Koulukiusaamisen lopettamiseksi. Tomin muistolle.
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Koulukiusaamisen lopettamiseksi. Tomin muistolle..
Vieras |
#7604.03.2015 13:15Sanoinkuvaamattoman tärkeä ja surullinen asia,kertoo myös kiusaajista. |
Vieras |
#7704.03.2015 13:18Tytärtäni kiusattiin myös ala-asteen liikuntaluokalla täällä oulussa. Opettaja tiesi mutta ei puuttunut vaikka tiesi siitä. Eli sanoisin että oli ammattitaidoton. Tyttäreen jätti syvät jäljet. |
Vieras |
#7804.03.2015 13:19Ei voi sanoa muuta kuin surullinen tarina. Ikävää luettavaa |
Vieras |
#7904.03.2015 13:24Hyvällä asialla. Voimia Tomin perheelle! |
Vieras |
#8004.03.2015 13:31EI pitäisi olla keskustelun aiheena 2000 luvulla! |
Vieras |
#8104.03.2015 13:35Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus opiskeluun ilman koulukiusaamista. |
Lietsontaako... ? |
#82 Re: Ei mahda mitään,saavutettua etuisuutta ei saa pois04.03.2015 13:38#2: vääräuskoinen - Ei mahda mitään,saavutettua etuisuutta ei saa pois Ja höpö-höpö. Kirjoittajalla varsin yksisilmäinen näkemys - ikäänkuin Suomen lintokodossa kaikki olisi ollut hyvin "silloin vanhaan hyvään aikaan". Äitinikin kertoi jo 50-luvun lopulla pienessä sisämaan kauppalassa nähneensä yhtä jos toista kiusaamista, niin koulussa kuin koulun ulkopuolella - ja tuossa "takahikiässä" sentään käytiin kansainvälistä kauppaa yms. ja oli pakostakin opittu erilaisuuden suvaitsemista. Niin vaan supisuomalaiset kiusasivat toisiaan milloin mistäkin alkuperäissyystä johtuen - jollakulla oli liian rikkat vanhemmat tai toisella liian risat vaatteet juuri päinvastaisesta syystä, jonkun faija kuului väärään puolueeseen jne jne. |
Vieras |
#8304.03.2015 13:48Hyvä asia . |
Vieras |
#8404.03.2015 13:49Allekirjoitettu |
surusilmäinen |
#8504.03.2015 13:51Omalla kohdallani koulukiusaaminen jatkui vuosikausia,opettajat käänsivät selkänsä ja kieltäytyivät näkemästä..Arvet ovat ikuiset,pahinta oli menettää luottamus aikuisiin..Tehokkainta kiusaamista on yksin jättäminen,vielä tänäänkään en jaksa uskoa että kukaan haluaisi kanssani olla tai että olisin tervetullut porukkaan..Harva tajuaa miten äärettömän syvät jäljet joihinkin kiusattuihin jää,se paperi ei oikene koko elämän aikana.. |
Vieras |
#8604.03.2015 13:56Kiusaaminenhan on aina merkki siitä että kiusaajalla ei ole itsellään asiat hyvin. Tämä juontaa monasti juurensa perheolosuhteisiin ja minkälaista mallia on vanhemmilta nähty. KASVATUS!!! Sen tasohan on tippunut 90-luvulta asti. Lasten EI KUULU KUOLLA koulukiusaamisen vuoksi. - Ex-kiusattu - |
Vieras |
#8704.03.2015 13:58Tämä on hyvin koskettava tarina jonka luin Iltalehdestä ja otan osaa. |
Vieras |
#8804.03.2015 14:01Tämä on yhteiskunnallinen ongelma, pitäisi miettiä miten laki suojelee lapsia oikeasti, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus opiskella rauhassa, turvassa ja aikuisiin luottaen. Tämä on erittäin vakava asia, vaikka jäisi henkiin voi olla henkisesti kuollut. |
Kiusaamiselle stop |
