Yksikin lapsimurha on liikaa

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Yksikin lapsimurha on liikaa.

Ihmisarvoista elämää

#501 Arvostusta kansalaisille ansioitta

12.09.2012 15:04

Yhteiskunnan hyvin- tai pahoinvoinnista kertoo se, miten kansan heikompiosaisista ja turvattomista jäsemistä lapsista, vammaisista ja vanhuksista pidetään huolta. Se on, miten heitä arvostetaan ja kohdellaan.
Arvostan presidentti Niinistön asennetta tukea syrjäytymisuhan alla eläviä nuoria terveeseen aikuisuuteen.
SS

#502 Re: Mahdollisia syitä, miksi isää uskottiin..?

13.09.2012 13:21

#4: Jutta -

Tapaus on järkyttävä, niin järkyttävä, ettei sille ole sanoja. Tekee pahaa ja vihastuttaa ihmisten välinpitämättömyys.

Tämä adressi on todella aiheellinen. Asiaa on etenkin lastensuojelun puolelta tutkittava. Itselläni heräsi ajatus, että onko tappaja-isän äidillä tekemistä asian kanssa. Isää uskottiin niin sokeasti, niin vaikuttikohan se, että isän äiti on itsekin sossu Askolassa, kuuluu paikkakunnan perusturvalautakuntaan ja toimii lastenvalvojana. Nimeä en uskalla mainita, kun en tiedä saako sitä julkaista. Googlettamalla löytyy kyllä tiedot. Minusta sen asian kuuluu tulla julki.


Vieras

#503 Re: Re: Mahdollisia syitä, miksi isää uskottiin..?

13.09.2012 15:45

#502: SS - Re: Mahdollisia syitä, miksi isää uskottiin..? 

 Asiassa on varmasti näin.Itse olen pienellä paikkakunnalla joutunut tekemisiin lastensuojelun kanssa ja vanhemmat osasi puhua sos.henkilöt päät pyörryksiin,niin hehän eivät tehneet lapsen eteen mitää,ei edes noudattaneet lakia,ei kuulku:lähiomaisia,päiväkotia,lääkäreitä,eikä ihmisiä jotka olivat nähneet lapsen (sairaan)pahoin pitelyä,kaltoin kohtelua ym.Aluehallinto virasto uskoi mitä sos.oli kirjoittanut ja piste.Lapsiasiamies,sanoin,että asia ei kuulu hänelle(nyt näkyy ottavan kantaa).Olisin parivuotta takaperin tuonut asian oikein kunnolla julkisuuteen,mutta jouduin suojelemaan lasta ja jopa lähipiiriä.Joudun edelleekin olemaan varpaillani ja suureessa huolessa,miten lasta kohdellaan?Olen asiasta taistellut neljä vuotta ja samassa pisteessä edelleen.Asia menossa oikeuskanslerille.Kunta saapi sieltäkin huomautuksen ja kuka valvoo,että toimitaan oikein,ei kukaan.Tämä adressi pitäisi olla koko maata kattava ja oikeiden asioiden(ei lynkkauksia)huomioon ottamista,kun tehdään uutta lakia?Nämä asiat ovat erittäin vaikeita,mutta pitäisi kuunnella lasta ym  ihmisiä ja yksilösuoja sivuuttaa näissä tapauksissa.Löytyy kuntia,jossa toimitaan oikein,mutta,jos puutut väärän ihmisen lapsen asiaan,savustetaan pois tai saat elää pelko tilassa koko ajan mitä tapahtuu,koska on saanut uhkauksia.tänä yhteiskunta on todella sairas ja lisää tulee valitettavasti tämmöisiä tapauksia.Toivon,että asia etenisi todella liukkaasti eteenpäin.

MH

#504 Ihmettelyä adressista

13.09.2012 20:22

Onko se nyt niin kiveenhakattuna (kun adressia perustettaessa
hätäisesti päätettiin), että tämä äänikasa
toimitetaan oikeusasiamiehelle nykyisin sanankääntein,
vaikka tiedetään, että tätä Eerikan tapausta jo de facto
tutkitaan monessa eri instanssissa? Ihmettelen:
- STM:n työryhmä tutkii (lastensuojelun käytänteet yleisellä tasolla)
- poliisi tutkii ja syyttäjä valmistelee (virkarikossyytteet)
- Valvira E-Suomen aluehallintoviraston kera tutkii (Helsingin lastensuojelun toimet Eerikan osalta)
- nyttemmin myös OM on asettanut työryhmänsä (mahdolliset laintarkistukset sosiaalihuollossa)
(http://www.hs.fi/kotimaa/Oikeusministeri+Henriksson+8-vuotiaan+tyt%C3%B6n+kuolemasta+perusteellinen+selvitys/a1305598902251)

