Tutkintapyyntö Kilpailuvirastolle SKL ry:n toiminnasta

pöh

#26 KILPAILUVIRASTO

26.11.2011 21:45

ei sitten käsittele kuin YRITTÄJIEN asioita ja YRITTÄJIEN välisiä erimielisyyksiä. Toivottavasti kaikki allekirjoittaneet nyt muistavat, että heiltä löytyy sitten Y-tunnus. Muutenhan ei yrittäjäksi katsota. Ensimmäisen sivun allekirjoittaneilla ei ainakaan y-tunnusta ole kellään. Minä pidän huolen siitä, että muistutan kilpailuvirastoa myös tästä, että tarkastaa näitä yrittäjiksi itseään tituleeraavia. Ja voisipa nämä kaikki allekirjoittaneet, joiden nimi on näkyvissä, myös listata verottajallekin;). Yrittäjyyteen kun kuuluu oleellisena se, että maksaa veroja!

alvit maksava kasvattaja

#27 Re: KILPAILUVIRASTO

26.11.2011 21:52

Miksei Kennelliitto maksa alveja mistään laskuttamastaan maksusta? Rekisteröinnit, näyttelyilmoittautumiset jne..

Tuollaisissa summissa liikkuu budjetti ja toiminta voi olla alvitonta - en voi tajuta!

hau

#28 luulenpa

26.11.2011 22:01

ettei monikaan allekirjoittaneista ole loppuun saakka ajatellut mitä huolimattomasti hutaistu lapsuksia ja käsittämättömiä asiavirheitä sisältävä adressi saattaa saada aikaan. tosiaankin nolottaa jo nyt kirjoittaneiden puolesta.
Kuristi

#29 Re: Re: KILPAILUVIRASTO

26.11.2011 22:05

#27: alvit maksava kasvattaja - Re: KILPAILUVIRASTO

Suomen lainsäädännön mukainen yleishyödyllisten yhteisöjen arvonlisäverovapaus.


Vieras

#30 Re: En aivan ymmärrä

26.11.2011 22:08

#1: kummajainen - En aivan ymmärrä

Jos ei ymmärrä , kannattaa ottaa asioista selvää. Jos maassa on yksi ainoa järjestö, joka rekisteröi puhdasrotuisia koiria, voi siltä odottaa vaikka mitä! Jokainen meistä haluaa noudattaa Suomen lakia ja eläinsuojelupykäliä - kysymys on siitä, että monopoliasemassa oleva järjestö vaatii noudattamaan itselaatimiansa sääntöjä ja sanktio kasvattajia mielivaltaisesti toimimalla tuomioistuimena. Ei tälläkään alalla tuomioistuin ole yhdistys - eihän?

kasvattaja

#31 Nuo hupsut tarinoita uskovat...

26.11.2011 22:08

Meni kyllä pisteet parilta tämän adressin allekirjoittaneelta tutulta kasvattajalta. Ei noin herkkäuskoinen saa olla, että ilman perusteita ja näyttöä uskotaan kurinpitoseuraamuksen saaneiden pentutehtailijoiden kutomaan valheiden verkkoon.
alvit maksava kasvattaja

#32 Re: Re: Re: KILPAILUVIRASTO

26.11.2011 22:11

#29: Kuristi - Re: Re: KILPAILUVIRASTO

Onko Kennelliitto siis yleishyödyllinen yhteisö?  Kyllä mikä tahansa yhdistys jos tuollaista voittoa kerää, joutuu verottajan hampaisiin, miksei Kennelliitto?
Onko koirankasvatus siis yleishyödyllistä toimintaa? Eli kasvattajankaan ei näin ollen pitäisi maksaa veroa pentutuloistaan.

Armo

#33 Re: Re: En aivan ymmärrä

26.11.2011 22:11

#30: - Re: En aivan ymmärrä

Järjestö = sen muodostavat rotujärjestöt, kennelpiirit ja henkilöjäsenet. Kannattaisikohan osallistua järjestön päätöksentekoon eikä nolata meitä kaikkia typerällä ja lapsellisella adressilla. Johan tuossa kaikki nauraa taas että typerät, riidanhaluiset koiraihmiset!


