Lakkauttakaa Tyrnävän pentutehdas

Lakkauttakaa Tyrnävän pentutehdas / Tiedotteet / Pyydän allekirjoituksia toiseenkin adressiin. / Kommentit


Anonyymi

#1

26.07.2015 07:05

Hei kaikki allekirjoittajat! Näillä näkymin tämä on viimeinen tiedote tämän adressin pohjalta.

Kennelliiton kurinpitolautakunnan kokous 2/2015.

Päätös Pirita Piiparin osalta:

Kurinpitolautakunnan käsityksen mukaan on riidatonta, että Pirita Piipari toimii Pisata Oy:ssä tai äitinsä Marja Haataja-Piiparin koirankasvatusta harjoittavassa kennelissä eläinsuojelutarkastusraporttien mukaan koirien hoitajana. Hän on omassa vastineessaan todennut, ettei kasvata koiria. Hänen nimisään pentueita ei ole ilmoituksentekoaikana rekisteröity, vaikka kaikilla hänen omistukseensa merkityillä koirilla on Kennelliiton rekisterien perusteella teetetty pentuja.
Pentuja rekisteröitäessä Kennelliitto vastaa siitä, että emät ovat joko kasvattajan omistuksessa tai että asianmukaiset jalostusoikeuden luovutukset on tehty. Tältä osin ei ole väitettykään tapahtuneen sääntörikkomuksia. Ei ole myöskään esitetty mitään selvitystä tai varsinaista väitettä siitä, että Piria Piipari osallistuisi pentujen myyntiin ja/tai markkinointiin.
Perusteita kurinpidolliselle seuraaukselle Pirita Piiparin osalta ei ole. Hallituksen Pirita Piiparille asettamat väliaikaiset kiellot päättyvät.
---
Päätös Isa Haatajan osalta.

Kurinpitolautakunta toteaa asiassa esitetyn selvitystä siitä, että samojen yritystunnusten sekä yhteisten yhteystietojen alla harjoitetaan sekä Marja Haataja-Piiparin myöntämää rekisteröimättömien pentueiden sekä Isa Haatajan kennel Agapioksen nimissä tapahtuvaa kasvatusta. Toimintaan kohdistettujen eläinsuojelutarkastusten ajalta vuosina 2009-2013 kennel Agapios on Kennelliiton tietojärjestelmien mukaan rekisteröinyt erilaisia villakoiria 75 koiraa, mikä kuvaa toiminnan laajuutta. Kennelliiton yksi keskeinen kasvatukseen liittyvä periaate on koirien puhdasrotuisuudesta ja oikeista polveutumistiedoista huolehtiminen ja kasvattaminen Kenneliiton hyväksymän kennelnimen suojissa osoittaa kasvattajan haluavan hyödyntää kennelnimi-brändiä. Ottaen huomioon eri vuosina tehdyissä eläinsuojelutarkastuksisa ilmi tullut koirien suuri määrä, huoli riittämättömästä valvonnasta tiinehtimisten suhteen ja Isa Haatajan vastineessaan esittämä väittämä toiminnasta eläinsuojelulakien ja Kennelliiton rekisteröintisäännösten mukaisesti, on ollut perusteltua velvoittaa Isa Haataja teettämään polveutumistutkimukset kolmesta eri pentueesta. Polveutumistutkimuksilla Haatajalla olisi mahdollisuus osoittaa koirien puhdasrotuisuus ja toimintansa asianmukaisuus.
Eräs Kennelliiton kantavista periaatteista on vaalia koirien kasvatuksessa puhdasrotuisuutta. Laiminlyödessään polveutusmistutkimusten teettämisen Isa Haataja on toiminut vastoin Kennelliiton perusperiaatteita. rikkonut koirarekisteriohjeen (ohje 2014) 4.2 kohtaa, Koiranomistajan ja -haltijan perusäännön 1,7,8,11 ja 12 kohtia sekä Kennelliiton sääntöjen 34 pykälää. Kurinpitolautakunta pitää toimintaa kokonaisuutena arvioiden perusteltuna antaa Haatajalle varoituksen ja määrätä hallituksen kokouksessaan asettamat väliaikaiset kiellot jatkumaan 30.6.2018 asti.