Suomeen perustuslakituomioistuin

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Suomeen perustuslakituomioistuin.

myllymamma
Vieras

#26 Onko valtion virasto aina oikeassa?

18.03.2011 16:16

Perustin yrityksen hartiapankin voimalla. Minulle TE-keskus (nykyinen ELY-keskus) lupasi ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen 600 euroa palkkatukea. Ensimmäinen erä luvattiin maksaa 3 kk kuluttua. Aika tuli ja hakemukset kaikkine liitteineen asianmukaisesti täytettynä. Olin ostanut kalliin uunin leipomoon. Odotinn Te-keskuksen maksua. Ei kuulunut. Oli virkailija lähtenyt kesälomalle, jättänyt hakemuksen johonkin, sitä etsittiin oikein johtajan voimin. Kun 4 kk oli kulunut, tuskani kasvoi, ei ollut maksaa uunia ja hakemus alkoi matkustella edes takaisin eri virkailijoiden välillä, välillä se oli hukassa. Tästä lähti kahden hengen yritykseen heti hankaluudet. Viimein se tuli 6 kk jälkeen. Monien soittojen ja odottelujen. Soitin itse Sinnemäelle, kerroin koko tarinan. Hän oli "ihmeissään". Sanoi: "kerro sähköpostissa koko tarina, minä selvitän". Näin tein. Ei ikinä kuulunut soittoa, ei sähköpostia eikä muutakaan postia. Kahvila-leipomo onneksi hiljeni sikainfulenssan johdosta, päätin lopettaa 31.12.2009. Hain viimeisten 4 kk palkkatukea joka luvattiin maksaa, kunhan kaikki maksut on maksettu ja kuitit toimitettu TE-keskukseen. Näin tein. Ei maksettu! Tuli kolme riviä selitystä: Ei ole syytä maksaa. Kiitos. Ajattelin, tämä on yrittämisen tukemista kotimaassani. Tuomari vei asian käräjille. Nyt 1 1/2 vuoden jälkeen tuli päätös, ei ole syytä maksaa. En enää yritä.

Vieras

#27 MONI ON KÄRSINYT SUOMESSA

28.03.2011 22:21

 

eivätkä kansanedustajat ole kertonet, että taustalla ovat olleet EU:n direktiivit ja linjaukset!

SUOMI EROON EU:STA!!!

Allekirjoita adressi-> http://www.adressit.com/eusta


Vieras

#28 SINISILMÄISYYS JA HYVÄUSKOISUUS PITÄÄ LOPPUA NYT VÄLITTÖMÄSTI!

28.03.2011 22:30

 

Myös lehdistö ei puhu monista asioista, varsinkin EU:sta. Moni kutsuu tästä syystä lehdistö KORRUPTOITUNEEKSI, siis monien suomalaisten poliitikkojen lisäksi!!!

Ja EU:n poliisille antamat valtuudet ovat PELOTTAVIA, lukuisten viattomien ihmisten silmissä, katso

www.dailymail.co.uk/news/article-1331654/March-Euro-police-The-shoking-powers-prosecution-EU-us.html

SUOMI EROON EU:STA!!!


Vieras

#29 Selvisikö nyt?

28.03.2011 22:34

- missä ovat järjestelmän JUURET?

Hävitä lotossa=syntyä Suomeen?
Vieras

#30 Pienyrittäjä suomessa lainsuojaton

30.03.2011 22:32

Olen juuri kokemassa pienyrittäjän oikeuksia syrjivää kohtelua yrittäessäni saada ensimmäistä kertaa elämässäni tilapäistä sosiaalitukea elämäntilanteeseemme.Syy hylkääviin päätöksiin: olen yrittäjä. Olen yrittänyt pärjätä. Se on suurin rikokseni....se rikos luetaan myös avopuolisoni rikokseksi että kumppani on pienyrittäjä, joten puolisokin saa olla ilman tukea....
Valtioon ja virastoihin pettynyt kerjäläisyrittäjä...
Vieras

#31 Re: Onko valtion virasto aina oikeassa?

30.03.2011 22:37

#26: myllymamma - Onko valtion virasto aina oikeassa?

