VETOOMUS JYRKI KATAISEN EROTTAMISESTA
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
"Väkivalta on aliarvostettu ongelmanratkaisukeino"
Kansan petturi vuodesta 2007
Pakko myöntää, että minua on naurattanut Kataisen suora valehtelu sekä eduskunnassa, että mediassa. Haastattelussa usein hän alkaa kiertelemään ja kaartelemaan sanojaan ja yrittää selostaessaan vaihtaa puheenaihetta, kun häneltä vaaditaan selityistä päätöksille, jotka saavat koko kansan veren kiehumaan. Usein haastattelija joutuu keskeyttämään Kataisen "lässyttämisen" ja huomauttamaan, että herra ministeri ei ole antanut vastausta kysymykseen. Silloin Katainen yrittää väittää, että hän ei ole perehtynyt tarpeeksi aiheeseen, jolloin hän vaatii ihmisiä ottamaan yhteyttä henkilöihin, jotka tietävät asiasta paremmin. Jos joku kansanedustaja haukkuu sanojaan kaunistellen Kataista kyselytunneilla tai muussa vastaavassa tilanteessa, silloin "Jyrki-boy" räjähtää ja vaatii kuvainnollisesti tätä kritisoijaa ristille.
Katainen puhuu isänmaallisuudesta ja puhaltamisesta yhteen hiileen. Hyvinvointivaltio ei saa murentua. Ennen vuotta 2007 hän"ärähteli" oppositiosta Vanhasen ja Heinäluoman hallitukselle, ettei se ole onnistunut sisäisessä politiikassaan turvamaan huonotuloisten ja vanhusten hyvinvointia ja estämään nuorten syrjäytymistä ja työttömyyttä. Kokoomus esitti vaalilupauksen, jossa he lupaavat korjata nämä vääryydet. Päästyään valtionvarainministeriksi Katainen ilmoittaa, että "rahahanat" lyödään kiinni ja "rahavyötä" kiristetään, mikä tarkoitti käytännössä verojen nostoa ja palveluiden leikkaamista. Työttömyys lisääntyi voimakkaasti, ja yritykset siirsivät toimintansa ulkomaille saadakseen parempaa voittoa. Katainen puhui julkisesti ulkoimaisen työvoiman hankkimisesta Suomeen, vaikka työttömyysaste on korkea. Vuoden 2008 taantuma on jatkunut Suomessa jo näihin päiviin asti.
Esimerkiksi entisestä kotikunnastani lakkautettiin käräjä-oikeus, poliisilaitos ja terveyskeskuksen toimintaa rajoitettiin esimerkiksi puhelinvaihteen siirtämisellä toiseen kuntaan ja aukiolo-ajan lyhentämisellä. Nyt siellä suunnitellaan koulujen lakkauttamista ja eri luokkien siirtämistä isompiin kouluihin. Tämä kyseisen kunta ei edes täytä Kataisen ja Virkkusen kuntamalli rakennetta, jolloin sen liittäminen toiseen kuntaan tulee varmasti puheenaiheeksi.
Nyt Katainen on julkisuudessa lainan antamisesta konkurssivaltioille, Himas-jutusta, rikkaiden veron kevennyksistä, laivatilauksien menettämisestä ja jatkuvasta verojen nostamisesta ja uusista verotettavista kohteista. Maksumiehinä toimii tavallinen veronmaksaja. Toivoisin myös itse Kataisen erottamista, ennen kun on liian myöhäistä korjata hänen vahinkojaan.
Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
Mistä tiiät, eikös ne vasurit ole niitä jotka ovat väkivaltaisia.
Re: Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
#2154: - Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
Koska Mestari ei ole vasuri vaikka sivari onkin.
Re: Re: Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
#2155: - Re: Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
Se ilimoja pitelöö.
Re: Re: Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
#2155: - Re: Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
Oletko täyttänyt jo 16 vuotta.
Filosofi keppihevosena
Re: Re: Re: Re: Re: Re:
Taidat elää pöntössä. Suomi on tuhottu jo nyt taloudellisesti ei siihen ulkovaltoja tarvita.
Riittää pölvästi, Bielderbergin hypnoosissa oleva pääministeri ja valtiovarainministeri.
Siihen noiden talutusnnuorassa ministeripaikkojaan pelkäävä hallitus.
Siinä sinulle esimerkki miten suomi on tuhottu.
Kun tänne kirjoittelet sinulla on tietokone, luulisi sinun löytävän sieltä tarpeeksi tietoa noiden asioiden
toteaminen todeksi vai onko sinullakin tuo kataishurmos päällä?
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
#2161: - Re: Re: Re: Re: Re: Re:
Katson tässä juuri ulos ikkunasta ja siellä se sama vanha Suomi avautuu silmien eteen. Ei näytä erityisen tuhoutuneelta.
Jos vaikka sinäkin lukisit netistä muuta kuin niitä "Bielderberg"-salaliittoteorioita. Tai laittaisit vaikka netin ihan kiinni ja menisit ulos kävelylle kauniiseen kevätsäähän.
Vai onko sinulla tuo Soinihurmos päällä?
noin 9000 henkilön nippu pellejä.
Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
Paremminkin vihervasemmistolaista, haaveilihan ne eduskuntavaalien jälkeen Perussuomalaisten ampumisiakin.
Re: Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
#2164: - Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
Kyllä persu on tyhmä. Koko hallitushan on teikäläisistä pelkkiä vihervasemmistolaisia", eli nyt ne sitten haluu ampua itsensä, niinkö?
Re: Re: Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
#2165: - Re: Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
Ookkona pölijä vai ekkönä ymmärrä?
Hallitus erotkoon jo itse!
Re: Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
#2152: Mestari - Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
Mutta toimiva!
Kuka nykypäivänä pitää Eugen Schaumanin tekoa vääränä. Olihan sillä suora vaikutus Suomen valtion syntyyn. Fennofiilit ovat nykyisin kansallissankareita. Toisen lahtrari on toiselle sankari. Kyse on historian tulkinnasta ja sen tekevät jälkipolvet kuten em. tapauksessa nyt me.
Re: Re: Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
#2170: Raaka-Arska - Re: Re: Re: JUTTA POIS MYÖS
Palvokaa te vaan sitä Breiviikkiänne ja jättäkää Schauman pois väkivaltafantasioistanne.
Hahhahhah
#1: itsenäisyys takaisin - ÄLÄ TYRKI JYRKI
Jali Raita - diplomi insinööri -"Olisi ikävää Suomen kansainvälisen maineenkin kannalta, jos joutuisin erottamiseenne käyttämään kaikkia niitä juridisia keinoja, jotka ovat käytettävissä ja olemassa."
Re: Hahhahhah
Todellakin aika merkillistä, että niitä juridisia keinoja ei ole otettu käyttöön. Miksi Jali Raita nukkuu?
Re: Re: Hahhahhah
Tekonaurua, ei kukaan voi tosissaan pitää Kataista hyvänä ministerinä.
| This discussion has been closed. |
Re: JUTTA POIS MYÖS
#2149: YH MAMMA - JUTTA POIS MYÖS EIKÖHÄN JOKU KÄY LAHTAA NE!
Perussuomalaista maailmankatsomusta parhaimmillaan.