Ylläs ilman kaivoksia -Ei Kolarin Hannukaisen kaivoshankkeelle
Ota yhteyttä adressin tekijään
Ylläs ilman kaivoksia- facebookista löytyy joukottain mielenkiintoisia artikkeleita.
Northlandin rahoitusvaikeuksiin tarvitaan lisää rahaa, 40 miljoonaa jo ennestään kaavailtujen lisäksi. Utsjoella on timantteja, alue koskettaa myös Kevon suojelualuetta. Paikallisten yrittäjien, Qwistien ajatuksia, samoin paikallisen yrittäjän Kaulasen huoli Torniojoen lohen, alueen kalakantojen ja kalastuksen tulevaisuudesta. Ja artikkeli ... kaivosyhtiöt ovat varanneet seitsemäsosan maastamme!
Vastapainoksi toisella tavoin vaikuttavaa kuultavaa ja katsottavaa, on vanha filmipätkä laulusta Rakovalkealla. Ja ... niin paljon kertovaa, kuten linkin laittanut sen sanoo!
Tiedon mukaan rakovalkean olisi tehnyt Helismaalle ja Rautavaaralle Aatos Kaulanen ja kylässä kyseinen kappale on myös saadun tiedon mukaan sävelletty. Laulu ja kuvat kertovat sen, miksi Lappiin tultiin aikoinaan ja tullaan myös edelleen ... .
Tämän päivän uutisten ja suunnitelmien lukeminen ja Laulu tuntureille filmipätkän katsominen niiden rinnalla saa lapin lapsen sydämen itkemään!
Viimeisin artikkeli facebookissa on vasemmistoliiton Kolarin kunnallisjärjestön kanta Hannukaisen puolesta. Voi itku ... osoittaa kuinka eivät ole perehtyneet itse asian yksityiskohtiin pätkän vertaa.
Muuten ei olisi mahdollista haaveilla sivukivikasojen käytöstä artikkelin tapaan t. uskoa turismin jatkumiseen.
Ymmärtävätkö, mitä tarkoittaa uraani t. sen tytäraineet?
Ymmärtävätkö, mitä tarkoittavat kaikki muut myrkyt (arseeni, koboltti, kadmiun ...), jotka aikanaan voisivat lillua vesistöissä t. pohjavedessä, levitä pölyn mukana marja- ja sienimaille, porojen laidunalueille?
Ymmärtävätkö, mitä merkitsee turisteille sivukivikasat t. höyryävät piiput maisemassa, jatkuva liikenne, melu, valot, t. pelkkä tieto Euroopan suurimmn avokaivoksen olemassaolosta, vieressä?
Katsoisivat ja lukisivat aloittamalla vaikkapa AL Jazeran videosta ja ELY:n kommenteista YVAsta. Löytyy mm. Ylläs ... fecebookista/- kautta, kunnan sivuilta.
Miten on mahdollista, että tässä yhdessä parhaimmista, koulutuksen ykkös Pisa-maassa, väki tuhoaisi oman elinympäristönsä, monikansallisten yritysten osakkeenomistajien tukemiseksi? Montako kaivoskonkurssia pitää tapahtua ennen kuin näiden silmät aukenevat. Vielä vasemmistolaisia ... ? Tukemassa äärikapitalistisia toimijoita ...?!
Muualla maailmassa kouluttamattomat ihmiset, vastaavissa tilanteissa ovat barrikadeilla, mm. intiaanit Etelä-Amerikassa ja Kanadassa, Australiassa. Miten on käynyt Australiassa? Monin paikoin työn ovat lopulta vieneet aasiasta tulleet, rahat kadonneet maailmalle, mutta myrkyt ja sairaudet jääneet paikallisille!
Eivät ole onnettomat lukeneet ilmeisestikään Kansan Uutisten 6.6. artikkelia, jossa mainitaan kuinka juuri näitä hienoja matkailukohteita lähellä olevilla alueilla on uraania. Kuusamossa on uutisen mukaan suunnitelulla kultakaivosalueella enemmän uraania kuin kultaa. Samassa uutisessa kerrotaan meksikolaisesta Maan Ystävät järjetön edustajasta ja hänen kommenteistaan kaivosteollisuuden suhteen.
Hyvät kolarin vasemmistolaiset, jotka haluatte antaa tukenne Hannukaiselle, oletteko, käsi sydämellä, tutkineet asiaan vaikuttavat seikat? Oletteko perehtyneet monipuolisesti, tunnetteko maisemat ja alueet omakohtaisesti, tunnetteko matkailuyrittämisen alueella? Miten on?