Juuri näin! Me yrittäjät olemme rikollisia. Ei toivottuja nilkkejä. Meille ei kuulu yhtään mitään. Oikeusturvaa ei ainakaan. Virastot ja pykälät jyrää yli. olemme numeroita. Tilastoita. Samat ovat mietteet minullakin 16 vuoden toiminimellä kituuttamisen jälkeen.Yrittäminen ei kannata...Tsemppiä sulle!

Ehdottelija
Vieras

#32 Muuta korjattavaa ehkä ensin

01.04.2011 16:09

Arvonlisäverosta on paljon haittaa. Lopetetaan kaikki alv:n perimiseen liittyvä tilittely ja byrokratia. Hinnat halpenisivat ja oikeusjutut vähenisivät.

Asianajat eivät ansaitse kunniaa tulla luetuksi Suomen oikeusjärjestelmään. Pysykööt lestissään oman itsenäisen elinkeinonsa harjoittajina! Heidän sijaansa suomalaisten yleensä vielä kunnioittamat poliisit olisi tunnustettava oikeusjärjestelmään kuuluviksi virkamiehiksi. Poliisilaitos ei nykyisten määritelmien mukaan ole osa oikeuslaitostamme, vaikka tavallinen kansa luulee olevansa oikeuslaitoksen kanssa tekemisissä poliisin luona asioidessaan ja poliisin apua hakiessaan tai kun poliisi antaa sakot liikennerikkomuksesta, vie putkaan tai kutsuu kuultavaksi oikeustalolle.
Liisa Mariapori eduskuntaan!
Sama oikeus kaikille
Vieras

#33

05.04.2011 14:12

Kansalaisten oikesturva on todellakin kokenut todellisen inflaation Suomessa.Kannatan kaikkia ehdotuksia, kansalaisten oikeusturvan parantamiseksi täydellä sydämmellä.
optimisti
Vieras

#34 Re: Välttämätön hätähuuto kansalaisten pelastamiseksi

06.04.2011 19:03

#6: uhrina monessa mankelissa - Välttämätön hätähuuto kansalaisten pelastamiseksi

Kävin jo äänestämässä ja hyvältä tuntuu toivossa elää että muutoksia saadaan tuntuvasti.

oikeudenmukaisuutta tulee
Vieras

#35 Re:

18.04.2011 10:31

#33: Sama oikeus kaikille -

Nythän meillä on toivoa paremmasta kun vaalit ovat ohi ja mielestäni nyt on suurien muutoksien aika joka koskee myös kansalaisten oikeusturvan parantamista.Tärkeintä on saada muutos joka tuntuu myös käytännossä "kentällä".Olen erittäin tyytyväinen vaalitulokseen ja uskon myös Kataisen ja Soinin pääsevät neuvotteluissa yhteisymmärrykseen.Pohja on tehty ja tästä eteenpäin.

aaa www.
Vieras

#36

19.04.2011 13:58

ihmistä ei saa ahdistaa nurkkaan moraalittomalla virkamies vallalla.
aaa www
Vieras

#37 ylivaltaa.

19.04.2011 14:07

verottaja soitti voivatko he lähettää useamman tonnin rahojani takaisin tililleni mutta vastasin heille että pitäkää ne siellä varoiksi jos tulee maksuunpantavaa on rahat siellä valmiina. no maksuun tulikin ja otaksuin että he nyt käyttävät hyväkseni sisällä olevia varojani. mutta ei ne maksut pantiin perintään kaikkini kuluineen ja ulosmitattiin sitten vasta niistä vararastostani.
Jari Hujanen
Kokkola

#38

25.04.2011 19:46

Perustuslakituomioistuin tarvitaan, mutta EU-oikeuksiin en perusta, joten en voi allekirjoittaa.

Vieras

#39

06.05.2011 13:42

Oikealla asialla!

Vieras

#40

14.06.2011 07:52

Kertaalleen syyttömänä tuomittuna ja järjestelmän toimintaan tutustuneena kannatan ehdottomasti uudistusta.

