Adressit.com

Suomeen on saatava maailman edistynein eläinsuojelulaki!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Vieras#101 Jan 02, 2011, 11:21

mitä me sillä tehään

emme tarvi tämänkaltaista kärkitilaa! tämä on justiin sitä vihreiden perätorvesta viskottua.
Vieras#102 Jan 06, 2011, 14:54

Jaahas

Korsi tähänkin kekoon..

On totta, että eläinsuojelurikoksista saatavat tuomiot on seuraavia naurettavasta tasoltaan ja siihen olisi saatava korjaus.
Kaikenlainen tahallinen eläimeen kohdistuva väkivalta on äärimmäista rikollisuutta jo siksikin, että eläin luottaa aina "laumansa jäseneen" ja on siten, kuin myös muuten pääsääntöisesti alivoimainen ihmiseen nähden.

Tuotantoeläimien kohdalla voidaankin sitten jo depatoida enemmänkin asiasta. Selkeät eläinsuojelurikokset tietysti sinällään, mutta on myös enemmistönä näitä tiloja, missä eläinlääkäri käy säännöllisesti, eikä huomautettavaa löydy. Silti eräät tahot olisivat valmiita kieltämään nämäkin. Mietinkin että millähän perusteella, kun kuitenkin eläimet sinällään on terveitä ja voivat hyvin ja teurastus aikanaan voidaan hoitaa lähes/täysin kivuttomasti.

Turkiseläinten kohdalla perustellaan usein, että tarhaukselle ei ole tarvetta... Onhan, jos joku niitä tuotteita ostaa. Tämä johtaa siihen, että tarvetta ei olekaan tuhota kenenkään elinkeinoa, vaan siirtää huomio tuotteen kysyntään. Idea on kuin markkinataloudessa muutenkin; ei kukaan tee, jos toinen ei osta. Toisaalta jos ostajaia on, aina löytyy joku joka tekee.. Fokusoinnin siirtäminen tuotannosta kysyntään aiheuttaisi muuten myös aika paljon vähemmän närää...

Itsekin maalla ja tiloilla paljon työni puolesta liikkuvana (ei, en ole maanviljelijä) voin sanoa, että ei niitä huonoja tiloja ole käytännössä missään (marginaalinen ilmiö).
Olisi jopa järjetöntä kohdella esim. lehmiä huonosti: siinä kärsii koko tuotanto ja viimekädessä se tulee eläimenpitäjän omille "nilkoille." Ja tämän kyllä ymmärtää kaikki tuotannossa mukana olevat. Useimmat niinkin, että ovat itse eläinsuojeluyhdistyksissa yms. mukana. Koska se on heidänkin etunsa.

Kuitenkin, aina kun tuollanen mainitsemani marginaali löytyy, niin sitä marginaalia olisi pystyttävä kaventamaan. Nykyisillä laeilla, tai tarkemmin rangaistuksilla se on vaan mahdotonta.
Vieras#103 Jan 07, 2011, 01:54
Rahaa, rahaa ja rahaa.

Ihminen vois vaan joskus ajatella jotain muutakin kun itseään.

Elämän riistäminen rahan takia on jotain niin kuvottavaa. Turkiksia tai turkistarhausta ei enää tänä päivänä tarvita. Kyse on vaan hyvin tuottavasta bisneksestä, eli toisin sanoen omasta navasta. Ei sillä ole mitään väliä kuoleeko se eläin kivutta vai ei, elämä siltä riistetään kuitenkin. Toisaalta, ehkäpä se kuolema on eläimellekin paras vaihtoehto siinä vaiheessa, kun se on kasvatettu pienessä tilassa ilman minkäänlaista sille luonnollista ympäristöä.

Valitettavasti ihmisten keskuudesta tuntuu löytyvän enemmän niitä, jotka eivät ymmärrä elämästä yhtään mitään.
Vieras#104 Jan 07, 2011, 11:27

surullista

On toki tärkeää että eläinten oikeuksia puollustetaan. Silti surullista, että kun vähän aikaisemmin oli adressi vanhusten olojen parantamisesta, sen allekirjoitti vain kourallinen ihmisiä. Suoraan sanottuna ei vanhusten olot nykypäivänä laitoksissa ole paljon paremmat kuin häkkieläinten. Siksi surullista, että ketään ei kiinnosta heidän kaltoinkohtelunsa. Ovat he sentään ihmisiä.
Vieras#105 Jan 07, 2011, 13:32
^ Voisikohan syynä olla tietämättömyys?
Vieras#106 Jan 07, 2011, 20:07

#103

Rahaa, rahaa..

Tottahan se on, että ihminen voisi ajatella muutakin kuin rahaa ja eläimen riistoa. Mietitäämpä hetki:

JOS tarhaus loppuisi suomesta nyt.. se siirtyisi ulkomaille, todennäköisesti maahan jossa ei ole eläinsuojelulakeja. Ja tuotanto vain jatkuisi.
JOS tarhaus loppuisi suomesta nyt... se aiheuttaisi välittömästi ja välillisesti n. 20000 työpaikan menetyksen, Ja vaikka rahaa ei saisikaan ajatella, kuka huolehtisi noiden työttömien (ja heidän perheidensä) elannosta? Kettutyttö Ry:kö?
JOS tarhaus loppuisi nyt... mitä sitten? Ongelmat vain siirtyisivät muualle, moninkertaisina, uskon.

