Vetoomus HSL:n hallitukselle ikäihmisten, lapsiperheiden, invalid


Vieras

#1

23.01.2015 17:45

Eikö se ole yleensä niin,että palvelumaksujen tulee olla hidasteisille suuremmat,koska heistä on enempi haittaa,aikaa ja työtä enempi. Eihän nykyisin saa mitään ilmaiseksi. Järjestämällä omat kyytinsä,sitä varten on myös infatakseja.Kyllä infaliideillä on niin hyvät eläkkeet,että voivat kyytinsä maksaa.


Vieras

#2

23.01.2015 18:10

Kysymyshän on siitä,että ylipäätäänkään voidaan turvata julkinen joukkoliikenne, vaan se täytyisi lakkauttaa, niikuin yleensäkin tehdään kaikkien muidenkin julkisten paveluiden kohdalla,ulkoillistetaan. Kaikki on nykyisin kallistunut ja julkiseen ei ole enää yksinkertaisesti varaa, koska velkaa ei saa, entisetkin ovat vielä makamatta.


Vieras

#3

25.01.2015 10:17

Hallituksessa olisi otettava järki käyttöön.Näennäissäästöt vain kasvattavat kokonaiskuluja.

Vieras

#4

25.01.2015 11:12

Tarpeellinen kannanotto. Suomen kaksi viimeistä valtioneuvostoa pääministerit (KOKO) ja niiden on pannut vammaiset, vanhukset, lapsiperheet ja muut vähäosaiset valtiontalouden tasauksen maksumiehiksi. Tämä HSL:n hanke kuulunee siihen samaan sarjaan.
vieras kantakaupungista

#5 HSL:n hallitus haluaa edistää syrjintää ja syrjäytymistä

25.01.2015 14:07

#4: -  

 Kokoomus-vetoinen HSL:n hallitus haluaa syrjiä ja estää vaikeavammaisten yhdenvertaisia mahdollisuuksia liikkua, osallistua ja toimia pk-seudulla. 18 lakisääteistä kuljetuspalvelumatkan pitäisi siis riittää vammaisten liikkumisen tarpeisiin? Kokoomus-vetoisen hallituksen mielestä vammaiset eivät siis saisi lähteä neljän seinän sisältä minnekään? Asia on nimenomaan niin, ettei vammaisten hyvin vaatimattomat eläkkeet riitä kunnolla edes elämiseen ja jokaisesta kuljetuspalvelumatkastakin on maksettava omavastuu. Jos maksuton matkakortti säilytetään, säästävät vammaiset taksimatkojen käytössä ja liikkuvat avustajan kanssa julkisilla. Kokoomus on osoittanut niin Suomen kuin HSL:nkin hallituksissa, miten vastuutonta, lyhytnäköistä  ja syrjivää politiikkaa se harjoittaa.       


Vieras

#6

25.01.2015 14:25

Vaikka asunkin vapaalippualueen ulkopuolella eli pääkaupunkiseudun takana. Entisenä helsinkiläisenä tiedän kokemuksesta vapaalipun mahdollistaman liikkumismahdollisuuden. HSL:n rajantakaisena Uusimaalaisena yhdenvertainen liikkuminen julkisella liikenteellä tai kuljetuspalvelulla on hyvin rajallista ja osallisuuteni yhteiskunnassa eristetään, sekä vapaa liikkumiseni on erittäin rajoittunutta. Suon pääkaupunkiseutulaisille näkövammaisille jatkossa vapaalipun ja ilmaisen saattajan julkisessa liikenteessä. Samat mahdollisudet muillekin liikuntavammaisryhmille, joilla liikkuminen tuottaa todellisia ongelmia. Toivon, että yhdenvertaisuus liikkumismahdollisuuksissa laajenee pian alueen kaikkiin kuntiin tai tuleviin kuntaliitosalueisiin. Miksei koko Suomeen.

Vieras

#7

25.01.2015 18:03

Miksi aina kaikki muutosten koskea vammaisia lapsia vanhuksia eläkeläisiä ja vähä osasia miksi???
Helsinkiläinen

#8 Turvallisuus vai ilmaisuus vai lipun maksaja?

25.01.2015 22:37

Alunperin lastenrattaat ovat päässeet ilmaiseksi turvallisuussyistä, kun kuljettajalle piti mennä maksamaan ja jättää lapsi vaunuineen yksin. Tällöin olisi voinut tapahtua onnettomuus. Tuolloin ei tainnut edes  pyörätuolit päästä ilmaiseksi.  Nykyään on mahdollista ostaa arvo tai kausilippu ja leimata se niin metrossa kuin ratikassa keskikohdalla olevassa päätteessä. Kyse ei ole enää turvallisuudettomuudesta vaan ilmaismatkasta, joka on saavutettu etu, jonka maksava asiakas maksaa jatkuvasti kalliintuvassa lipun maksussa. Mietin miksi Helsingissä pitää kaikki olla ilmaista, kun ei se ole muuallakaan? Opiskelija saa alen, mutta maksaa matkansa. Miksi hän ei ole oikeutettu ilmaiskuljetukseen pienillä tuloillaan? 