#89 Re:04.03.2015 14:09Opettajilla pitäisi olla enemmän valtaa ja halua puuttua kiusaamiseen. Eikä aina hyssytellä uskaltamatta sanoa kiusaajille mitään. Jos olis kovemmat keinot käytössä, kiusaaminen vähenisi. Nykyisin kiusattu esim. joutuu vaihtamaan koulua sen sijaan että kiusaaja(t) pakotettaisiin esim. rehtorin toimesta vaihtamaan koulua erottamalla heidät joko määräajaksi tai kokonaan. Ihme meininki. Suomalainen yhteiskunta on rakenteeltaan sellainen että siellä ajatellaan että kiusaaminen on ihan ok ja hyvä juttu eikä sille mitään voi. Kyllä sille voi jos tahtoa on! Onko? Netin keskustelupalstoillakin kiusaaminen sallitaan, sen sijaan jos laittaa puolustelevan kommentin kiusaajia vastaan, sitä ei julkaista tai se poistetaan. Reilua, eikö? |
Vieras |
#9004.03.2015 14:15Toivottavasti jonain päivänä joku tuntee vastuunsa ja ymmärtää pyytää anteeksi! |
Vieras |
#9104.03.2015 14:20Tomin omaisille <3 jaksamista ja voimia jaksamaan suuressa surussanne :( en voi ymmärtää miten tää maailma voi olla niin julma ! |
Vieras |
#9204.03.2015 14:22Minä kyllä vaadin valvontakameroita koulujen pihoille ja varsinkin paikkoihin joissa oppilaiden henkilökohtaisia tavaroita säilytetään Kyllä niitä puistoista ja parkkihalleista löytyy, mutta tapahtuuko koulujen pihoilla ja oppilaiden keskuudessa jotain sellaista josta kukaan ei halua ottaa vastuuta ja mille halutaan ummistaa silmät. Montako lasta pitää kuolla, halvaantua syrjäytyä että asioille ruvetaan jotain tekemään. Kuka ne jarrut poisti pitää kyllä löytää hän on vaarallinen Välin pitämättömyydellään ja tyhmyydellään aihettti ihmisen kuoleman Kunnia hänelle joka hänet käräyttää ja saahenet vastuuseen teoistaan hänen kuuluu saada sovittaa tekonsa ymmärtämään yhteiskunnan säännöt ja lopettamaan hölmöily. |
Aikuinen ihminen |
#93 Kiusaaminen on rikos04.03.2015 14:26Kaikki koulukiusaajat ovat kateellisia ja ilkeitä luusereita. Muistakaa, minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. |
Tomin äiti |
#94 Re:04.03.2015 14:33Kiitos <3 |
Vieras |
#9504.03.2015 14:50Opettajat on välinpitämättömiä kiusaamisasiass |
Vieras |
#9604.03.2015 14:51Norjassa koulukiusaamisesta puhutaan ja se kuuluu viikoittain lukujärjestykseen. Hyvä, että siellä opetetaan lapsille, että kiusaaminen on väärin. |
Vieras |
#9704.03.2015 14:53Ettei kukaan koskaan enää joutuisi tuollaiseen tilanteeseen! |
Vieras |
#9804.03.2015 15:04Osanottoni. |
Vieras |
#9904.03.2015 15:08Minusta tämä adressi on erittäin hyvä koska kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan kiusaamista vaan pitäisi saada rauhassa käydä koulua pelkäämättä itse en ole menettänyt läheistäni kiusaamiselle |
Vieras |
#10004.03.2015 15:08Jijainen kiusaaja tulisi erottaa koulusta heti.Samoin kiusaajien vanhemmat saatettava oikeuden eteen.Miksi tehdä lapsia jos ei osaa niitä kasvattaa,Sanoo 8 lapsen ja kovan kotilurin kannattaja. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3522 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
430 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1751 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1515 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
556 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025