Tuo osoittaa sen, mistä aiemminkin jossain vaiheessa uutisoitiin, että ... mikäli Hannukainen toteutetaan, voisi syntyä ns. sateliittikaivoksia. Ovatko Kolarin kuntalaiset kunnan pohjoispäästä asiasta tietoisia? Ovatko mahdollisesti kaikki Ylläksen ympäristön asukkaat asiasta tietoisia? Entäpä Tapojärven alueella, Muonion puolella?
Tämä pahimmillaan, mikäli jotain löytyy ja kun aikaa kuluu, tarkoittaisi nimenomaan tunturialueen ympäröimistä kaivoksella/kaivoksilla.
Mikä ihana tulevaisuuden kuva. Juuri, kun ilmastonmuutoksen seuraamukset iskevät, kuten nyt lumisateina keskellä kesää, vieden mennessään marjasadon ym.. Meillä ei ole varaa tuhota luontoamme enää tippaakaan!
Ovatko päättäjämme tietoisia asiasta? Mitä sanoo EU kaivossuunnitelmista tällaiselle alueellle? Eikö kaivos "sotisi" lukemattomia eu-direktiivejä vastaan?
Muutenkin jäljellä olevat malmivarat tulee jättää seuraaville sukupolville.
Juuri kirjoitellaan lehdissäkin kuinka Tornionjokeen ja Muonionjokeen nousee lohta enemmän kuin koskaan ja kuinka se mahdollistaa kalastusturismin lisäämisen valtavasti. Tornionjokea kehutaan jopa maailman parhaaksi lohijoeksi !
Miettikääpä kaivoksen kannattajat tätäkin asiaa - luuletteko kaivoksen tultua lohijoen vesien pysyvän niin puhtaana, että lohi nousee edelleen sen jälkeen ? On aivan sata varma, että tämäkin matkailun muoto ja virkistysmahdollisuus paikallisiltakin asukkailtan tuhoutuu kaivoksen myötä !
Luulenpa, että paikalliset vassaritkin ja kepulaiset, jotka kaivosta kannattavat hullunlailla, ovat ensimmäisten joukossa vetämässä lohia Muonionjoesta - miettikääpä vähän nokkaanne pidemmälle,jos pystytte ! Mitä lapsenne ja lastenlapsenne sanovat teille kun olette itse hautaan kaatumassa ja olette tuhonneet heiltä puhtaan elinympäristön ?
Tämä koko kaivoskouhotus on niin järjetöntä, että ihan pumpuista ottaa kun sitä joutuu väkisinkin ajattelemaan - kuinka voi vielä tämän päivän Suomessa asenteet olla samalla tasolla kuin 50-luvun Neukkulassa, jossa arvostettiin vain kaivostoimintaa ja mahdollismman raskasta teollisuutta, joka saastutti valtavat alueet ja teki maan monilta osin täysin asuinkelvottomaksi. Tällaistako Kolarin päättäjätkin haluavat ? Ette voi anakaan puolustautua myöhemmin, että ei olisi varoitettu ! OTATTE SELLAISEN VASTUUN, JOTA ETTE ITSE ASIASSA PYSTY KANTAMAAN !
kommentit
Luonto
Re: kommentit
Ylläs on kaikkia ihmisiä varten, ei sitä ole luotu kolarilaisten tuhottavaksi, vaan se on kansallisomaisuutta ! Niinkö on järjetön paikallisen ajatuksenjuoksu, että pitää saada tuhota maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen luonto vain sen takia, että voi sen tehdä ? Tärkein perustelusiko onko se, että pääasia, että 'etelänhetelmät' eivät saisi matkailla ja mökkeillä Ylläksellä ja että saat olla eri mieltä heidän kanssaan ? Etkö tiedä, että valtaosa Ylläksen alueen asukkaistakin vastustaa kaivoshanketta, mutta pääosa Kolarin kunnan valtuuston jäsenistä on muualta Kolarista eivätkä ole ilmeisesti koskaan edes käyneet Ylläksellä kommenteista ja mielipiteistä päätellen.
Lueppas sinäkin 'mauno' hiukan tarkemmin hyvin perusteltuja kommentteja, joista voit oivaltaa, jos et itse sitä vielä ole ymmärtänyt, että kolarilaiset kusevat ennen kaikkea omiin muroihinsa, jos Ylläksen alueen tuhoavat ! Tuhottu luonto ei palaudu ja Kolarin tärkein elinkeino eli matkailu tuhoutuu siinä samalla lopullisesti. Kolari on Suomen eniten matkailusta riippuvainen kunta, jos et tuota tiennyt - kaivos ei sitä korvaa koskaan ja molempia ette saa, se on varma ! Missä kalastat, marjastat, sienestät, hiihtelet yms. sinäkin 'mauno' ? Lohen nousu Tornionjokeenkin loppuu siinä samalla, joten taas pääsette itkemään ja muita syyttämään omasta järjettömyydestänne.
