Suvivirsi-päätös peruttava
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re:
En ole minareetia Suomessa nähnyt tai kuullut, mutta koulussa istuin 9 vuotta koska laki niin määräsi. Minareetiin ei ole määräystä kuulunut. Koulun tehtävä on sivistää, seurakunnat voivat laulattaa virsiä halukkailla niin paljon kuin sielu sietää.
Vähemmistöjen kunnioittaminen on sitten vaikeaa
Ei enemmistö saa alistaa tai kiusata vähemmistöä sivistysvaltiossa. Eikä enemmistöllä ole oikeutta päättää, miten minä koen uskonnolliset tilaisuudet. - ei kiusaajakaan saa itse päättää, onko hän kiusannut toísia.
Re:
Ei meillä ole aina ollut kristinuskoa - se on meille väkisin tuotu. Perinteitä voisi tarkastelle hieman laajemmalla perspektiivillä.
Re: Vähemmistöjen kunnioittaminen on sitten vaikeaa
#6: Opettaja evp - Vähemmistöjen kunnioittaminen on sitten vaikeaa
On valitettavaa. että "Opettaja evp" on tuntenut itsensä ahdistuneeksi ja kiusatuksi sekä ihmisarvoaan loukatuksi kun on joutunut kuuntelemaan Suvivirttä. Onneksi hän on ilmeisesti eläkkeellä ja voi harjoittaa suvaitsevaisuuttaan muualla kuin koulussa.
Nim. Eki S
Suvivirsi
Opettaja evp
sitä EI saa poistaa.
Kesäloma alkaa kouluissa SUVIVIRRELLA.
Edes kerran vuodessa kuulisi sen soivan.
Suvivirsi ja Suomen suvi kuuluu yhteen! Sillä se kesäloma alkaa, on aina alkanut. Ja miten se meneekään... maassa maan tavalla. Nyt on korkea aika lopettaa mamujen höösääminen! Ellei sopeudu niin ainahan voi palata sinne mistä on tullutkin - näin se vaan on!
kompromissi?
Ja vielä on lisättävä, että jos tilanne ois toisinpäin niin ei meidän suvivirsiläisten takia kukaan muu menis juhliaan ja perinteitään muuttamaan. Meidän pitäis olla maassa maan tavalla muualla. Näin juuri netissä kuvan, jossa tekstissä sanottiin jotakuinkin suomennettuna: 'jos ajattelet jonkun muun avioliiton olevan sinun uskontoasi vastaan, se on sama kuin ajattelisit, että kukaan muukaan ei saa syödä donitsia, koska sinä olet dieetillä.' Siinä kyse oli tietysti hiukan eri asiasta, mutta samaahan voisi soveltaa tähänkin:' jos ajttelet jonkun muun perinnelaulun olevan sinun uskontoasi vastaan, se on sama kuin ajattelisit, että kukaan muukaan ei saa syödä donitsia, koska sinä olet dieetillä.' Minua ei henk.koht. loukkaisi, jos kevätjuhlissa ne muutkin sais laulaa hyväksi katsomansa laulun :) Jos kukaan ei pakottaisi minua sitä laulamaan, en tuntisi itseäni loukatuksi. Ei toisten laulamisen kuunteleminen ole minusta sitä, että mut ois jotenkin pakotettu osallistumaan toisten uskonnon harjoittamiseen. Ja jos on niin hirmutarkka niin ainahan voi jättäytyä pois, omasta tahdostaan. Jos suvivirsi laulettais vasta ihan viimiseks ni ne, jostaka ei sitä halua, vois lähteä pois just ennen?
Tämmösiä ajatuksia :) Hyvää kevättä kaikille, tasapuolisesti!
Suvivirsi kuuluu koulujen päättäjäisiin ja Suomen kesään. Sen laulaminen sekä sen kuunteleminen on meillä vapaaehtoista,siihen ei ole ollut eikä ole pakkoa.
Tästä syystä tahdomme vaalia sekä säilyttää tämän kauniin perinteemme lapsillemme sekä lastenlapsillemme,aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti.
Kuuluu kevätjuhlaan. Ei sitä ne lapsukaiset siellä koulussa ajattele että, jaa tässähän meille syötetään uskontoa!! Se on laulu, kaunis laulu joka kertoo kesän alusta ja laskee lapset ja nuoret iloisia aloittamaan kesälomaansa!
Matkustaminen saattaisi avartaa sinunkin tietämystäsi maailman menosta.Re: Re:
| This discussion has been closed. |