Eikö olisi kohtuullista, että jokainen maksaisi lipun (joka ei nousisi jatkuvasti) ja opiskelija, eläkeläinen, invalidi saisi pitää oikeuden -50% alennukseen, joka olisi kaikille sama iästä riippumatta. Nythän ei ole näin, mutta jos. Nythän kaikki opiskelijat ei ole edes oikeutettu alennuslippuun, koska kompastuvat erilaisiin säännöksiin. Samoin osa eläkeläisistä maksaa ihan normaalin lipun. Ainoa, joka ei pysty vastaamaan lipun ostosta, eli näyttämään lippua lukijalle itse ilman epävarmuutta, on sokea. Hänen on pyydettävä apua. Toisaalta miten huonosti liikkuva eläkeläinen, joka pelkää kaatuvansa ennen istumaan pääsyä ja leimatakkin pitäisi jo kertyneessä 40-60 km nykivässä vauhdissa?

Tulevaisuudessa meille on tulossa päätelaitteet kaikkialle, koska toimimme ilmeisesti kuten muuallakin maailmassa. Leimaamme sisääntullessa ja ulosmentäessä. Silloin viimestään ei ole lipun leimaus mahdotonta turvallisuussyistä. 

On totta, että rahaa pitää saada, eikä sitä aina pidä ottaa vähäosaisilta mutta ymmärrän että kaikki ei voi aina olla ilmasta, sillä jostakin se otetaan. 

Olisiko mahdollista puuttua pummeihin, juoppoihin ja muihin ilmaismatkustajiin. Samoin jatkuva roskaaminen ja ilkivalta maksaa. Jos tähän puututtaisiin kovalla kädellä kunnon rangaistuksin ja joukkoliikenne olisi suljettu kuten muuallakin, eikä avoin kuten nyt, voisi tulevaisuudessa olla mahdollista ns.ilmaiskuljetukset Helsinkiläisten etuisuuksina. Julkinen kalustokin olisi saatava ajantasalle, sekä maksettava työntekijöille kunnon palkkaa kuten taannoin heillä oli. 

 

 


Vieras

#9

26.01.2015 08:31

Joukkoliikenteen esteettömyys on edelleen varsin satunnaista ja sen eteen on tehtävä vielä paljon töitä. Yhteiskunnan varoin tuotettavien palveluiden tulee palvella kaikkia kansalaisia mahdollisimman hyvin.

Nyt on haluttu puuttua ensisijaisesti kaikkein heikoimmassa tilanteessa (selviytyminen, taloudellinen tila)olevien kansalaisten lippuihin. Yhteiskunnallisesti olisi mielekästä tukea juuri heidän liikkumistaan.

Se mihin tulisi erityisesti puuttua, on uusien ja voimakkaasti tuettujen joukkoliikennemuotojen esteettömyysongelmat. Kuinka voi olla mahdollista, että Kutsu-plussan kalusto ei ole esteetöntä, vaikka ko. palvelun tukemiseen kaadetaan miljoonia?!

Eiköhän ole aika puhua siitä, mistä on kyse: syrjintä on rikos!!

Vieras

#10

26.01.2015 11:55

Vammaisena vastusta HSL:n yksipuolista päätöstä poistaa ilmaisliput!
Vähätuloisen sokean omainen

#11 Pari näkökulmaa

26.01.2015 12:07

Jos näkövammaiset (sokeat) pannaan maksamaan matkansa on muistettava, etteivät he löydä maksulaitetta itse, monet sokeat matkustavat yksin tai opaskoirankanssa. Jos laitteen löytämisessä tarvitsee kuljettajan apua, matkanteko hidastuu ja eikös pyrkimyksenä ole ennemminkin matkanteon nopeuttaminen (suunniteltu pikaraitiotie ja liikennevaloilla edun antaminen joukkoliikenteelle)? Monilla vammaisilla ei ole takanaan minkäänlaista työuraa, joten he joutuvat tulemaan toimeen n. 700 euron kuukausituloilla. Kyllä HSL:lläkin pitäisi olla jonkinlainen yhteiskuntavastuu!

 

 

 

Mihin ryhmään Sinä kuulut - entä huomenna?...

#12 Re:

26.01.2015 16:14

#1: Eikö se ole yleensä niin,että palvelumaksujen tulee olla hidasteisille suuremmat,koska heistä on enempi haittaa,aikaa ja työtä enempi. Eihän nykyisin saa mitään ilmaiseksi. Järjestämällä omat kyytinsä,sitä varten on myös infatakseja.Kyllä infaliideillä on niin hyvät eläkkeet,että voivat kyytinsä maksaa.

 Upea kommentti! Jee!

Taisi kuitenkin iskeä juuri asiaan. Hitaat halutaan pois joukkoliikenteestä...
taitaa vaan olla niin, etteivät kiireiset taida siitä muutenkaan perustaa :)

Ikämies / Omaishoitaja.