Voisko adressin perustaja nyt vielä jotenkin reagoida, kun on kasa
ääniä odottamassa, että kannattaako ryhtyä vai meneekö nämä äänet
"tunnemyllerrysten" nimissä puoliksi harakoille?
Tomppa 81

#505 Pieni viaton tyttö lapsi

13.09.2012 20:46

Sinä Tarkki Touko Päiviö ja sinun nais ystäväsi, ette ikänä koskaan selviä teostanne ette ikinä, jos joteinkin vankilassa selviättä siviiliin hengissä.. Niin täällä se piina vasta alkaa!!!! Lupaan sen!! Teitä ei voi sanoa ihmisiksi eikä eläimiksi, niin teitä ei myöskään ikinä pidä kohdella niin. Vaan teidän kanssa vain sairaimmat keinot ovat sallittuja ja pakollisia!!!!! Kun ei virka valta tähänkään asiaan ajoissa puuttunut niin me kyllä puutumme vaikka ikävä kyllä liian myöhään. Mutta kun tai jos pääsette siviiliin elossa niin sitten on meidän muiden vuoro katsoa ja kokeilla kuka kärsiì!!! vaikka ikinä teitä ei voi saada kärsimään niin paljon kuin tuo pieni viaton tyttö juotui kärsimään. Mutta lupaamme kaikille yrittä tehdä sen teille mahdollisimman kiduttavsti ja pitkään. se on lupaus!!
Mallu

#506

13.09.2012 22:28

Lapsi on Luojan lahja, kaikista tärkein ja kallein, ennenkaikkea viaton, puhdas..yksikin lapsimurha on liikaa.. !!!
Rontti

#507

14.09.2012 11:49

Mua ottaa päähän että toi isä kehtaa ruikuttaa lehdessä, että hänet on nyt pahoinpidelty! Kas kummaa kun en tunne sääliä pätkääkään! Olen täysin sitä mieltä että nuo molemmat, ns. "ihmiset" jos niitä siksi voi enää edes kutsua, sidotaan kahdeksaksi vuodeksi nippusiteisiin vuodesohvaan ja kääritään lakanaan. Annetaan niille täysin samanlainen kohtelu kuin tuolle puolustuskyvyttömälle lapselle. Kaksi aikuista hakkaamaan ja potkimaan ja tukehduttamaan hitaasti! NUO ELUKAT tuhosivat lapsen elämän. Minä uskon Karman lakiin ja siihen että joku joka noihin pääsee käsiksi niin tekee sen mikä noille kahdelle kuuluu!

Vieras

#508 Re: Ihmettelyä adressista

14.09.2012 14:34

#504: MH - Ihmettelyä adressista 

 Asiana tämä on erittäin tärkeä ja allekirjoittaneita todella paljon,kun katsoo muita lasten asioita kokevia edressia.ei oikeastaan kukaan reakoinut niihin.Media kerkesi puuttua tähän asiaan,joten asia viedään eteenpäin.Mutta ympäri maata on lapsia,jotka eivät saa apua mistään ja epäilen,että katkeria vahempia,isovanhempia,sukulaisia ym.on erittäin paljon,koska sos.toimistot eivät hallitse näitä asioita.Tapaus ahdistaa,niin paljon,että en pysty kunnolla kirjoittamaan,omakohtaisia kokemuksia asiasta!Itse olisi sitä mieltä,että ADRESSI menisi kaikkiin kohteisiin,jossa päätetään lasten asioista.Terveen järjen käyttö ei ole kieletty.Mutta kuka ottaa eri toimielimissä huomioon nämä asiat ja pitäisi saada tietoa,minne nämä adressit ovat menneet ja tapahtuuko muissa sos.,jotka eivät ole asioita hoitaneet kunnolla jotain.Valitettavasti Suomessa lasten asiat huonossa jamassa.Parannusta tarvitaan ja kiiresti.


Vieras

#509 Re: Arvostusta kansalaisille ansioitta

14.09.2012 14:39

#501: Ihmisarvoista elämää - Arvostusta kansalaisille ansioitta 

 Niinistön asia,jossain mielessä hyvä.Mutta,miten tavoitetaan nämä syrjäytyneet nuoret?Lastenhuollon takia,olen syrjäytyneen nuoren isoäiti,ja saako vähävaraiset nänäitä rahoja?

