Pohjoisespooseen tekonurmi ja katettu jalkapallohalli!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Pohjoisespooseen tekonurmi ja katettu jalkapallohalli!.
iiris iilomo Vieras |
#117.11.2010 08:31Seuraavaan pohjoisespooseen rakennettavaan lähikouluun halutaan riittävän iso liikuntatila jossa voi pelata salibandyä. |
Jussi Rekilä Vieras |
#2 Iso liikuntatila koulun yhteyteen on tarpeellinen18.11.2010 10:37Koulujen monikäyttöisyys on ollut jo pitkään suunnittelijoiden keskeisiä teemoja koulujen rakennushankkeissa. Esimerkiksi Järvenperän yläkoulussa on telinevoimisteluun ja sirkusliikuntaan sopiva erikoisvarusteltu liikuntatila. Miksipä ei salibandyn tarpeita voisi ottaa huomioon seuraavassa kouluhankkeessa Pohjois-Espoossa. Salibandyaktiivien kannattaa seurata tilannetta ja hankesuunnitelman käynnistyttyä pitäisi olla mukaan siinä porukassa. Hanke on massiivinen, mutta ei mahdoton. Kannatettava ajatus. Erillistä urheilutaloa tai salibandyareenaa on vaikeampi tänne saada, mutta liikuntatoimen ja koulutoimen yhteisenä hankkeena tuo voisi onnistua. Jos PEPin jalkapalloilijoille saadaan ylipainehalli talviharjoittelua varten, saliaikoja esim. Juvanpuiston koululta vapautuu jonkin verran. Salibandyn pelaajat ovat varmasti juuri se joukko, joille vapautuvat vuorot tulee ohjata. Lapsille ja nuorille pitää järjestää harrastusmahdollisuuksia. Se on monin tavoin eduksi tälle asuinalueelle ja sen asukkaille niin nuorille kuin vanhemmille. |
Kari Alho Vieras |
#3 Tenniskentät ja luistelu talvella säilyvät18.11.2010 21:10Tenniksen ja luistelun harrastajilta on tullut kyselyitä säilyvätkö heidän liikuntapaikkansa Metsämaalla. Vastaus on KYLLÄ. Tekonurmi tulisi nykyisen hiekkakentän päälle, ja tenniskentät jäävät alueen ulkopuolelle. Ylipainehalli vie talvella alle puolet ison kentän pinta-alasta ja loppu tekonurmialusta on mahdollista jäädyttää talvisin luistelua varten. |
Vieras |
#419.11.2010 15:24Joo ja haistakaa vittu ku ei siellä nytkää mahu kunnolla pelaamaan lätkää talvisin nii miten vitus sitte nyt mahtuu ja sit ku siihe tulle se tekonurmi nii seki on varmaa maksullinen eikä kesällä tai talvella pääse potkii ilma et maksaa 10 euroo!!!!! Multa ette ainkaa saa siunausta asialle ennenku tiiän et sinne kentälle pääsee potkii ilmaseks aina ku haluu T:10 vuotta fudista pelannut |
Helka ja Olavi Jekkonen Vieras |
#528.11.2010 10:07Nurmi ja halli tarpeellinen. |
Helka ja Olavi Jekkonen Vieras |
#6 Adressi29.11.2010 12:56Hallille ja tekonurmelle tarve koska alueella on paljon nuorisoa!! |
Pirjo Minkkinen Vieras |
#7 Jalkapallo05.12.2010 11:11Lapsiin ja nuoriin ei satsata koskaan liikaa. |
Kari Alho Vieras |
#8 Hanke etenee!08.12.2010 15:56 |
mulkku69 |
#9 mulkut13.01.2012 18:25mihinkäs helvettiin hyväjää on kadonnu mulkut???????????? paskiaisille ei pitäis mittään tollasii tehä,jää takas |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45498 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1732 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
726 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
244 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
201 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
166 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20860 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
144 Luotu: 30.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025