Suomen Kennelliitto: sano EI Maailmannäyttelylle Kiinassa 2019


Vieras

Näyttelyä ei pidä järjestää maassa, joka sallii koirien ja muidenkin eläinten epäinhimillisen kohtelun.

Vieras

Kiinassa kohdellaan koiria julmasti. Yulin jne.

Vieras

Can not accept in any circumstances the brutal and unhuman behaviour against dogs & cats and any of living being in China.

Vieras

Mielestäni Kiina oikeasti kohtelee kaltoin koiria sielä. Ei tietenkään kaikki Kiinalaiset mutta silti tuollaista järjestetään sielä! Ajatus siitä miten he kiduttavat koiria ahdistaa :( Koira on yksi ihmisen paras ystävä.

Vieras

Suomalaisten ei pitäisi osallistua Kiinassa ennen kuin lopettavat lailla siellä koirien tappamisen ja syönnin.

Vieras

Kiinalta pitää ottaa pois oikeus maailmannäyttelyn järjestämiseen, koska siellä kohdellaan koiria aivan barbaarisesti! Suomen pitää olla mukana vaatimassa tuota.
Vieras

Jos joku osallistuu kyseiseen näyttelyyn, hyväksyy Kiinalaisen tavan keittää koiria elävältä, turkin kiskomisen elävältä eläimeltä, polttamisen elävältä jne. Siinä tapauksessa ei kyseisellä ihmisellä ole pienintäkään ymmärrystä mitä tarkoittaa eläimen rakastaminen. Koira on silloin myös hänelle pelkkä näyttelyesine.


Vieras

Elämisen arvoinen elämä.

Vieras

En kestä minkäänlaista eläinten kaltoinkohtelua ja kiinalaiset ovat kaikkein julmimpia koskien eläinten kohtelua!iJoka maassa löytyy näitäidiootteja, jotka kuvittelevat olevansa luomakunnan herroja.

Vieras

Suomen kennelliiton on otettava kielteinen kanta Kiinan WDS 2019 tapahtumaan. Mikään taho ei voi hyväksyä Kiinassa ja Aasiassa tapahtuvaa koirien kidutusta!

Vieras

#161 Re:


#140: -  

Juuri näin. Kuinka edes saatetaan ajatella näyttelyn viemistä maahan, jossa eläimillä ei ole mitään arvoa ihmisten käsissä; asia joka on hyvin tiedossa ja esillä toistuvasti.


Vieras

#162 Re:


#76: -  

 Juurikin näin.


Vieras

Jokainen meistä vaikuttaa omalla toiminnallaan. Hyvässä ja pahassa. Silmät sulkemalla ei muuteta mitään. Ajattelemalla, ettei minun kannata tehdä mitään, kun ei nuo muutkaan tee, ei taaskaan muuteta mitään. Jos näyttely tullaan järjestämään Kiinassa ja Suomen Kennelliitto päättää osallistua, hyväksyy se samalla hiljaisesti eläinten huonon kohtelun. Ihan sama, mitä korulauseita sitten perusteeksi esitetäänkin. Jokainen näyttelyyn lähtijä voi puolestaan miettiä, mitä arvomaailmaa tahtoo olla tukemassa. Yksilöllä on vastuu omista valinnoistaan. Yksilöistä kasvaa joukko, joka pystyy muuttamaan asioita. Jos Kiinassa järjestettävää näyttelyä perustellaan osaksi sillä, että koiraihmisten sinne kantama raha voi auttaa paikallisia ja siten kiertoteitä myös heidän eläimiään, rakennetaan vain savuverho omatunnolle. Suorat lahjoitukset kansainvälisille tai Kiinan eläinsuojelujärjestöille päätyvät oikeasti eläinten hyväksi. "If you are neutral in situations of injustice, you have chosen the side of the oppressor." | Desmond Tutu


Vieras

Eläimet ovat ihmisten armoilla. Tällä hetkellä kaikki tutkimukset ja myös omat kokemukseni osoittavat, että eläimillä on huomattavan paljon enmmän samanlaisia ominaisuuksia kuin ihmisellä, joten kaikkiin elollisiin olentoihin tulee suhtautua kunnioituksella ja välttää viimeiseen saakka kivun tuottamista.

Vieras

Kiinassa kohdellaan koiria todella huonosti ja aiheutetaan niille tarpeetonta kipua ja kärsimystä. Kyllähän koiriakin voi syödä mutta ei ole tarpeellista polttaa niitä elävältä eikä muutenkaan rääkätä.

Vieras

cruelty and brutality to keep the end of the

Vieras

Vaikka Kiinassa syötäisiin koiranlihaa, niin ei niitä tarvitse rääkätä.

Vieras

Kiinalaisten julma kohtelu koiria kohtaan on järkyttävää

Vieras

Haluan,että julmuus Kiinassa loppuisi

Vieras

Ei missä nimessä Kiinassa, se on barbaarien maa eläimille erityisesti koirille ja kissoille!

Vieras

Koirien kohtelu Kiinassa on ala-arvoista ja raakaa.

Vieras

Itselläni 3koiraa,en koskaan voi hyväksyä viattoman eläimen kaltoinkohtelua ja Kiina on suorastaan kuvottava paikka koiralle.
Nina Revell

Vieras

Olen nähnyt Feacbook.com yhden videon joka järkytti minua kuinka koiria kohdelaan julmalla tavalla, kuinka koiria nyljettiin elävältä ja kuina ne paisettiin elävältä. toivon että kaikki katsoisi sen videon vaikka osan.

Vieras

SKL;n ja FCI:n on vahvasti vastuttettava eläinrääkkäystä, muuten suuri osa koiraväestä ryhtyy boikotoimaan SKL:n ja FCI:n alaisia tapahtumia. Aina voi perustaa uuden kennelliiton ja niiden kattojärjestön .......
voi voi

#175 Re:


#1: -  

Mielestäni WDS:n järjestäminen Kiinassa on erinomainen idea. Nimenomaan tällaisessa maassa tulee tuoda positiivisessa mielessä koirien pitoa ja harrastamista esille. Boikotointi on aivan älykääpiöiden hommaa. Ei se koirien kohtelua paranna, asia on juurkin toisin päin. Kiina on kaunis ja mielenkiintoinen maa. Kyllä lähtisin käymään jos rahaa olisi.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…