Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara
Ota yhteyttä adressin tekijään
Uraanikaivos vedenjakajalla ,Moraalitonta,häpeällistä,rikollista.
Uraani on yhä edelleen vesiliokoinen ,,,Tappava Myrkky !
Uraanikaivos ,,,Vedenjakajalla,,,,mikä murhe murha näytelmä
tämä kaikki tapahtuu meidän aikanamme
,,,Sivistys valtio Suomessa !
,,,,Saksassa aikoinaan joka toinen Uraanikaivoksen työntekijä kuoli myöhemmin syöpään.
,,,,Meidän yhteinen kallein kansallis omaisuus tuhotaan pienen Eliitin toimesta !
,,,,Nämä almaailman politiikot ,ilkeää puhua vielä ,ihmisoikeuksista sekä elämän arvoista .
,,,,Tämä Roisto joukko pitäis ,upottaa Talvivaaran liotus altaisiin ,sillä siellä uraanin liotus
,,,,altaissa on heidän todelliset ihmkisoikeudet sekä heidän moraalittomat arvonsa.
Ovat taas poliittiset broilerit antamassa apokalyptiselle kaivokselle 38.5 miljoonaa euroa.
Paljonko Terrafame tuottaa verotuloja ?
Sitä onkin hieman hankala laskea, koska verotuloilla pyöritetään kyseistä kyseenalaista organisaatiota.
Varpuset, nuo yhteiskunnan lahoimmalla oksalla värjöttelevät työttömät, työikäiset pitkäaikaissairaat, pieneläkeläiset, opiskelijat köyhällä perhetaustalla, 20-30-vuotiailla vanhemmilla varustetut "lapsiperheet" , heiltä viedään korppineuvoston päätöksellä viimeisetkin auringonkukansiemenet rapistuvalta lintulaudalta, kun puolestaan maata tonkiva rottakomppania nauttii kallista viiniä, nakertavat keltaisilla hampailla sinihomejuustoa ja kaviaarilla täytettyä uiveloa. Samaan aikaan kaivantomontun päällä pykäläpäiset korppikotkat vesi nokasta tippuen kiertelevät ja kaartelevat odottaen kärsivällisesti rottien mässäilyn loppua ja ahneudesta jäljelle jääviä murusia.
Talvivaara ruokkii ympäristö terroristeja.
Uraanikaivos Talvivaara on tullut tiensä päähän valtavine tuhoineen.
Talvivaara oli aikamme suurin huijaus sekä aikamme suurin ympäristö rikos peräti Petos sellainen.
Nyt on aika sanoa Talvivaaran työntekijöille ,te olettde ympäristö Terroristeja Pannaan Uraanikaivos Talvivaara toiminta kieltoon sekä alas ajoon välittömästi.
Talvivaarassa on jo pohjavedet tuhottu,eikö vieläkään Hälyytys kellot soi ? Talvivaara tuhosit järvet joet
siellä , jossa kaikki oli Suomen puhtainta vielä.
Metsien myrkytys loppui ,kovilla otteilla.
Metsien myrkytys loppui ,ihmiset otti kiväärit mukaan ja sanoivat lentäjälle
jos nouset koneinesi ilmaan me ammumme sinut alas.
Näin päättyi metsien myrkytykset, eipä ollut lentäjällä uskallusta nousta ilmaan. .
Nyt on vesistöjen myrkytyksestä kysymys ,Uraanikaivoksella liotus systeemi käytössä.
Pannaanko Talvivaaran porteille sulku ,sekä edellä mainittu uhka päälle .
Kiväärit mukaan sekä riittävä mies vahvuus ,näyttää siltä muuten ei muutosta tule.
Emmekä laske yhtään Uraanikaivos Talvivaaran Terroristiä porttin sisälle.
Talvivaaran Uraankaivos elämälle suuri joukkohauta
Joko vihdoin järkivoittaa ja Uraanikaivos Talvivaaran alasajo alkaa.
Ministerit tuhoatte Suomen puhtaat vesistöt !
Veronmaksajain rahoilla ,tajuatteko mitä teette ?
Teitä odottaa kansan tuomio , tekojenne perusteella teidät tuomitaan
Ympäristö rikos on kaikkein suurin rikos .
Kolmen konnan maa ,Suomi oksentaa
Talvivaara alasajoon , Ihmisyys ja elämä vaatii näitä tekoja .
Vaikka elämmekin ajassa , kolmen konnan vallassa .