MH

#510 Re: Re: Ihmettelyä adressista

14.09.2012 16:43

#508: - Re: Ihmettelyä adressista

Ilman muuta asia on tärkeä, ei kahta sanaa. Tähän on tilanteen poikkeuksellisuuden vuoksi reagoitu; suomalaisessa väkivaltarikollisuudessa on saavutettu uusi pohjakosketus. Voiko tästä pahemmaksi enää mennä..? No, varmaankin voi :(

Olen vain mielessäni pohtinut sitä, millä keinolla ja mihin kohteeseen suunnattuna tämä adressi todella saisi maksimaalisen huomion ja näkyvyyden (ehkä jopa mediassa asti), sillä silloin vaikutukset todennäköisesti olisivat parhaat mahdolliset. Pelkään siis sitä, että adressin luovuttamisesta tulee vähäpätöinen kansliatapahtuma, jonka vaikutuksista jäädään epätietoisiksi (kuten niin usein kun ihmiset kohdistavat vaatimuksia kasvottomalle byrokratialle) ja äänet hautautuvat...

Toivottavasti tätä asiaa harkitaan tarkkaan. Muuten voimia itse kullekin!

Lasteohjaaja opiskelija

#511 Muutoksia

14.09.2012 19:19

Tämä on ainakin selvä ennakkotapaus, siksi on todella hienoa että asiasta on tehty addressi ja asia otetaan tosissaan ja nostetaan esiin tärkeänä asiana. Asia on tutkittava läpikotasin, jotta tulevaisuudessa vastaavaa ei tapahtuisi.
amanda

#512

14.09.2012 22:22

Taivaan Isä varjelkoon maamme lapset kuin myös koko maailman lapset !
tuija

#513

14.09.2012 22:39

lapsille on turvattava turvallinen tulevaisuus.ja turvallinen lapsuus.
Kuka sitten ajaa lapsen etua jos ei lastensuojelu?

#514 Tytön äiti ja koulu yrittivät saada lastensuojelun puuttumaan

16.09.2012 00:10

tilanteeseen, mutta heidän asiantuntemustaan ei arvostettu eikä siihen reagoitu. Luin lehdestä, että tytön äiti oli saanut päälleen vain halveksivan kommentin. Koulussa taas on puolueettomia ammattilaisia, joiden sana sossunkin pitäisi ottaa todesta. En tunne tapausta lähemmin, mutta iltapäivälehdessä kirjoitettiin koulunkin puuttuneen asiaan useamman kerran vaikka kertakin pitäisi jo riittää.

En halua puolustella ketään, mutta ilmeisesti moni muu ihminen on luullut, että asia hoidetaan pian kuntoon, jos tiesivät, että lastensuojeluilmoituksia oli tehty. Ihmettelen suuresti, mitä lastensuojelijat oikein tekevät, jos he eivät suojele lasta!? Mielestäni asiassa vastuussa olevien siitä tienneiden sossujen (sekä käytännön sossutyötä tekevien että heidän esimiestensä) kuuluisi muiden sanktioiden lisäksi menettää loppuiäkseen oikeus harjoittaa tätä ammattia, jossa he ovat enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Otetaanhan esim. sairaanhoitajilta ja lääkäreiltäkin ammatinharjoittamisoikeus pois, jos katsotaan, että he eivät kykene sitä suorittamaan.

Vieras

#515 Re: Tytön äiti ja koulu yrittivät saada lastensuojelun puuttumaan

16.09.2012 17:17

#514: Kuka sitten ajaa lapsen etua jos ei lastensuojelu? - Tytön äiti ja koulu yrittivät saada lastensuojelun puuttumaan 

 Olen vuosia ollut käsityksessä,kun teet ilmotuksen kaltoin kohdellusta lapsessta lastensuojeluviranomaiset hoitaa asian,mutta eipä olluttaa asia niin,kun kysuin 3 kuukauden kuluttua onko asialle yehty mitään,niin vastaus oli,tee uusi ilmoitus,tein ja sama vastaus kuukauden kuluessa.Tätä jatku vuoden ja lopulta tein aluehallintovirastoon valituksen,siellä asia kesti melkein vuoden.Pallottelu oli mitä kummalisinta,eikä selvää vastausta ole vieläkään.Lasten pahoinpitely ja muu heitteile jättö tämän päivän yhteiskunnassa on sallittua.Varsinkin sairaiden vanhempien osalta,koska sos.ihmiset eivät usko tai halua uskoa,että tälläistä tapahtuu tänä päivänä.Minusta tämä on todella järjetöntä.Itse olen kolme vuotta puuttu nut ja tehnyt ilmoituksia ja muutkin on tehnyt,koska ovat nähneet kuinka lasta kohdellaan,mutta ei saatu apua ja kyse ei ole resuseista.Lapselle ei anneta edes ammattiauttajan apua.7-vuotias ei tarvitse kantaa vastuuta elämän arjesta,vaan pitäisi olla lapsuus ja turvallinen ympäristö elää ilman pelkoa ja painajaisia.

vv

#516 Re: Re: Mahdollisia syitä, miksi isää uskottiin..?

