Adressit.com

Suvivirsi-päätös peruttava

Ota yhteyttä adressin tekijään

Vieras#1 Mar 26, 2014, 18:54
Eipähän ne minareetitkaan hiljene, vaikka olis kuinpa paljon ateisteja kuuntelemassa.
Vieras#2 Mar 26, 2014, 20:48

Re:

#1: -

En ole minareetia Suomessa nähnyt tai kuullut, mutta koulussa istuin 9 vuotta koska laki niin määräsi. Minareetiin ei ole määräystä kuulunut. Koulun tehtävä on sivistää, seurakunnat voivat laulattaa virsiä halukkailla niin paljon kuin sielu sietää.


Vieras#3 Mar 26, 2014, 21:52
Sehän kuuluu koulujen päätösjuhlaan. Ei kai suomalaisten tarvitse kaikkeen alistua, mitä muualta tulleet meiltä vaatii. Menköön takaisin sinne mistä ovat tulleet elleivät hyväksy maamme tapoja. Tai opetelkoot tulemaan toimeen sillä mitä meillä on ja on aina ollut.
Vieras#4 Mar 26, 2014, 22:13
En lapsena enkä aikuisenakaan ole mieltänyt Suvivirttä mitenkään erityisen uskonnollisena lauluna. Mutta muistan kouluajoilta, kun se laulettiin ja lähdettiin kolmen kuukauden kesälomalle. Mukavat muistot laulusta.
Ahdasmielisyyden vastustaja#5 Mar 26, 2014, 22:57
Suvivirsi merkitsi koulun loppumista ja kesän alkua. Se on kauneimpia laulujamme. Miksei kauneutta ja suven suloisuutta saa enää ylistää?

Opettaja evp#6 Mar 26, 2014, 23:03

Vähemmistöjen kunnioittaminen on sitten vaikeaa

Olen työssäni joutunut osallistumaan satoihin uskonnollisiin päivänavauksiin ja kymmeniin uskonnollisiin juhliin vastoin vakaumustani. Kuvittele, että itse joutuisit vastaavalla tavalla osallistumaan vaikkapa satanistisiin tilaisuuksiin. - Se on ahdistavaa ja ihmisarvoa loukkaavaa.
Ei enemmistö saa alistaa tai kiusata vähemmistöä sivistysvaltiossa. Eikä enemmistöllä ole oikeutta päättää, miten minä koen uskonnolliset tilaisuudet. - ei kiusaajakaan saa itse päättää, onko hän kiusannut toísia.
Opettaja evp#7 Mar 26, 2014, 23:06

Re:

#3: -

Ei meillä ole aina ollut kristinuskoa - se on meille väkisin tuotu. Perinteitä voisi tarkastelle hieman laajemmalla perspektiivillä.

Ahdasmielisyyden vastustaja#8 Mar 26, 2014, 23:28

Re: Vähemmistöjen kunnioittaminen on sitten vaikeaa

#6: Opettaja evp - Vähemmistöjen kunnioittaminen on sitten vaikeaa

On valitettavaa. että "Opettaja evp" on tuntenut itsensä ahdistuneeksi ja kiusatuksi sekä ihmisarvoaan loukatuksi kun on joutunut kuuntelemaan Suvivirttä. Onneksi hän on ilmeisesti eläkkeellä ja voi harjoittaa suvaitsevaisuuttaan muualla kuin koulussa.

Vieras#9 Mar 27, 2014, 05:21
Suvivirressä ei ole mitään loukkaavaa. Se on suomalainen perinne ja upea tapa lapsille koulun päättyessä. Kun suvivirsi on laulettu, loma alkaa. Aamen!
Vieras#10 Mar 27, 2014, 05:29
Suvivirsi kuuluu suomalaisuuteen siksi sitä EI saa poistaa. Uskonnot jätettävä erilleen koulun kevätjuhlista. Uskonnontunnit erikseen vapaavalintaiseksi.
Nim. Eki S
Vieras#11 Mar 27, 2014, 05:41
Vanhat perinteet on säilytettävä koulussa ja saatava laulaa suvivirsi. Jos joku on eri uskossa niin kuunnelkoon vain sen hiljaa.
Evp:t monttuun#12 Mar 27, 2014, 06:19

Suvivirsi

Kyllä on hienoa että evp opettaja saa nyt laajentaa maailmankatsemustaan kotonaan, että voi suomalaiset lapset edelleen nauttia suvivirren laulamisesta ja kesäloman avuksesta!!!
Justiinsa#13 Mar 27, 2014, 06:22

Opettaja evp

Naurettavuuden huipentuma.kärsinyt koko ikänsä toisten suvivirren laulamisesta!!voi halvatun helppoheikki, valitse itsellesi oikea elämä....
Vieras#14 Mar 27, 2014, 06:49
Suomella ON VALTA OMAS MAAS laulaa suvivirsi, jos toisen maan kansalaisia tulee tänne, ME EI MENNÄ niiden pillin mukaan ! Heidän, jotka ovat täällä pitää hyväksyä tai HÄIPYÄ sitten.
P**i Suomalainen#15 Mar 27, 2014, 07:28
Menkööt vttuun täältä toisten maiden kansalaiset. Niitä ei täällä tarvita, me tullaan omillamme toimeen. ME OLAAN PARHAITA SUOMALASIA JA KUKAAN EI VOI MEITÄ VASTUSTAA!
Vieras#16 Mar 27, 2014, 07:36
Suvivirttä on laulettu iät'ajat,
sitä EI saa poistaa.
Kesäloma alkaa kouluissa SUVIVIRRELLA.
Edes kerran vuodessa kuulisi sen soivan.
Vieras#17 Mar 27, 2014, 07:52

Suvivirsi ja Suomen suvi kuuluu yhteen! Sillä se kesäloma alkaa, on aina alkanut. Ja miten se meneekään... maassa maan tavalla. Nyt on korkea aika lopettaa mamujen höösääminen! Ellei sopeudu niin ainahan voi palata sinne mistä on tullutkin - näin se vaan on!

väliinputoaja#18 Mar 27, 2014, 07:55

kompromissi?