"Ely: Terrafame saa rikkoa lupamääräyksiä"
- KS: 8.4.2016 -
ELY, tuo julkisyhteisöllinen toimija, organisaation yhtenä perustarkoituksena on valvoa organisaation toimialaan kuuluvaa lainsäädäntöä, niin, miten käy perustehtävän toteutuksen . . . . . ?
Ymmärsinkö oikein, valvoja nostaa kädet pystyyn, puhdistaa pöydän todeten, ei mahda mitään, lakia rikkomalla kaivoksen toiminnan jatkaminen mahdollistuu . . . . . ?
MIETTIKÄÄ. Tämähän todistaa, että organisaatio menettää toimintaedellytyksensä ja tarkoituksensa, toimii vastoin lain edellyttämää perustarkoitusta, perustehtävää, jota varten organisaatio on alun perin perustettu.
Eduskunta talon piirritys on väistämätöln .
Maatamme johtaa lakien- sekä kansanvallan murskaajat,
teemmekö tästä yhdessä lopun tulevina päivinä ?
Suomea johtaa kolme kyynistä konnaa ,jotka vie Suomen lähes täydelliseen tuhoon .
Yleislakko päälle välittömästi ! Istutaan nykuiset konnat Kilometri tehtaalle ,
Heiltä puuttuu perus ihmisyys sekä sen kunnioitus !
Re:
Onko tämä mitään uutta, että Ely nostaa kädet pystyyn taas kerran? Eikö se näin ole tehnyt koko Terrafame/Talvivaaran olemassaolon ajan, jos nyt ei koko aikaa ole olleet kädet pystyssä niin ainakin ovat katsonut muualle, kun yhtiö on tehnyt omiaan, mitä milloinkin!
Vaikuttaa siltä, ettei Elyn tehtävä olekkaan valvoa, vaan helpottaa yhtiön toimintaa kaikin tavoin ja sitä mitä he milloinkin saavat päähänsä tehdä , kuten tänä keväänä taas kerran laittomat juoksutukset, silloin on Ely hyvä ystävä hädässa ja taas tuli leimasin paperiin ilman sen kummempia viivytyksiä ,hyväksytään..... Olisipa työskentely Elyn kanssa muillekin asiakkaille yhtä helppoa? Näinhän ei ikävä kyllä ole, vaan Terrafame/Talvivaarahan tuntuu olevan erityissuojeluksessa, joten sopiikin kysyä kenen käskystä?
Senkö takia Kainuun Ely-keskus ei koskaan vaadi mitään yhtiöltä, aina ollaan vain kuin nöyrä koira kontallaan yhtiön edessä?
Mistä voi ostaa tätä Hannun uutta Talvivaara-dokumenttia?
Onko parasta tehdä Kansalaisaloite Talvivaaran lopettamiseksi ?
Eikö ilman kansalaisaloitetta lopu tämä koko Suomea järkyttvä
Ympäristö rikos ? =Ympäristö Terroristien toiminta .
Re: Onko parasta tehdä Kansalaisaloite Talvivaaran lopettamiseksi ?
#2464: vieras - Onko parasta tehdä Kansalaisaloite Talvivaaran lopettamiseksi ?
Ehdottomasti! Koska ei ilmeisesti kenelläkään muulla taholla ole halua eikä uskallusta lopettaa sitä, sillä Talvivaara/Terrafameen on niin moni ministeri ja muu raharikas sijoittanut rahojaan, eikö ne kokoomuksen Orpo ja persujen Soinikin vasta tankannut lisää?
On täysin järjetöntä pyörittää kannattamatonta Talvivaara/Terrafamea joka vain kuluttaa rahaa, aikana kun työttömiltä, opiskelijoilta ja eläkeläisiltä leikataan ja valtio tarvitsee rahaa, siirretäänkö ne rahat jotka edellämainituilta otetaan pois suoraan Talvivaara/Terrafamen kankkulan kaivoon?
Hyvä Jumala mikä törkeä rikollisuus Suomen oikeusvaltiossa sallitaan! Salliiko EU:kin tämän? Eikö kellään isokenkäisellä mikään liikahda sisimmässä vai onko kaikki politiikot ja viranhaltijat yms. ostettu hiljaiseksi. Äkkiä toimintakielto ja kaikki Talvivaaran rahat luonnon kuntoon saattamiseen, myös osakkeenomistajilta! Muutoin toivotan teille pitkää ikää ja erittäin huonoa terveyttä, kivisydämet.