Vieras

#34 Hyvä!

26.11.2011 22:17

Mitä pahaa on tehdä tutkinta, jos kerran mitään ei ole pielessä? Ne, joilla ei ole valittamista yksinvaltaa pitävän järjestön hinnoitteluun ja sanktiointijärjestelmään eläkööt omassa illuusiomaailmassaan sädekehä päänsä päällä. Suuri osa adressin allekirjoittaneista on eläinrakkaita oman rotunsa parasta ajattelivia pitkänlinjan kasvattajia. He ymmärtävät mistä tässä on kyse. Ei tyhmä ole se joka rahastaa ja pitää valtaa - vaan se, joka sokeasti uskoo auktoriteetteihin.
verottajan edustaja

#35 Re: Re: Re: Re: KILPAILUVIRASTO

26.11.2011 22:19

#32: alvit maksava kasvattaja - Re: Re: Re: KILPAILUVIRASTO

Taidat itsekin tietää vastauksen mutta väännetään nyt rautalangasta:

- jos yleishyödyllisellä yhdistyksellä on tuoton käyttösuunnitelma, niin verotuksellista ongelmaa ei ole

- tuottoa tarkastellaan pitkällä juoksulla - Kennelliitto on myös ajoittain tehnyt tappiota - nykyinen hyvä jakso lienee seurausta kasvaneista rekisteröintimääristä ja erinomaisesta jäsenkehityksestä (noin 150 000 jäsentä)

- Kennelliitto ei kasvata koiria

- jokaisen kasvattajan pitää vähintäänkin ilmoittaa kaikki pentumyynnistä saadut tulot - veronalaisuus riippuu sitten siitä, onko toiminta voitollista - ALV-raja on sitten asia erikseen

- henk.kohtaisesti olen sitä mieltä, että verottajan pitäisi tehdä yleinen tarkastus kohdistuen kasvattajien toimintaan - loppuisi tehtailu, kun verotkin tulisivat kannettaviksi


Vieras

#36 Re: Re: Re: Re: Re: KILPAILUVIRASTO

26.11.2011 22:22

#35: verottajan edustaja - Re: Re: Re: Re: KILPAILUVIRASTO

Tehköön verottaja tarkastuksensa ihan mihin tahansa - myös Kennelliittoon.


Vieras

#37 Re: Re: Re: Re: KILPAILUVIRASTO

26.11.2011 22:23

#32: alvit maksava kasvattaja - Re: Re: Re: KILPAILUVIRASTO

samaa mieltä. Ihan liian vähästä saa alvit maksava kasvattaja vähennyksen!!!

justjoo

#38 Re: Hyvä!

26.11.2011 22:23

#34: - Hyvä!

"eläinrakkaita oman rotunsa parasta ajattelivia pitkänlinjan kasvattajia"

hekoheko, todellisuuspakoisuudella ei näytä joillakin olevan mitään rajaa, vertaappa allekirjoittajien listaa Koiramme-lehden kurinpitoseuraamuksen saajiin

hau

#39 Re: Hyvä!

26.11.2011 22:28

#34: - Hyvä!

jotenkin olisin kuvitellut pitkänlinjan kasvattajilla olevan paremmin faktat hallinnassa, kuin allekirjoitettu adressi antaa ymmärtää. olkootkin, että kennelliiton toiminnassakin on paljon korjattavaa, taitaa tällaiset adressit vain pahentaa asioita. ei suinkaan korjata.

