Protesti kansanedustajien palkkoja ja lisäansioita vastaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re:
Tästä olen kanssasi ihan samaa mieltä. He luulevat itsestään enempi, mitä ovat. Heistä tulee ylimielisiä pienempitulosiaan kohtaan, kun pääsevät pompottamaan heitä mielin määrin ja sen seurauksena ei mikään riitä vaan koko ajan pitää olla saamassa lisää.
Re:
Hah,toi on hyvä! Siirretään koko eduskunta halvempaan maahan halvemmalla hinnalla tekemään "töitään"
Voisivat alkaa edustamaan kansaa oikeasti niin että ansaitsisivat myös saamansa korvaukset. Hehän ovat KANSAN edustajia...
Jee
Re: Eksyinkö väärään porukkaan?
#7: Eläkeläinen - Eksyinkö väärään porukkaan?
Asia lienee tärkein, ei se, millaisia kommentteja tänne kirjoitetaan. *** Sitä paitsi, pienituloiset juuri tukiensa ansiosta voivat tehdä pienipalkkaisia töitä (vieläpä osa-aikaisina tai pätkätyöläisinä) eli valtio sekä kunta subventoivat matalapalkka-aloilla työskentelyä: siitä hyötyvät ne, jotka teettävät töitä palkoilla, joilla ei tule toimeen.
Kansanedustajan palkkiota itsessään pidän kohtuullisena, mutta en vuotuista noin neljän kuukauden taukoa (kesä- ja joulutauko yhteensä). Jos sitä työtä on niin paljon kuin väittävät, eikö olisi kohtuullista pidentää työskentelyjaksoa, kun kuitenkin rahaa tuppaa tehtävästä tilille.
| This discussion has been closed. |