Säästötalkoot eduskuntaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Säästötalkoot eduskuntaan.
Vieras |
#42609.09.2015 20:47olen hyvin suivaantunut tiedota jonka tänään sain. Ymmärrän hyvin että täytyy jotain etuja ottaa pois, varsinkin eka sairaslomapäivä raha( miksi saa palkan jos ei ole töissä..)MUTTA MIKSI NE SAMAT ASIAT EIVÄT KOSKE KANSANEDUSTAJIA??? Tottakai hekin toimivat omien sääntöjensä mukaan, eikö?? EIKÖ??? |
Vieras |
#42709.09.2015 20:50Kansamme johtajien on sanelupolitiikan sijaan aika kantaa osa vastuusta ja näyttää esimerkkiä! |
Vieras |
#42809.09.2015 20:56Miksi kansanedustajien kuuluisi päästä pälkähästä? |
Vieras |
#42909.09.2015 21:03Olen vuorotyöläinen ja kohtuutonta on, että Sunnuntai lisistä leikataan sillä ne on ainoa keino, jolla pientä palkkaani saa vähän nostettua. |
Vieras |
#43009.09.2015 21:05Kyllä kaikkien pitää osallistua säästötalkoisiin, eikä niin, että vain tavalliset palkansaajat ja pienituloiset eläkeläiset tai opiskelijat ym. joutuvat maksumiehiksi. Epätasa-arvo kasvaa ja sillä voi olla arvaamattomat seuraukset. |
Vieras |
#43109.09.2015 21:05Talkoot tarkoittavat, että kaikki osallistuvat. |
Vieras |
#43209.09.2015 21:05Solidaarisuus. |
Vieras |
#43309.09.2015 21:06Tasapuolisuus ennenkaikkea. Tähän asti säästötcon revitty vanhuksilta sairailta lapsiperheiltä vammaisilta ja pienipalkkaisilta eli ei ole reilua ei. |
Vieras |
#43409.09.2015 21:06Koska kansanedustajien,ja ministereiden pitäisi näyttää kunnon esimerkkiä säästötalkoissa! |
Vieras |
#43509.09.2015 21:06Vituttaa tollanen toiminta... |
Vieras |
#43609.09.2015 21:07Tasapuolinen pitää olla sekä kansanedestajien esimerkillisiä. Isompituloisilta tulee muutoinkin leikata enemmän kuin pienituloisilta. Viimeiset palkankorotuksetkin oli nurinkurisia. Pienituloisille korotettiin pienemmällä prosentilla kuin suurituloisille. |
Vieras |
#43709.09.2015 21:10Mielestäni tässä taloudellisessa tilanteessa olisi reilua ja tasa-arvoista, että KAIKKI osallistuisivat yhteisiin talkoisiin. Pienituloisimmat osallistuvatkin jo monien puolesta... |
Vieras |
#43809.09.2015 21:11Hallitus haluaa leikata opiskelijoilta ja pienipalkkaisilta. Edustan kunpaakin ryhmää, joten turhauttaa, etteivät kansanedustajat ole valmiita itse osallistumaan peräänkuuluttamiinsa säästötalkoisiin. |
Vieras |
#43909.09.2015 21:15Kansanedustajille läsnäolopakko istuntoihin. Jos ei ole paikalla, EI myös palkkiota. Itse kuitenkin joudumme olemaan työpaikaala palkan eteen. |
Vieras |
#44009.09.2015 21:18Ei tämä voi näin mennä että pilataan ihmisten elämä. Tämä ei koske pelkästään minua, vaan vaikuttaa myös lapseeni. Olen yksinhuoltaja, lähikaupassa töissä, tosin vielä vuoden hoitovapaalla kunnes palaan töihin. Minua ahdistaa. Minua pelottaa tuleva. Nyt saa luvan loppua tämä kyykyttäminen! Kyllä saa vielä paljon itkeä. Homma ei päädy hyvin todellakaan, sen vaan sanon. |
Alepa |
#441 Re:09.09.2015 21:21Sama juttu mulla! Ja vieläpä yh-äiti nykyään.. Tuntuu jo ahdistavalta muutenkin. En tiedä millä sanoin kuvailisin tämän hetkistä tunnelmaa. |
Vieras |
#44209.09.2015 21:25hallituksen edustajat lupasivat muuta kuin tekivät |
Vieras |
#44309.09.2015 21:27Ja tämäkin allekirjoittamaan |
Vieras |
#44409.09.2015 21:27Solidaarisuutta voi vaatia poliitikoiltakin |
Vieras |
#44509.09.2015 21:28Allekirjoitin, koska olen niin raivoissani. Ottaa pattiin myöskin ne torvelot eläkeläiset, julkisen puolen työntekijät, vuorotyöläiset ja pienpalkkaiset, jotka olivat mukana äänestämässä tämän SSS-kolmikon valtaan. Ihanko oikeasti uskoitte, että porvaripuolueet välittävät siitä, miten vähäväkisillä menee? Kyllä nyt tulee kylmää kyytiä Sari Sairaanhoitajalle ja Pete Poliisille. |
Vieras |
#44609.09.2015 21:37Kaikkien pitää osallistua säästötalkoisiin. |
Vieras |
#44709.09.2015 21:40Kansanedustajien on kannettavavastuu säästöistä siinä missä tavallisen palkansaajankin, koska palkansaaja on juuri äänestänyt heidät edustamaan ääntään suomen kansan hyväksi. Jos kansanedustaja ei näytä malliesimerkkiä säästämisestä, miksi palkansaajan pitäisi? |
Vieras |
#44809.09.2015 21:47Eduskunnan miehillä ja naisilla on iso palka josta voi vähentää. Ei pieni tuloisilta saa vähentää. |
Vieras |
#44909.09.2015 21:49Kansanedustajien tulis hävetä. Aina mainostavat itseään kansan miehunä/naisina mutta ainoastaan riistävät kansaa eivätkä rikkaa ristiin laita |
Vieras |
#45009.09.2015 22:00Koska köyhiltä viedään kaikki ja vaan leikataan ,joka puolelta. Eläkeläiset ,sairaat, työttömät , asunnottomat jne..kärsii ja tänne otetaan muualta ihmisiä. Tätä menoo Suomi on tuhonpataalla. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10232 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40741 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
853 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
587 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
536 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
112 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
90 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
61 Luotu: 15.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20788 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
808 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
50 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
796 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
954 Luotu: 08.03.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2752 Luotu: 08.04.2024