Entä sinun lapsesi ja lasten lapset ym. tulevat sukupolvet ? Heiltäkö haluat varastaa puhtaan luonnon ja elinolosuhteet ja virkistysmahdollisuudet Kolarissa ? Kaivos on lyhytaikainen riemu, niin kuin pakkasella housuunsa kusisi, kokeile jos et tiedä !
Mistä juontuu vihamielisyys matkailijoita ja mökkiläisiä kohtaan, jotka tuovat miljoonia Kolariin vuosittain mm. kiinteistöveroina, työllistettyinä matkailualan ihmisinä, huoltomiehinä yms. kaikenlaisten palvelujen tarjoajina. Käsittämätön asenne ! Onko se kateutta vai mitä ? Miksi et itsekin ryhdy matkailualalle,sillä se kasvaa hamaan maailman tappiin saakka, jos luontoa ei tuhota - sellaista luontoa ei muualta maailmasta löydy !
Tiedä myös se, että kaivosmiehet tulisivat pääosin muualta kuin Kolarista tai edes Suomesta, missä on kolarilaisten kaivosmiesten reservi, tiedätkö sinä ? Kaivosmiehet olisivat ulkomaisia reppureita, jotka eivät maksa veroja Kolariin tai Suomeen - Kolariin jää vain tuhottu luonto ja tappiolliset infrastruktuuri-investoinnit Kolarin kunnalle ! Miksi antaa ilmaiseksi malmivarat ulkomaiselle kaivosyhtiölle - haloo onko vintillä valoja ?
Mietihän vielä ja pyydä kavereitasikin miettimään mikä on järkevintä sinun ja muidenkin paikallisten kannalta pitemmällä tähtäimellä !!!!!
Tänään ilmoitti kunta, että kaivosprojekti on päätöspisteessään. Hyvä näin. Päästään oikeisiin hommiin.
adressi suljettu kaivoskaavan keskeydyttyä
Miksi suljettiin adressi ?
Nimien keräys ei kunnolla etes oltu aloitettju.
Re: adressi suljettu kaivoskaavan keskeydyttyä
#416: Heli Kaulanen - adressi suljettu kaivoskaavan keskeydyttyä
Kiitos Heli Kaulaselle ja muille puuhanaisille ja - miehille tässä järkyttävässä kaivoshankeessa !
Valitettavasti pelkään kuitenkin, että ilo on ennenaikainen ja Hannukaisen kaivoshanke pullahtaa uudelleen pinnalle päivänä minä hyvänsä. Heti kun löytyy uusi kaivosyhtiö on Kolarin kunta valmis kaavoittamaan kaivosalueen. Eihän Kolarin kunta ole antanut lupausta siitä, että kaivoshanke haudataan LOPULLISESTI !?
Tästä hengähdystauosta saamme kiittää talouslamaa, joka vei hetkellisesti kaivoshankkeelta ja -yhtiöltä taloudelliset edellytykset kannattavaan toimintaan. Pitäisikö toivoa, että lama ainakin kaivosalalla jatkuu ikuisesti ? Toive taitaa olla turha ja Hannukaisen projekti käynnistyy jonakin päivänä taas ihan yllättäen - varsinkin, jos uskoo, että koko hanke on kuopattu.
Pidä Heli ne adressit hyvin tallessa kassakaapissa, sillä niitä tarvitaan vielä, ehkä piankin !
KOLARIN KUNNAN PITÄÄ ANTAA NÄKYVÄ JA KUULUVA SITOVA LUPAUS SIITÄ, ETTÄ KAIVOSHANKE ON KUOPATTU LOPULLISESTI - MUUTOIN EI RAKENTAMINEN JA INVESTOINNIT YLLÄKSEN ALUEELLE KÄYNNISTY, VAAN ROIKUTAAN LÖYSÄSSÄ HIRRESSÄ JA SIITÄ JOHTUEN VÄHITELLEN YLLÄKSEN MATKAILUALAKIN KUIHTUU JA JÄÄ KILPAILIJOISTA JÄLKEEN. SIITÄ SITTEN SAADAAN HYVÄT PERUSTELUT SILLE KUINKA VÄLTTÄMÄTÖNTÄ KAIVOKSEN KÄYNNISTÄMINEN ON KUN VAIN JOKU KAIVOSYHTIÖ LÖYTYY.