Onko tää oikeesti niin kaikki-tai-ei-mitään? Ymmärrän, että suvivirren laulaminen -kokonaan- voi joistakin olla uskonnon korostamista (minulla henk.koht. ei ole mitään kristillisyyttä vastaan, mutta ymmärrän niitä muitakin), joten miksi ei voitais laulaa vaan eka säkeistö? Siinä ei mainita Jumalaa eikä nosteta uskontoa pintaan. Sehän on yltiökristillisesti katsoen jopa pakanallinen, koska siinä 'palvotaan' aurinkoa! Laulakaapa mielessänne :) Oppilaidenkin mielestä vois olla kiva laulaa vaan lyhemmin, ni kesä alkais pari säkeistöä aikasemmin :) Sanottais sitä vaan vaikka Suvilauluksi ja annettais sen olla koulujen päättymisen juhlistava perinne. Sen vois laulaa vaan ne, jotka haluaa, vaikka kuoro? Yhteislaulujakaan ei kaikki aina laula, ei voi pakottaa :)

Ja vielä on lisättävä, että jos tilanne ois toisinpäin niin ei meidän suvivirsiläisten takia kukaan muu menis juhliaan ja perinteitään muuttamaan. Meidän pitäis olla maassa maan tavalla muualla. Näin juuri netissä kuvan, jossa tekstissä sanottiin jotakuinkin suomennettuna: 'jos ajattelet jonkun muun avioliiton olevan sinun uskontoasi vastaan, se on sama kuin ajattelisit, että kukaan muukaan ei saa syödä donitsia, koska sinä olet dieetillä.' Siinä kyse oli tietysti hiukan eri asiasta, mutta samaahan voisi soveltaa tähänkin:' jos ajttelet jonkun muun perinnelaulun olevan sinun uskontoasi vastaan, se on sama kuin ajattelisit, että kukaan muukaan ei saa syödä donitsia, koska sinä olet dieetillä.' Minua ei henk.koht. loukkaisi, jos kevätjuhlissa ne muutkin sais laulaa hyväksi katsomansa laulun :) Jos kukaan ei pakottaisi minua sitä laulamaan, en tuntisi itseäni loukatuksi. Ei toisten laulamisen kuunteleminen ole minusta sitä, että mut ois jotenkin pakotettu osallistumaan toisten uskonnon harjoittamiseen. Ja jos on niin hirmutarkka niin ainahan voi jättäytyä pois, omasta tahdostaan. Jos suvivirsi laulettais vasta ihan viimiseks ni ne, jostaka ei sitä halua, vois lähteä pois just ennen?

Tämmösiä ajatuksia :) Hyvää kevättä kaikille, tasapuolisesti!
Vieras#19 Mar 27, 2014, 07:56
Suvivirren laulaminen kuuluu niihin perinteisiin joita tahdomme vaalia edelleen. Suvivirteen ja sen laulamiseen liittyy myös vahvat myönteiset tunnesiteet,mitä sen laulaminen on meissä synnyttänyt.
Suvivirsi kuuluu koulujen päättäjäisiin ja Suomen kesään. Sen laulaminen sekä sen kuunteleminen on meillä vapaaehtoista,siihen ei ole ollut eikä ole pakkoa.
Tästä syystä tahdomme vaalia sekä säilyttää tämän kauniin perinteemme lapsillemme sekä lastenlapsillemme,aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti.
Vieras#20 Mar 27, 2014, 08:19
Kyllä ei tietäisi enää asuvansa Suomessa, jos ei keväisin koulujen loppuessa kuulisi Suvi-virttä!
Vieras#21 Mar 27, 2014, 08:35
Suomi on suomalaisille, ja perinteitä pitää olla. Suvivirsi on yksi niistä. Pysyköön pois juhlasta ne jotka ei sitä VOI kuunnella, mutta kyllä vapaus Suvivirteen on säilyttävä. Se tuo kesän!!!!
Vieras#22 Mar 27, 2014, 08:38

Kuuluu kevätjuhlaan. Ei sitä ne lapsukaiset siellä koulussa ajattele että, jaa tässähän meille syötetään uskontoa!! Se on laulu, kaunis laulu joka kertoo kesän alusta ja laskee lapset ja nuoret iloisia aloittamaan kesälomaansa!

Vieras#23 Mar 27, 2014, 09:18
Sille oikeuslaitoksen jätkälle on heti annettava kenkää. Kun ei tätä vertaa ole järkeä, niin joutaa lähteä.
Vieras#24 Mar 27, 2014, 09:26

Matkustaminen saattaisi avartaa sinunkin tietämystäsi maailman menosta.Re: Re:

Vieras#25 Mar 27, 2014, 09:51
Hyvä. Ihmettelen suuresti miksi suvivirsi pitäisi lakkauttaa esim. koulun kevätjuhlista? Suvivirsihän on soinnut kouluissa ja kirkoissa ammoisista ajoista lähtöisin. Jos suvivirsi haittaa jotakin ihmisryhmää, he voivat olla tulematta paikalle, sillä se on ollut meillä käytössä todella kauan.



Hintavertailu.com
Sähkö, suoratoisto, musiikki ja äänikirjat — ilman kirjautumista
Aloita vertailu →
🎮
Selainpelit
Ilmaisia pelejä suoraan selaimessa
Kaikki pelit →
Selainpelit.fi