Re:
Ehdottomasta! Nythän meillä on sellainen ryövärihallitus jollaista suomessa ei koskaan ennen ole ollut! Kaikki on myytävänä!
Metsät, kohta myös pohjavedet myydän ulkolaisille keinotteluyhtiöille, sille meidän kansalaisten pitää laittaa stoppi!
Nykyhallitus ei meistä kansalaisista välitä, tärkeämpää on heidän oma hyvinvointinsa (palkankorotukset kansanedustajille, sopimuseläkkeet, ilmaisedut joista tavallinen kansalainen ei voi uneksiakkaan) Milloin kansa saa tarpeekseen?
Natsihenkinen äärioikeistolaisten Hallitus vallassa.
Tämä nykyinen hallitus ajaa Natsi Saksan tavoin pienen piirin etuja
ryöstää ja rankaisee kunnon kansalaisia ,sekä tuhoaa tuhansien ihmisten elämän kuin myös
heidän elin ympäristösä . Tämä kolmen konnan kopla tulis saattaa ,kansalaisten toimesta tuomille.
Kaiken kukkuraksi tuhotaan Suomen vesistöt Uraanikaivos Talvivaaran toimesta !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tämä kaikki vielä kansalle kuuluvilla Verovaroilla.
Tällaista Roistojen Hallitusta ei saa hyväksyä , !
Istutaan ulos tämä hallitus ,yleislakko päälle niin kauaksi aikaa kunnes
nykyinen hallitus kaatuu ,ja saadaan uudet vaalit.
Nälkä vaaran Uraanivaara !
Miksi Hannele Pokka ei mainitse koskaan Talvivaaran
Tuhoisan Tappavasta Uraanista ___?
Kuinka paljon vesiliokoinen Urrani tulee tappamaan Suomalaisia tulevina päivinä ?
Mafian kaltainen hyväveli verkoston eliitti ei mainitse eikö kerro koskaan totuutta
vaan etsii teko syitä toimintansa jatkamiselle ,totuudesta pas,,,kaan välittämättä.
Nämä alhaiset luuserit ,toimivat kansan palkkalistoilla ,joille ei kovinkaan tuomio ole liian kova.
Uraanikaivos Talvivaaran alasajoon ilman kikkailuja.
Valtion rahahanat kaikki tulee keskittää Uraanikaivos Talvivaaran alasajoon.
Tuhot ovat niin valtavat että tämä tie on kuljettu loppuun.
Hannele Pokka tulee erottaa virastaan ,hän suurimpia syyllisiä Talvivaaran ympäristö rikokseen.
Nytkin hän rakentelee esteitä Talvivaaran alas ajoon.
Nykyinen Keskusta puolueen johto tuhoaa Suomen vesistöt.
Keskustaan on pesiytynyt ,rahan himoinen ympäristö terroristien koaliitio
joka on valmis tuhoamaan Suomen kalleimman kansallis omaisuuden
Omien bisnes sijoitustensa vuoksi ,välittämättä mistään muusta mitään.
Uraanikaivos Talvivaara on törkein sekä surullisin esimerkki ,heidä toimistaan.
Tämä moraalitomattoman roska joukon teot tulee estää kaikin mahdollisin keinoin.
Hyvä veli verkosto ajaa kuin Hitler ,taistellen vaikka katkeraan tuhoon asti, Per,,,kele !
| This discussion has been closed. |
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kyttyräselkäinen konkurssikellojen soittaja lähestyy Espoon konttoria, jos ei ole jo siellä etuoven ulkopuolella kerjäämässä kolikkoa kahvikupilliseen tai tuopilliseen olutta.
Kiipeää kellotapuliin . . . . . KOLIKOLI KOLIKOLI KOLI :)
Kolisuttamisen jälkeen konkurssikellojen kolisuttaja istahtaa mielikuvituksen avulla materialisoidun antigravitaatioavaruusaluksen matkatuoliin ja häipyy täältä pallolta Maa ennen kuin planeetta Nibirun magneettikenttä aiheuttaa sinisellä planeetalla ylimääräistä "vaappumista". Silloin voip lainehtia muutkin vesielementit kuin Talvivaaran kipsisakka-altaiden monenkirjavat nesteet.
Oletteko kuulleet trumpettien soiton ? Niin, napa-alueet siellä vaihtavat paikkaa tai sitten ei ?