Vieras

#41

14.06.2011 07:57

Hyvän hallintotavan periaatteet ovat tässä maassa kateissa lähes kaikissa virkamieselimissä. Se osaltaan on merkittävä yleisen pahan olon luoja yhteiskunnassamme.
oikeudenmukaista kohtelua vaadimmme

#42 Re: Onko valtion virasto aina oikeassa?

16.06.2011 06:36

#26: myllymamma - Onko valtion virasto aina oikeassa?

Tälläinen toiminta kansalaisia kohtaan on ihan tyypillistä Suomessa.Tylyä ja välinpitämätöntä.Yleinen positiivisuus,välitttäminen jne ovat maassamme "hakoteillä".Haluaisin kuitenkin kehoittaa että jatkaisit asiankäsittelyä kunnes olet saanut tyydyttävän ja asiallisesti perustellun vastauksen viranhaltijoilta.Minullakin on prosesseja menossa joista en luovu ennen asiallista selvitystä tai mahdollista muutosta.Yritetään yhdessä kannustaen toisia oikeudenmukaisuuteen.


Vieras

#43

28.08.2011 12:31

Tämä maa ollut jo "valovuosia" poliittisten suojatyöpaikkojen kriminaalien "unelmamaa". Ei mistään "erheestä" vastuuseen. Poliittinen "vastuu" maailman kevein vastuu.

Vieras

#44

30.08.2011 18:17

Perustuslaki ei ole mikään matto jonka yli kävellään mennen tullen.

Vieras

#45

30.10.2011 19:25

Vähävaraiset ihmiset jäävät ilman oikeusturvaa
Suomessa.kun eivät ole oikeutettuja käyttämään
esimerkiksi,hyviä asianajajia,vaan saavat tyytyä
Oikeusaputoimistojen asianajajiin,joiden taso on
sitä mitä,pienellä kuukausipalkalla olevat as.ajajat
tekevät,mitä tekevät ? Jos otat ulkopuolisen as.ajajan,valtio maksaa 80-90e tunti-
veloituksen mukaan ja tunti määrät ovat tarkat,kuka
maineikas oikeudenmukainen as.ajaja lähteen tällä
rahalla,ei kukaan,joten vähävarainen jää ilman oikeus
turvaa.Esimerkki jos potilaan oikeuksista puhutaan,
(AVI:t)ovat aina sen läänin alueella,mistä valitetaan,selviä AVI ja sairaaloiden kytköksiä on
ja potilas as:miehet ylilääkäreiden TSUPPAREITA.
Hallinto-oikeudet,eivät ole toimivia,kun on
imisoikeuksista kysymys.Korkein hallinto-oikeus,
jos ei ole (AVI:n kantelua,on aivan sama,kuinka
varmat fagtat asia paperit toimitat,ilman rehellistä
kovapalkkaista,asianajajaa,asiaa ei tutkita koska
olet maallikkona laittanut 5cm,liikaa asiapapereita,
jätettään tutkimatta,vaikka asiapaperit toteen-
näyttävät jatkuvia,törkeitä ihmisoikeus rikkomuksia,
tekijöiden itse kirjoittamia.Vankasti olen sitä
mieltä,SUOMI ON TÄYSIN KORRUPTOITUNUT VIRKAMIES
POLIISI VALTIO=Jossa vain varakkailla on OIKEUDET.

Vieras

#46

05.04.2012 17:28

Ehkä Suomesta vielä joskus tulee oikeusvaltio, mutta kova ottelus siitä tulee.

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

05.04.2012 23:00


Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

05.04.2012 23:36



Vieras

#49

05.10.2012 05:41



Poliitikkojen ja virkamiesten mielivaltaa rajoittava kansalaisluottamus on poistettu lainsäädästöstämme, miksihän?

Kansalaisluottamus:
"lisäksi tuomittava lisärangaistuksena ainiaaksi tai määräajaksi (1–15 vuodeksi) menettämään myös kansalaisluottamuksensa. Tällöin hän oli kansalaisluottamusta vailla tietyn ajan vielä sen jälkeen, kun hänet oli vapautettu.