en ymmärrä minäkään

#40 mielipide

26.11.2011 22:31

#1: kummajainen - En aivan ymmärrä

Mielestäni kennelliitto saa asettaa rajoja koirien kasvatukseen. On hyvä että joku vaatii tutkimustuloksia ja rajoja pentumäärille. Mudda mudda kuka asettaa rajat kennelliiton maksuille? monopoli on tuossa mielessä tosi huono juttu ettei ole mitään kattoa paljonko kasvattajia voidaan rahastaa. Näillä kahdella asialla ei mielestäni välttämättä tarvitse olla yhteyttä. Miksi kasvattajien ja koiran omistajien pitäisi olla maksumiehenä? Ei koirien terveys siitä parane että antaa rahaa kennelliitolle.. siinä syy jonka vuoksi minä allekirjoitin tämän adressin. Nykyiset maksut ja vaatimukset aiheuttavat ennemminkin pentutehtailun lisääntymistä, kun kellään ei ole kohta varaa rekisteröidä pentuja, maksaa tutkimuksia ja kaikkia niitä maksuja joita vaaditaan.


Vieras

#41 Re: Hyvä!

26.11.2011 22:36

#34: - Hyvä!

Onko tässä todellakin kyse vain hinnoittelusta sanktiojärjestelmästä? Itse voisin allekirjoittaa tämän adressin VAIN jos olisin tätä mieltä:

- En halua tai pysty toimimaan kasvattajasitoumuksen mukaisesti

http://www.kennelliitto.fi/NR/rdonlyres/90299741-63A7-4037-A817-CED21783A26A/0/Kasvsitoumus_2011_300510_201110.pdf

- En halua tehdä asiallisia, kirjallisia ja kohtuullisia sopimuksia myydessäni tai sijoittaessani koiria

- Rotuni koirat ovat niin terveitä, että niille ei tarvitse tehdä terveystutkimuksia. Ja ainakaan kahden sairaan koiran yhdistämistä ei saa millään tavoin rajoittaa

- Jos haluan merkitä pennulleni väärät vanhemmat, se sallittakoon

- Kannatan matador-jalostusta

 

 

oohh

#42 ohhoh

26.11.2011 22:41

tuleepa paljon mielipiteitä ko adressista.. Mielestäni asia on erittäin hyvä, että ihmiset uskaltavat noinkin suurta monopolia vastaan käydä eroittamisenkin uhalla. Kokonaisuutta kun on vuosikausia seurannut niin kyllä kennelliiton hommista valitettavasti on huono maku jäänyt kaikessa kokonaisuudessaan. Valeallekirjoituksillahan ei ole sijaa adresseissa, koska allekirjoituksen joutuu vahvistamaan. Jokin toinen yhdistys voisi kyllä korottaa markkina-asemaansa alkamalla rekisteröimään pentuja kasvattajien nimiin ja vielä oikeasti tukea ja ajaa koirankasvattajien asiaa kuten nyt jo tukee paremmin koirankasvattajia omistajia ja näytteilleasettajia kauniin koiran muodossa...
ss

#43 Re: Re: Re: Re: Re: KILPAILUVIRASTO

26.11.2011 22:50

#35: verottajan edustaja - Re: Re: Re: Re: KILPAILUVIRASTO

oikea kasvattaja ei kasvata rahasta ja ne jotka eivät harrasta pentutehtailua käyttävät suunniteltuihin terveisiin kauniisiin jälkeläisiin tähdäten suuria summia rahaa, että saavat oikeanlaiset koirat yhdistettyä ja käyttävät järjettömät summat koirien terveystarkastuksiin ja näyttelyttämiseen..  tällä touhulla tuskin rikastuu.. pentutehtailijat joilla ei ole välttämättä edes rekisteröityjä koiria rikastuvat tuottaessaan pentuja toisien jälkeen ja myyvät näitä puhdasrotuisia tai sekarotuisia sitten päivän hintaan..

alvit maksava kasvattaja 2

#44 Re: KILPAILUVIRASTO

26.11.2011 23:02

#26: pöh - KILPAILUVIRASTO

Kilpailuvirastolle voi tehdä tutkintapyynnön vaikka yksi ainoa elinkeinonharjoittaja, joten on turhaa pelotella verottajilla tai sillä, että kaikkien allekirjoittajien on oltava elinkeinonharjoittajia. Kilpailuvirasto on viranomainen, joka toimii omien sääntöjensä mukaan. Verottajilla peloteltiin silloinkin, kun Kennelliitto julkaisi jalostustietokantansa. Sieltähän löytyvät kaikkien syntyneiden pentueiden tiedot.