#13 Re:

26.01.2015 21:13

#7: -  

 Koska vamaiset, vanhukset ja lapset/ vanhemmat ei kaikki pysty pitämään puoliaan vaan joutuvat alistumaan hyväosaisten ja jopa röyhkeiden varakaiden tekemin päätöksiin!

Tuula Virtanen

#14 Re: "Infaliidit"

27.01.2015 11:41

#1: -  

 Taidat olla juuri niitä ihmisiä, joka on itsekäs ja joka ei ajaisi kuin omia etujaan.

Et tiedä vammaisten asiaista yhtään mitään, kun ketään läheisistäsi ja itselläsi ei ole ketään invalidiä sukulaisena,ystävnä tai edes kaverina, ehkä hyvä niin  jos vaikka tarttuisi sinuun tämä vammaisuus meinaan.

Voin sanoa, kun teen vammaisena vapaa-ehtoistyötä erilaisten vammaryhmien kanssa, niin en ymmärrä mistä teillä on syntynyt käsitys että suorastaan kylvemme rahassa.

Suuri osa vammaisista saa pientä eläkettä joka on takuueläkkeen suuruinen (kATSO KELAN SIVUILTA TAKUUELÄKKEEN MÄÄRÄ 2015 n. 790e/kk) eläkkeensaajanhoitotuki n.62,91e/kk mahdollinen asumistuki. Siitä maksaa sitten vuokraosuus, sähkö,kaasu,ruoka ym. ruoka menot ja kelakyydit sairaalaan ja takaisin  16.25 per/suunta. Vammaispalvelulainmuisisa matkoja ei saa kuin erittäin vaikeavammaiset jotka maksavat maktkastaan 2.50e per suunta Helsingin alueella Vantaa,Espoo ja Sipoo jne... 5euroa/per suunta.

Lisäksi joutuu iitse maksamaan lääkkeet, fysioterapiat ym. hoidot.

Voin sanoa sinulle että kun se että heräät aamulla siihen nuorena 20 vuotiaana että oletkin halvaantunut voin sanoa etttä jos sinulle tai läheisille se tapahtuisi niin olisit sinäkin hiljaa.

Onneksi saan elää hyvää ja rikasta elämää olematta katkera kuten sinä terveenä ihmisinä meille

"Infaliideille" olemme kullä invalidejä. Suosittelen tulemaan tekemään vapaaehtoistyötä vammaisten parissa niin kuulet ettei meillä ole rahaa kuin Roope Ankalla.

Eri asia on se jos on hakkinut omaisuutta ja on osake ollut töissä ja vammautunut vanhemmalla iällä tai liikenne onnettomuudessa niin vakuutusyhtiö maksaa sinulle suhteyutettua eläkettä, sekä maksaa myös fysioterapiat,hoidot,apuvälineet, lääkärikäynnit ja lääkkeet.

Vakuutusyhtiö jopa kouluttaa uudelleen uuteen ammattiin jos olet nuori mutta näitä tapauksia on vähän.

Varmasti jokainen vammainen joka vammautunut ilman omaa syytään haluaisi olla terve!

Turha olla katkera ja kateellinen. Et edes uskaltanut omalla nimelläsi kirjoittaa!!!!

 

 

 

 

 

 


Vieras

#15

27.01.2015 16:48

"Ne joilla vähän on, otetaan pois sekin jonka LUULIVAT itsellään olevan", niin se etenee kovaa vauhtia. Ja kun se on viety, sitten ovat vuorossa ne jotka eivät niihin vähäosaisiin vielä kokeneet kuuluvansa.

Vieras

#16

27.01.2015 17:00

Ei pidä heikentää meidän invalidien palveluita koska kokoajan ollaan ottamassa vammaisilta palveluita pois. Ei pidä unohtaa että mekin olemme veronmaksajia

Vieras

#17

27.01.2015 21:16

Hyvä että tällaisia adressejaon, lippu tulee säilyttää

Vieras

#18

29.01.2015 05:56

*Siis miksi näkövammaisilta otetaan kaikki pois? Tämä raha ei ole suuri säästö

Vieras

#19

31.01.2015 14:09

Ei oteta heikoilta pois. Monetkaan eivät pysty puoliaan pitämään.
Keskustan kannattaja

#20 Lähipalvelua

05.02.2015 18:58

tuen oikeutettuja vaatimuksia vanhusten, vammaisten, sairaiden, invalidien, lasten, lapsiperheiden ja autottomien joukkoliikennepalvelujen kehittämistä niin turvallisuuden, edullisuuden kuin toimivuudenkin  osalta. Minkä sinä teet pienimmälle niin sen sinä teet yhteisösi jäsenille.

ihminen on tärkein!

psyykkisesti sairas

#21

17.02.2015 21:28

Miksi unohdettiin kansaneläkettä saavat mielenterveyskuntoutujat? He ovat varsin suuri ryhmä, joilla tämä alennus tällä hetkellä on.