Kansalaisluottamuksen menettänyt henkilö ei ollut äänioikeutettu eikä vaalikelpoinen kunnallisissa tai valtiollisissa vaaleissa. Häntä ei voitu nimittää valtion tai kunnan virkaan eikä valita jäseneksi kunnallisiin lautakuntiin tai yhdistyksen hallitukseen. Hän ei myöskään voinut toimia todistajana eikä toisen henkilön asiamiehenä oikeudessa. Lisäksi henkilö, joka oli menettänyt kansalaisluottamuksensa, ei saanut toimia kauppiaana eikä harjoittaa eräitä laissa mainittuja elinkeinoja.

Kansalaisluottamuksen menettäminen merkittiin myös kirkonkirjoihin ja siviilirekisteriin, ja se oli merkittävä virkatodistukseen."



Vieras

#50 Re: Viranomais rikollisuus Suomessa

10.04.2013 04:16

#17: tuhu - Viranomais rikollisuus Suomessa

ogi

Kansan kanta

Helsingin hovioikeuden Wincapita tuomio on maailmankaikkeuden toinen ihme!

Olet kuullut useasti sanonnan; tuomio on annettu, pulinat pois! Tämä ainakin käy toteen, kun on seurannut Wincapita oikeudenkäyntejä joka puolella Suomea. Käräjiä on käyty, tuomioita on jaettu ”syytä epäillä rikoksesta” lienee jo satoja. Tämä kaikki esitutkintoineen on kestänyt jo 5 vuotta! Onko loppua näkyvissä? Syyttäjä istuu pöydän takana alkuperäisten ”rikostietojensa” kanssa tutkimatta ollenkaan uusia tietoja asiasta. Tähän 5 vuoteen on annettu puolustukselta useita todisteita WinCapitan ja Hannu Kailajärven syyttömyydestä. Edelleenkään syyttäjä ei ole pystynyt todistamaan Hannu Kailajärven kehittämää ja ylläpitämää wincapitan valuuttakauppa ja signaalijärjestelmää rikolliseksi ja pyramidipeliksi. Tämän tosiasian on tutkinut nyt myös Suomen parhaat rikosalan professoritkin antaessaan asiasta kymmenien sivujen pituiset lausunnot.

HHO ”uskomus”; - Syntyi Hannu Kailajärven kehittämä wincapita signaalijärjestelmä valuuttakauppa-alustalle, jolloin Suomen tasavallan presidenttinä oli Tarja Halonen. Tätä toimintaa alettiin kutsua ”pyramidihuijaus”, jossa kansa johdettiin harhaan. Virkamieskoneisto valjastettiin toimintaan ja niin saatiin jo 3 vuoden päästä lopetettua ja alas ajettua laillinen wc toiminta. Viranhaltijat ja syyttäjät saivat asiakirjojen väärennöksillä ja petoksilla aikaan tuomion, joka julistettiin Sauli Niinistön ollessa Suomen tasavallan presidenttinä. Päärikolliseksi todettu Kailajärvi sai 5 vuoden vankilatuomion, ja kaikki muut jäsenet menettivät tuottoina saamansa rahat valtiolle! HHO tuomio; rahankeräysrikos – pyramidipeli ja törkeä petos! Mikäli hovioikeuden tuomio jää voimaan, on todennettavissa ajatus; nunnasta tuli mummo!

Toimiakseen ja ollakseen pyramidi täytyy se olla linkitetty toisiinsa. Siis; se jäsen, jolla ei ole sponsoroitu uusia jäseniä, ei voisi saada ollenkaan tuottoja! Pyramidissa maksut perustuvat toisten maksutapahtumiin. WinCapitassa on satoja tai tuhansia jäseniä, joilla ei ole ketään sponsoroitua uutta henkilöä, ja ovat saaneet tuottoja. Mistä sitten heidän tuotot ja rahat on tullut? Monet jäsenet pystyvät näyttämään pankkitodistukset, joissa on vain heidän sponsoroimat jäsenten nimet, joista ovat saaneet laillisia sponsorikorvauksia; tämä luki myös WC säännöissä. Koska nunnasta ei voi tulla mummoa, ei myöskään rikosta voi todistaa tapahtuneeksi!

HHO päätös pitää kumota laittomana ja kaikki varat maksuun HETI – ja Kuningas Hannu vapaaksi välittömästi! Wincapina jäsen NL

Niilo Linjama