Re: adressi suljettu kaivoskaavan keskeydyttyä
#416: Heli Kaulanen - adressi suljettu kaivoskaavan keskeydyttyä
Kannattaa lukea 14.8.2014 Lapin Kansan juttu, jossa kaivoyhtiön toimitusjohtaja Jari Väisänen sanoo, että Kolarin kunnan tiedote asiasta on virheellinen ja hän pyytä kuntaa oikaisemaan tiedotteen. Kolarin kunta tiedotti 13.8.2014, että "kaivoshanke raukeaa" !
Kaivosyhtiön mukaan kaavoitus on vain keskeytynyt ja projekti jatkuu ! Ei siis kannata iloita ennenaikaisesti ! Ei kai vaan Kolarin kunta tarkoituksellisesti anna väärää kuvaa asiasta, jotta kaivoksen vastustajat nukahtaisivat ja syntyisi sellainen käsitys, että hanketta ei enää vastustetakaan ? Propagandasotaako ?
3067516878
Tarvitset liike- tai henkilökohtainen laina?
Haluatteko jälleenrahoittaa yrityksesi?
Meidän yritys perustuu Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Annamme lainaa henkilö ja yritys 2 % korko vuosittain. ei etukäteen maksu annamme laina vähintään 5000 dollaria on enintään 10 miljoonaa dollaria.
Tarjoamme erilaisia palveluita alla *
Henkilökohtainen laina (turvallinen ja suojaamaton)
* Business lainat (turvallinen ja suojaamaton)
* Home Improvement
* Keksijä lainat
* Auto lainat
* Kiinnitys avioliitto
* Terveys laina, jne.
Jos kiinnostaa, ota yhteyttä meihin yhteyttä sähköpostitse: 3067516878atqq.com
Kiitos
Taylor Walker
Suojeluskunnat suomenmaassa järjestystä vaatii!!!
Re: Re: adressi suljettu kaivoskaavan keskeydyttyä
#418: Maailmaa nähnyt realisti - Re: adressi suljettu kaivoskaavan keskeydyttyä
No niinhän siinä kävi kuten viime elokuussa ennustin - eipä mennyt kauankaan kun kaivoshanke nostettiin taas esille ! Tämä on sitten lopun alkua Ylläksen puhtaalle luonnolle ja matkailulle - kuka enää tämän uutisen jälkeeen luottaa Kolarin kunnallispoliitikkoihin ? Kuka enää haluaa investoida Ylläkselle ? Herää vain kysymys tyhmään päähäni, että mistä uusi yrittäjä saa sellaiset rahat, että pystyy tekemään alkuinvestoinnit ja käynnistämään kaivostoiminnan Hannukaisissa kun siihen ei pystynyt jättimäinen kaivosyhtiökään ? Ettei vain olisi kyse bulvaanista, joka "paikallisena yrittäjänä"," oman kylän poikana" saa helposti järjestettyä kaikki tarvittavat luvat kuntoon ja sen jälkeen myy kaivoshankkeen jo tiedossaan olevalle uudelle kansainväliselle kaivosyhtiölle ? Ettei vain olisi itänaapurista tällä kertaa ? Jokin tässä hommassa kyllä haisee, miettikääpä muutkin !
Kaivos ylläkselle!
Me kolarilaiset ja Suomen nimisen valtion kansalaiset olemme ehdottomasti, sitä mieltä mieltä, että kaivos tarvitaan ylläkselle.
Re: Kaivos ylläkselle!
#424: Lakit. ja lääketieteentohtori - Kaivos ylläkselle!
Onhan siinä meillä "tohtori", ei ole vielä edes kirjoittamaan oppinut lukemisesta puhumattakaan ! Etkä perustelemaan kantaasi ! Taitaa vain olla niin, että perusteluja ei ole etkä niihin vähiin uskoisi edes itsekään. Tutustu ensin Kolarin kunnan elinkeinorakenteeseen sekä niihin riskeihin, jotka kaivostoiminta pitää sisällään. Jos luet edes sanomalehtiä ja luet uutisia, niin ymmärrät mistä kaivostoiminnassa on kysymys. Miksi kolarilaiset, joiden nimissä esiinnyt ilman minkäänlaista valtakirjaa, haluaisivat katastrofin omaan kuntaansa ? Et ole ihan viisas sinäkään !
| This discussion has been closed. |
Re:
#397: -
Kyllä se etelän pelle jättää tänne paljon enemmän rahaa viikossa kuin kaivosmies. Niitä käy myös aika paljon enemmän. Ainakin vielä. 350 kaivosmiestä ei riitä heitä korvaamaan.