16.09.2012 22:12

#502: SS - Re: Mahdollisia syitä, miksi isää uskottiin..?

Antaisiko sosiaalijohtaja lapsenlapsensa valtiolle huostaanotettavaksi ? Kun on ikänsä tätä huostaanotto valtaa muihin käyttänyt. Hyvä pointti.

xx

#517 Re:

16.09.2012 22:15

#507: Rontti -

Näin ajattelee varmaa kaikki asiasta kuulleet..viha on suunnaton näitä "olioita" kohtaan..

VÄLITTÄVÄ

#518

17.09.2012 10:41

Tämä adressi vaatii sitä ETTÄ LAPSEN MIELIPIDE HUOSTAANOTOSSA, TULEE OTTAA EHDOTTOMASTI HUOMIOON . Eerika ei halunnut isänsä luo asumaan ja HÄNET SINNE SOSIAALITOIMI LAITTOI VÄKISIN KITUMAAN JA KUOLEMAAN!!!!!!!!!!!!!Lapsi rukoili itkemällä suojelusta toisilta aikuisilta ,hänen sydämensä huusi apua ja nämä aikuiset (sos,viranomaiset) eivät lapsen hätään puuttuneet!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Lapsi kidutettiin hengiltä ja 25 kertaa se piti tehdä ennenkuin henki lähti .25 kertaa sidottiin lakanaan ,hakattiin kiedottiin pressuun, sidottiin narulla ja naama teipattiin. Lapsen ruuminlämpö vielä tuntien jälkeen kuolemasta yli 41 astetta...LAPSEN MIELIPIDE ,TÄRKEIN MIELIPIDE.
TomppaAho007

#519 ...

18.09.2012 00:35

hävytöntä!!!
cc

#520

18.09.2012 21:35

15.9.jo mennyt ?
niinPetyynyt

#521 Re: Tässä viimeisimmät tiedot tekijöistä

19.09.2012 08:29

#86: Sanaton - Tässä viimeisimmät tiedot tekijöistä

onpas huono sossu kun ei osannut edes oman lapsen lasta auttaa! moni tiesi mutta kukaan ei välittänyt, kaikke te jotka olitte tietosia olette yhtä syyllisiä, muistakaa se aina.

aa

#522

19.09.2012 20:12

Henna ,mikä tilanne tässä ?

Vieras

#523 Re: Re: Tässä viimeisimmät tiedot tekijöistä

20.09.2012 16:16

#521: niinPetyynyt - Re: Tässä viimeisimmät tiedot tekijöistä 

 Olen saman ikäisen lapsen mummu ja viimeiset kolme vuotta taistellut kaikkien virastojen kanssa lapsen pahoinpitelystä ym.isoista asioista,apua en oloe saanut mistään,vaikka on prykiatrien ym.ammattitaitoisten ihmisten lausuntoja ja ovat tehneet lastensuojelu ilmoituksia tulos nolla ja jos lapselle tapahtuisi jotain vastaava,syyllisyys olisi helvetinmoinen,joka on jo nyt,kun en saa apua lapselle.MUTTA PERSOONALLISUUS HÄIRIÖINEN IHMINEN,saa kyllä toisetkin uskomaan,että kaikki on hyvin meidän perheessä ja viranomaiset uskoo,okäy melkoista helvettiä lävitse itse oman tilanteeni kanssa.Ihmetys myös 15.9 on mennyt?

Vaalpun

#524

20.09.2012 22:15

Niin niin niin järkyttävääää.puuttukaa ihmiset asioihin!
Deamon

#525 Re: Tässä viimeisimmät tiedot tekijöistä

28.09.2012 00:25

#86: Sanaton - Tässä viimeisimmät tiedot tekijöistä

notta s****a. Ei sillä, etteikö noi oletetut tekijät ansaitsikin tulla julki... nekin vasta tuomion jälkeen. Mutta mitä [voimasana] ideaa  ton isoäidin mustamaalamisella haetaan.

Koitahan ny hakee hoitoo tohon kostonhimoosi. Eikä se riitä, että tappaja(?) sadaan tuomituksi, pitääkö koko suku tuomita? MITÄ!?!?