Adressi kansanedustajienn lomien leikkaamisen puolesta.
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Adressi kansanedustajienn lomien leikkaamisen puolesta..
Vieras |
#12609.09.2015 05:05Kyllä näissäkin asioissa pitäisi olla jokin tasa-arvo! |
Vieras |
#12709.09.2015 05:05Kaikkien kuuluu osallistua lomalyhennystalkoisiin ja kansanedustajan tehtävä on näyttää esimerkkiä. |
Vieras |
#12809.09.2015 05:06Kansanedustajan työ on kutsumusammatti, johon moni hakeutuu hyvien etujen ja julkisuuden tavoittelun vuoksi. Moni jää yhden kauden tähdenlennoksi, moni saa kesytettyä niin äänestäjät kuin median omien vankkureittensa vetäjäksi. Vanha sanonta "Ei mitään väliä puhutaanko minusta hyvää vai pahaa. Pääasia, että mainitaan" toteutuu yllättävän useasti. |
Vieras |
#12909.09.2015 05:10Lomat ovat yksinkertaisesti aivan liian pitkät muihin verrattuna, varsinkin siihen palkkaan nähden, mitä kansanedustajat saavat. |
Vieras |
#13009.09.2015 05:11Tämä on hyvä aloite, koska oikein ottaa päähän, sieppaa, jurmii kun kuulee, että kansanedustajat ovat palanneet kesätauoltaan (mikä tauko?) syyskuussa. Ehtivät he sitten olla vähän aikaa töissäkin ennen joululomaa, mikä kestääkin sitten muistaakseni helmikuulle asti. Siinä on varaa leikata. |
Vieras |
#13109.09.2015 05:12Kansanezustajien loma muös 30 vrk/vuosi. Ja muut palkansaajia koskevat leikkaukset. |
Vieras |
#13209.09.2015 05:14Koska huononetaan kansalaisten etuuksia ,sieltä pitkiä lomia lyhentää ilman hurskastelua! |
Vieras |
#13309.09.2015 05:15Jos olemme samassa veneessä, ei voi mennä niin, että vain köyhät, lapset, vanhukset ym. vähäosaiset soutavat! On aika laittaa myös kyydissä istuvat soutamaan! Kansalaisten laittaminen eriarvoiseen asemaan on syrjintää! |
Vieras |
#13409.09.2015 05:16Koska leikkaus suunnitelmat on törkeitä. Itse saan palkkaa 1500 e kk. |
Vieras |
#13509.09.2015 05:16Tämä olisi pitänyt tehdä aikaa sitten. |
Vieras |
#13609.09.2015 05:18Kaikki mukaan säästötalkoisiin |
Vieras |
#13709.09.2015 05:20Aivan hölmöä leikata palkansaajien etuja, muttei kansanedustajien |
Vieras |
#13809.09.2015 05:20Herroille omaa lääkettä, lomat minimiin ja palkat tavallisen ihmisen tasolle. Tollassia päätöksiä mitä nyt tekevät ei kansa hyväksy. |
Vieras |
#13909.09.2015 05:21On väärin ottaa työntekiöiltä palkasta pois , kun rikkaammat samaan aikaan rikastuvat entisestään . Yhtä väärin on myös sairauslomapäivien kanssa..... Siis pitäs olla palkattomalla sairauslomalla . |
Vieras |
#14109.09.2015 05:29Leikataan myös rikkailta eikä aina vain köyhiltä!! |
Vieras |
#14209.09.2015 05:32Näyttäkää ensin esimerkkiä ennenkuin puututte meidän lomiin. |
Vieras |
#14309.09.2015 05:32Jos on kerran "yhteiset talkoot", ja duunareilta leikataan, eikö kansanedustajien monen kuukauden lomakin pitäisi puolittaa? Törkeys on huipussaan. Muistan hyvin yleislakon. Olisiko nytkin sen paikka? |
Vieras |
#14409.09.2015 05:34Päättäjille jotka myivät maamme ei ole muuta lomapaikkaa kuin taivas johon eivät ole tervetulleita. |
Vieras |
#14509.09.2015 05:35Kaikkien on osallistuttava talkoisiin, myös kansanedustajien. |
Vieras |
#14609.09.2015 05:36Julkisella sektorilla työskentelevänä en voi ymmärtää miksi näitlä isotuloisilta ei myös leikata jotain. |
Vieras |
#14709.09.2015 05:37Kyllä tämä saa luvan jo riittää... Nimittäin työntekijöitä rokottaminen! Nimerkki: Hallituksen edustajankin elvyttävä 1800e/kk |
Vieras |
#14809.09.2015 05:37Kohtuus kaikessa! Ei verovaroilla eläville kuulu kohtuuttomat etuudet! |
Vieras |
#14909.09.2015 05:38Ei liene tarpeen perustella miksi allekirjoitin. |
Vieras |
#15009.09.2015 05:40Tämän keksijöiltä myös lomat vähennettävä 3 kuukaudesta, 30 päivään, Me olemme lomamme ansainneet työllä ja Selkänahallamme ! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1429 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3514 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
397 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
429 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
130 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1865 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
64 Luotu: 07.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1498 Luotu: 10.12.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1706 Luotu: 22.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
552 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11338 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
19 Luotu: 08.05.2025