Opettajankoulutus säilytettävä Savonlinnassa
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Opettajankoulutus säilytettävä Savonlinnassa.
Vieras |
#12614.02.2016 08:09Koulutus Savonlinnassa on laadukasta ja kaikille opiskelijoille löytyy asuntoja.Koulutus on myös monipulista ja antaa myös väriä yhteisöömme.Olisi hullua siirtää Joensuuhun aloittaa uusien asuntojen rakentamin joihin tarvittasiin valtion rahaa ja Savonlinnassa seisoisivat kiinteistöt ja asunnot tyhjillään joihin joskus aijemmin jo saatu valtiolta rahaa.Hullua touhua!!! |
Vieras |
#12714.02.2016 08:12Koko maan tasokkainpiin kuuluva oppilaitos SÄILYTETTÄVÄ! |
Vieras |
#12814.02.2016 10:57Savonlinna oli koulukaupunkini vuodesta 1961 ja valmistuin 1972 peruskoulun luokanopettajaksi silloisesta seminaarista, joka oli Joensuun korkeakoulun alainen. Sain hyvän pohjan opettajan ammattiini, josta olen ollut kiitollinen myös Saksassa, toimiessani Eurooppakoulun ja Suomi-koulun opettajana. Minusta OKL on edelleen Savonlinnan sydän, joka pitää säilyttää. |
Vieras |
#12914.02.2016 12:08Jotta säilyisi mahdollisuus järjestää tulevaisuudessakintanssikilpailuja OKL-salissa. |
Vieras |
#13014.02.2016 15:26Olisi todella harmi jos Savonlinnasta poistettaisiin opettajankoululaitos. Siinä häviäsi taas yksi koulu jo niin pienentyneestä etelä-savosta pois. Tulen aina käymään kotipaikkakunnallani mutta koulun poisto pienentäisi ja harventaisi kaunista ooperra kaupunkia. Jo oleva infrastuktuuri menisi hukkaan koulun poiston myötä. Savonlinna tarvitsee koulun. |
Vieras |
#13114.02.2016 16:08Oppilaitos on elintärkeä ajatellen Savonlinnan tulevaisuutta kokonaisuudessa. |
Vieras |
#13215.02.2016 08:22Allekirjoitin adressin, koska koulutuksen säilyttäminen Savonlinnassa on elintärkeää koko seutukunnalle. Savonlinnassa on riittävästi asuntoja ja hyvät tilat. Joensuuhun kaikki joudutaan rakentamaan ja se maksaa yhteiskunnalle huomattavasti. |
Vieras |
#13315.02.2016 10:33Savonlinnassa on hyvät tilat koulutukselle, osaavat opettajat ja riittävästi asuntoja opiskelijoille. On kansantaloudellisesti hölmöä että joiltain alueilta kuten Savonlinnasta viedään koulutus ja muut toiminnat isompiin kaupunkeihin jossa kouluttautuminen tulee paljon kalliimmaksi eikä ole kuitenkaan parempaa kuin mitä se täällä on. Onko tarkoitus kuihduttaa alueemme kokonaan? |
Vieras |
#13415.02.2016 11:03Tärkeä asia . Turvatakseen monen ihmisen työpaikan sekä opiskelu mahdollisuudet Savonlinnan opiskelija kaupungissa ! |
Vieras |
#13515.02.2016 11:32Hyvää koulutusta,tärkeää koko itä-Suomelle! |
Vieras |
#13615.02.2016 14:32Savonlinnan ja koko seutukunnan elinvoimaisuuden takia. |
yhteistyöstä hyötynyt toimija Vieras |
#13715.02.2016 15:25Kaikkea tutkimusta ja koulutusta ei voi keskittää. Elävä ja elinvoimainen ympäristö, palvelujärjestelmäkokonaisuus ja aluekehitys edellyttävät sitä, että taloudellisia voimavaroja hajautetaan myös maaseutukeskuksiin. Yhden helmen poistamisesta helminauhasta seuraa ketjureaktio. Alueella on vahva kulttuurin, luonnon, liikunnan ja kuntouttavan toiminnan toimijaverkosto ja infrastruktuuri, joka mahdollistaa näiden voimavarojen hyödyntämisen rahallisten resurssien ohella ja luo ainoalaatuiset puitteet opettajakoulutukselle myös kansainvälisellä tasolla. |
Vieras |
#13815.02.2016 15:48Olen nähnyt, mitä yli satavuotiaan seminaarin perintöä jatkaneen Kajaanin OKL:n lopettaminen merkitsi kaupungin kulttuurielämälle ja koko alueen henkiselle ilmapiirille. Lopettamisen taloudelliset perusteet olivat erittäin heikot. |
Vieras |
#13915.02.2016 16:35Perustelut täyttä totta! |
Vieras |
#14015.02.2016 17:21Jos Savonlinnan opettajankoulutus lakkautetaan, Itä-Suomen kouluja uhkaa syrjäseuduilla pula pätevistä opettajista. Näin on päässyt jo käymään Kainuussa! Opettajia tarvitaan lähitulevaisuudessa yhä enemmän eläköitymisen takia, mutta myös maahanmuuton takia. |
Vieras |
#14115.02.2016 18:11On tärkeää, että korkeakouluja on muuallakin kuin suurissa kaupungeissa. Ranskalainen tutkimus osoittaa että uusikin perustettava korkeakoulu seudulla tukee alueen talouselämää ja maksaa takaisin itse itsensä, ja muodostuu näin kannattavaksi. |
Vieras |
#14216.02.2016 04:35Minua harmittaa, kun paikkakuntamme kaikki toiminnot ajetaan alas. En halua enää yhtään viimeinen sammuttaa valot -juttua. Opiskelijat tuovat epäsuorasti tuloja kaupunkiin ja piristävät kaupunkimme elämää. |
Vieras |
#14316.02.2016 05:42Eri koulutusvaihtoehdot ovat tärkeitä nuorille! |
Vieras |
#14416.02.2016 07:50kaikki lapseni ovat käyneet norssin ja olin hyvin tyytyväinen opetukseen. |
Vieras |
#14516.02.2016 08:24Tämähän on ihan elinehto kapungillemme! |
Vieras |
#14616.02.2016 10:25Tällä hetkellä tärkein asia Savonlinnalle. Kaikki mukaan! K.Loikkanen |
Vieras |
#14716.02.2016 10:51Savonlinna tarvitsee opiskelijoita. Kaupunki kuolee ilman nuoria ja opiskelijaperheitä |
Vieras |
#14816.02.2016 17:03Tärkeä asia. |
Vieras |
#14916.02.2016 17:43Opettajankoulutus säilytettävä Savonlinnassa |
Vieras |
#15016.02.2016 18:59Savonlinnassa paikallisesti erittäin suuri menetys, jos opettajankoulutus lähtee. Paikkakunnan elinvoimaisuus heikkenisi siitä kovin. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51106 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21043 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025