystyy elämään. |
juhani sippola Vieras |
#1050 ei pakkaa lisää vaan pois puolet30.09.2010 10:21Kaikilta palkasta puolet pois ja tuetaan työttömiä kotimaassa,kansan edustajat ei tee kunnon töitä vaan nauttii eduista kuka tommoisia äänestää minä en ainakaan äänestä saa laittomia tukia vielä ja siitä vai pintä moitteeta ei noi saa tedä |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51050 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
396 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1079 Luotu: 25.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
74 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
48 Luotu: 07.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
221 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
242 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
311 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11074 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
934 Luotu: 17.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
849 Luotu: 14.06.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
131 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025