Saattohoito Koivikkokodissa tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Saattohoito Koivikkokodissa tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.
Vieras |
#25101.02.2016 16:12Tunnesyistä ja hyvän palvelun puolesta. |
Vieras |
#25208.02.2016 22:35Ystäväni vietti viimeiset aikansa Koivikkokodissa. |
Vieras |
#25310.02.2016 00:03Arvostan todella tätä paikkaa ja sen henkilökunnan laajaa osaamisessa sekä lämpimässä ihminen ihmiselle ajattelussa. Mielestäni Koivikko-koti ansaitsisi jatkuvaa tukea yksityishenkilöiltäkin. Kannattaa muistutella paikan olemassaolosta sopivissa tilanteissa omissa lähipiireissä sekä työyhteisöissä. Ja ehdottomasti päättäjien keskuudessa. Itse lahjoitan myös silloin tällöin. Vapaaehtoishengessä voi tehdä paljon, mennä vaikka Koivikko-kotiin esiintymään, jos sellaisia taitoja on, kunhan asiasta etukäteen sopii tai voi muistaa paikkaa muuten. Jokainen voi vaikuttaa omalla panoksellaan asioihin, joita tärkeänä pitää, vaikka se tämänpäivän sekasorrossa usein unohtuu. |
Vieras |
#25425.02.2016 10:24Mieheni äiti sai erinomaista hoitoa Koivikkokodissa. |
Vieras |
#25525.02.2016 19:52Meitä vanhenevia vaan on enemmän ja enemmän... ;) |
Vieras |
#25626.03.2016 23:25Koivikko-koti on parantumattomasti sairaalle läheiselle paras paikka, kun omassa kodissa oleminen ei enää ole mahdollista. Hoiva ja kivunlievitys tekevät poisnukkuvan viimeiset päivät helpommiksi. |
Vieras |
#25701.04.2016 18:08Koska saattohoitoa tarvitaan on hyvä hoitoa on arvokas lähtö ihmiselle |
Vieras |
#25826.05.2016 19:01Äitini sai lähteä sieltä, hyvässä hoidossa. |
Vieras |
#259 Re:05.06.2016 16:00Äitini oli kyseisessä paikassa 10 vuotta sitten, paikka ja henkilökunta osaavaa ja kunnioittivat äitiäni ja meitä omaisia. Äiti sai lähteä arvokkaasti ja me läheiset saimme olla ja jättää jäähyväisiä rauhassa , kiireettömäst. toisin oli siskoni kohdalla, hän kuoli aiemmin sairaalassa jossa ei vainajan ja läheisten yhdessäololle ole aikaa ja arvokkuudesta puhumattakaan! tämän paikan olemassaolo on erittäinkin tärkeää! |
Vieras |
#26007.06.2016 13:08Äitini kuoli Saattohoito Koivikossa kauniissa ympäristössä, loistavassa hoidossa rauhallisesti ja onnellisena. <3 Toivon muillekin samaa inhimillistä tapaa siirtyä ajasta ikuisuuteen. esiterunossa sanottiin mm. " Jos tämä ei ole se paikka minne menen itkemään,minne menen..." |
Vieras |
#26117.06.2016 13:38koivikkokoti tekee hyvää työtä sekä potiladen puolesta että heidän omaistensa puolesta. |
Vieras |
#26227.10.2016 04:14Tärkeää saada hyvää hoitoa tarvitseville! |
Vieras |
#263 Re:02.08.2017 13:03 |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2035 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1029 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18201 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
456 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1962 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1321 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
765 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
701 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024