Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Jossain kerrottiin Sipilän sanoneen, ettei hän lue, mitä hänestä kirjoitetaan. Toivottavasti häntä kuitenkin kiinnostaisi lukea, mitä ihmiset, joihin leikkaukset kohdistuvat, ajattelee; esim. tämän adressin kommenteista. Jos ei sekään kiinnosta, niin on kyllä ylimielisyyden huippu koko äijä ja hänen kaverinsa siinä rinnalla myös.
Tämähän on tärkeää. olen hoitoalalla ja nyt jo meitä poletaan alas ja jaksaminen on sietokyvyn rajalla, ei millään näy olevan tolkkua! :) Arvostusta hitusen edes meille naisille:) Saavutetut edut pidettävä, ne auttavat jaksamaan...
Re:
Mielestäni täytyy kunnioittaa myös heitä, jotka edelleen haluavat pyhittää sunnuntainsa. Minulla ei ole ainakaan oikeutta viedä kenenkään sunnuntairauhaa, täyttäen sitä tapahtumilla tai sosiaalisuudella, elleivät he itse sitä halua. Jos nyky-yhteiskunnasta jotain puuttuu, on se nimenomaan pyhän kokemus ja rauha. Kerran viikossa hiljentyminen tekisi hyvää itse kullekin touhottajalle, ehkä sinä aikana ehtisivät hajallaan olevat ajatukset ja toimet hieman kokoontua.
Sunnuntaitöistä sanon, itse hoitoalan työntekijänä, että vaikka sunnuntaityöt ovatkin useimmiten pakollisia kolmena viikonloppuna kuukaudessa, myös kuukauden ainoaksi, vapaaksi viikonlopuksi haalitaan itselle usein töitä, ei minkään muun kuin juuri lisäpalkan toivossa. Lisät ovat välttämätön osa palkkaa, jotta sillä tulee toimeen.
Re: Re:
#1362: Rauhaakin tarvitaan - Re:
Samalla perusteella sinun pitää myös pyhittää minun oikeuteni pitää orjia ja myydä tyttäreni rikkaan miehen pojalle vaimoksi.
Juha Sipilä sekä Timo Soini Ovat äänestäjäin pettureita ,,,Ovat nostattaneet kansan vihaamaan heitä.
Yleislakko päälle ,istutaan ,,,Häpeämätön Hallitus ulos
Pettäjäin tie on tuskainen ja vie harhaan
| This discussion has been closed. |