Motoristit koulukiusaamista vastaan tapahtumat Järvenpäähän
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Motoristit koulukiusaamista vastaan tapahtumat Järvenpäähän.
Vieras |
#119.09.2016 15:09Me motoristit teemme hyvää koulukiusaamista vastaan. |
Vieras |
#219.09.2016 16:12MKKV ry on rehti ja reipas keino välittää tietoisuutta, ennaltaehkäistä ja vähentää koulukiusaamista, jota esiintyy suuressa osassa kouluistamme. Minua on kouluaikana myös kiusattu aikoinaan, ja voin näin osaltani jotenkin samaistua kiusatun osaan! Olen itse MKKV ry:n jäsen ja olen muutamaan tapahtumaan ehtinyt itsekin mukaan. Aktiivisesti seuraan yhdistyksen asioita ja minua |
Vieras |
#319.09.2016 19:02Ketään ei saa kiusata! |
Vieras |
#420.09.2016 06:29Itse olin koulukiusattu lähes koko ala- ja yläasteajan. Olisipa tämmöistä toimintaa ollut jo omana kouluaikana. Hyvä MKKV! |
Vieras |
#520.09.2016 07:15Koska lapseni käy koulua kaupungissa jossa kiusaaminen ei ole enää muodissa ja on kiva koulu mutta silti poikani ei uskalla käydä vapaasti koulua koska kiusataan. |
Vieras |
#620.09.2016 07:36Itsekkin olen osalistunut viimevuona näihin 2015.on ollut järjestöjä ihmisiä nekin ovat ei yleistetä heti tänäkin kesänä olisin osallistunut mut aika ei ole antanut myöten. |
40v moottoripyöräillyt Järvenpääläinen |
#720.09.2016 07:39Ei nyt kuitenkaan kannata unohtaa sitä faktaa että MKKV:n edustaja on nimenomaan ilmoittanut että he eivät kontrolloi sitä ketkä näihin kouluvierailuihin osallistuvat. Vaikka minulla ei kouluikäisiä lapsia enää olekaan, en silti haluaisi rikollisten liivijengiläisten saapuvan kouluille tällaisen hyvän asian varjolla. Siitä tässä on kysymys, ei siitä etteikö rehtejä motoristeja kouluille haluttaisi. Suuresti hämmästyttää tämä motoristien "uhriutuminen" näitten rikollisten eteen. |
Vieras |
#820.09.2016 07:52Aina ajankohtainen asia. Jos yksikin kiusaaminen jää tekemättä niin käynti on kannattanut. Tämän asian vuoksi kannattaa käyttää kaikki keinot ja resurssit! |
hohhoijaa |
#9 Re:20.09.2016 07:58#7: 40v moottoripyöräillyt Järvenpääläinen - Miksi ihmeessä joku haluaisi lähteä kouluille kiertämään jos häntä ei asia oikeasti ja aidosti kiinnosta? Näyttämään liiviään??? |
Vieras |
#1020.09.2016 08:39En hyväksy koulukiusaamista missää muodossa. |
Tumppi |
#11 Koululaisen tuntemuksia MKKV tapahtumasta20.09.2016 10:05 |
Vieras |
#1220.09.2016 10:20Allekirjoitin, koska koulukiusaamisen vastustaminen on tärkeä asia, ja motoristien leimaaminen ryhmänä heidän tehdessään hyvää työtä sitä vastustaessaan - kaikki yhdessä riippumatta siitä, että motoristeja on kovin erilaisia - on täysin väärä näkökohta. |
Vieras |
#13 Re:20.09.2016 10:24#7: 40v moottoripyöräillyt Järvenpääläinen - MKKV:han on nyt ilmoittanut tarkentaneensa kohun takia toimintaansa siten että ei halua osallistuvan motoristeja, joilla on poliisin rikollisjärjestöksi luokittelemat tunnukset. |
Vieras |
#1420.09.2016 10:25Hyvän asian puolesta! |
Vieras |
#15 Arvoisa Järvenpään perusopetusjohtaja,20.09.2016 10:56olette tervetullut vierailemaan MKKV:n tapahtumassa jossain koulussa ja tutustumaan sen toimintaan. Saatatte sen jälkeen pyörtää päätöksenne. |
Aarne.m |
#1620.09.2016 10:57Mkkv on hyvällä asialla..olen itse jäsen ja mukana mahdollisuuksien mukaan..olen itse koulukiusattu kuin myös lapsenikin..kiusaaminen on tyhmää.. |
Vieras |
#1720.09.2016 11:15Motoristit ovat hyvällä asialla. |
Vieras |
#1820.09.2016 11:17Hei... Kuka oikeesti saa kiusaajan päähän paremmin tuollaisen asian kuin iso motoristi?! |
Vieras |
#1920.09.2016 12:11Arja Korhosen kommentti on ajattelematon eikä vastaa todellisuutta. Eikä KRP. ole oikea taho määrittelemään näitä asioita. |
Vieras |
#2020.09.2016 12:40Tällä asialla on merkitystä jos joku tavallinen yksityinen henkilö menee keskustelemaan asiasta niin niin epäilen että saa haistattelut osakseen? |
Vieras |
#2120.09.2016 12:48Kiusaamista on kaikissa kouluissa |
Vieras |
#2220.09.2016 13:34Koulukiusaaminen on aina pahasta! |
jalkapatikassa musta tuo ilosanomaa afriikasta,uus` lähetyssaarnaajat |
#23 ei helkkarissa motoristeja asialle pidä päästää20.09.2016 14:06Velli housujen ja rikollisjenjiläisten touhuja. Koulukiusaaminen on aina kuulunut nuorten kuvioihin ja tulee kuulumaankin.Se on osa kasvatusta.Nykyajan tosikoille ei kuitenkaan käy.Ennen nyrkit heiluivat ja asiat hoituivat,kaikista umpikujista selvittiin.Nykyisin ongelmat kasvavat ja niistä puhutaan,ikäänkuin se olisi pää opiskelun aine. Työ elämässäkin tuntuu olevan vain pelkkiä ongelmia, sikäli kun työpaikkoja onkaan enää jäljellä,varsinkaan suomalaisille,niille pe siille potkituille. |
Vieras |
#24 Re: ei helkkarissa motoristeja asialle pidä päästää20.09.2016 15:18"Vanhan ajan" malliin... Jos on sisua niin takaisin skapoihin kovimman kautta. Jos sitä sisua ei löydy niin sitten hyppää kaivoon malliin "Linkola"??? |
Vieras |
#2520.09.2016 16:15Kiusaamista on jokaisessa koulussa. Joka muuta väittää, sulkee silmänsä todellisuudesta. Kymmenet motoristit saapuvat paikalle siinä toivossa, että edes yhden oppilaan ei enää tarvitsisi jännittää tai jopa pelätä koulupäivää. Haluavatko virkamiehet todellakin estää tämän mahdollisuuden siltä koululaiselta? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45498 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1732 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
726 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
244 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
201 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
166 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20860 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
144 Luotu: 30.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025