Adressin tarkoitus lienee enemmänkin osoittaa joukkovoimaa ja yleistä tyytymättömyyttä.

Tämän päivän SKL:n valtuustoseminaarissa asianajaja Janne Yli-Kauppila puhui siitä, että Kennelliiton hallituksen ja kurinpitolautakunnan tulisi katsoa peiliin. Asiat eivät ole oikealla tolallaan, kun hänenkin pöydällään on neljän käräjäoikeudenkäynnin asiakirjat. Yli-Kauppila on Kennelliiton asianajaja oikeudenkäynneissä koirankasvattajia vastaan. Hän sanoi, että urheilija saa dopingrikkomuksesta kaksi vuotta kilpailukieltoa ja SKL antaa kaksi vuotta rekisteröintikieltoa siitä, ettei kasvattaja ole käyttänyt Kennelliiton kauppasopimuskaavaketta. Tällainen ei palvele ketään, ja aiheuttaa vain katkeruutta. Yli-Kauppila oli SKL:n kurinpitolautakunnan puheenjohtaja vuoden 2008 loppuun asti, joten hän tietää, mistä puhuu.

Näiden kurinpitopäätösten julkaiseminen nimineen kaikkineen on oma lukunsa ja on aiheuttanut varsinaisia "noitavainoja". Sekään ei palvele Kennelliiton perustavoitteita lainkaan.

KL jäsen

#45 Pari ongelmaa

26.11.2011 23:03

Hyvä juttu joka sisältää paljon asiaa ja ennen kaikkea mietittävää liiton hallitukselle. Ongelma tässä on juridiikka joka valitettavasti tekstissä on väärin tulkittu, valitettavasti.

Vieras

#46 Re: KILPAILUVIRASTO

26.11.2011 23:06

#26: pöh - KILPAILUVIRASTO 

 Siis mitä?!? Pitääkö olla yrittäjä että voi tämän adressin allekirjoittaa?

Vieras

#47 Re: Pari ongelmaa

26.11.2011 23:08

#45: KL jäsen - Pari ongelmaa

Älä huoli. Kilpailuvirasto osaa lainsäädännön.


Vieras

#48 Re: Re: KILPAILUVIRASTO

26.11.2011 23:12

#44: alvit maksava kasvattaja 2 - Re: KILPAILUVIRASTO

Mikä niissä SKL:n sopimuskaavakkeissa sitten on vikana, ettei niitä voi käyttää? Minusta niissä on huomioitu hyvin molemmat osapuolet, ei ostajalta tai sijoituskoiran haltijalta voi olettaa kohtuuttomia. Ja jokaisella on oikeus valita pentujensa ostajat, kun sen tekee huolella niin välttyy todennäköisemmin ongelmilta sopimuksien suhteen...


Vieras

#49 Re: Re: Re: KILPAILUVIRASTO

26.11.2011 23:21

#48: - Re: Re: KILPAILUVIRASTO

ehkä kuulemme sen korkeammalta tasolta pian, koska tämä asia nyt tutkitaan. Tällä allekirjoittajien listalla nimittäin on niitä yrittäjiä, jotka maksavat veronsa ja velvollisuutensa niinkuin laki määrää. Lain noudattamista vaaditaan tältäkin elinkeinonharjoittajien alalta - joita meistä suurin osa on. Lue se elinkeinonharjoittajan määritelmä koira-alalta - saatat yllättyä!

pettynyt

#50

26.11.2011 23:23

#20: kodinkonekauppias - kirjallinen sopimus

Juu kirjallinen sopimus on ihan jees :) mutta jos tulee ongelmia niin ei kennelliitosta ainakaan apua saa! vaan tulee ottaa yhteys yksityisen puolen lakimiehiin. jos kennelliitto kerta laatii sopimukset niin niiden tulisi myös tarjota lakipuolen apua jos tulee ongelmia.