Sen sijaan:

JOS KYSYNTÄ loppuisi nyt... kansainvälinen turkisbisnes kuolisi tukehtumalla, hitaammin mutta yhtä varmasti. Tämä jättäisi alalla oleville ja sidosryhmille aikaa sopeuttaa toimintansa ja elämänsa niin, että lopun saapuessa heilläkin olisi mahdollisuus jatkaa muissa tehtävissä työelämäänsa ja siten perheensä elättämista jne..

Ja Lopuksi:

Idealismi on hyvä, uudistava asia. Useimmiten se vaan ilmenee eräänlaisena haaveiluna ihanteista, mitä varsinkin nuoripolvi lähtee ajamaan...joskus väkivallankin keinoin. Se ei vaan johda yhtään mihinkään, päinvastoin.. aiheuttaa vain enemmän vastustusta ja vihaa näitä omasta mielestään aatteellisia toimijoita kohtaan, ja lopulta koko aatetta kohtaan. Se on nähty aiemminkin monesti.. Natsismi on eräs esimerkki, kommunismi toinen. Myös 80 ja 90 lukujen ääripään feminismin dogmat kääntyi koko aatetta vastaan..jne.

Joten jos haluatte jotain saada aikaan, etsikää demokraattinen rauhanomainen väylä jossa vaikutatte nimen omaan kysyntään, ei tuotantoon. Tuotantoa ei ole ilman kysyntää, sen sijaan jos kysyntää on, tuottajia on aina, laillisia tai laittomia.

Valinta on teidän.
Vieras#107 Jan 22, 2011, 13:14

kansan luottamus

Luotamme tilanhoitajien omaan arviontikykyyn eläinten hoidossa.
Vieras#108 Jan 22, 2011, 18:10

näille lemmikeille katsastus

tohdinpa väittää että hyvin monen "tessu" on siinä kunnossa ettei sellaista kerta kaikkiaan pidetä tuotantoeläin tiloilla hengissä.
Vieras#109 Jan 23, 2011, 18:53

Järkevää eläinsuojelua

Pari valitettavaa tosiasiaa ja helppoja ratkaisuja:

-Turkistarhaus. Niin kauan kun on ihmisiä, halutaan turhaan käyttää turkiksia, joten ei kannata tuhlata energiaa "kettutyttöilyyn, vaan hakea kompromissi. Eikö kannattaisi taistella turkiseläinten parempien olosuhteiden puolesta? Jos eläimet eivät kärsi pienessä häkissä nälissään, vaan on kunnon oltavat, niin turkkikin näyttää varmasti paremmalta.

-Eläinten(kielto)rekisteri. Ei sen ylläpitäminen vaikeaa ja kallista voi olla. Lakiin kohta, että kaikkien on ilmoitettava, jos eläimiä jollain lailla kaupittelee ja samoin jos niitä ostaa/vastaanottaa. Naapurikateutta voisi helposti käyttää hyväksi. Aivan varmasti joka toinen Mirkku ja Markku katsoisi netin eläinlistalta, että onko naapuri ilmoittanut koirastaan tai onko eläintenpitokiellossa. Rekisterin pitäisi näkyä netissa kaikkien saatavilla (nimi ja osoite). Ja sinne pitäisi kaikkien pystyä nimettömänä ilmoittamaan listalta puuttuvia vaikka soittamalla tai meilillä. Sakkorangaistus ilmoittamattajätöstä. Valtio voisi rekisteriä mainostaa uutisissa ja Ylellä ilmaiseksi.

-Lihansyönti. Lihaa syödään ja tullaan syömään. Nykyään taitaa olla pelkästään onnellisten ja/tai vapaiden kanojen munia? Miksei myös onnellisten ja vapaiden lehmien ja sikojen lihaa ja muita tuotteita? Aika moni on valmis maksamaan jauheliharasiastaan vaikka euron kaksi extraa, jos saa hyvällä omallatunnolla syädä onnellisen elämän eläneen eläimen lihaa.

Nykyään meidän pitäisi elää sivistyneessä maailmassa. Asiasta ei ole hirveästi dokumentoitu, mutta keskiajalla varmasti esim. kotieläimistä pidettiin pääosin hyvää huolta. Jollei pitänyt, niin kuoli nälkään. Ihmisiä kidutettiin pimeällä keskiajalla, ei eläimiä.

Voitaisiin tuoda eläinten oikeudet sivistyneelle tasolle ja laittaa kunnon rangastukset eläimiä kiusaaville/kiduttaville. Nöyryytys on pahin rangaistus monelle ja jo pelkkä pelko julkiseen rekisteriin joutumisesta vähentäisi omalta osaltaan rikoksia. Kovat rangastukset taas estäisivät "joukkolynkkaukset".
Vieras#110 Jan 27, 2011, 09:58

Siinäpä dilemma

muovitakki vai turkki?

Perusteltua ympäristönhoitoa, kielletään makeiset, kaikki halpistavarat vaatteista työkaluihin. Turhuudenmarkkinat! Romua!

Valitsen turkin, kestävä perintö-itsekin saanut sen mummoltani, maatuu 100%:sti.
Vieras#111 Jan 28, 2011, 20:17

Eero Vuorela

haista kulli et tiedä mitään näistä asioista
Vieras#112 Jan 28, 2011, 20:19

lopetetaan

tämä vaatimus adressi lopetetaan koska emme voi vaatia liikoja vaan meidän pitää nyt antautua koska muu kansa on voitolla siksi pyydän kaikia nyt lopettamaan tämän asian
Vieras#113 Jan 28, 2011, 20:32

Re: lopetetaan

#112: Salla Tuomivaara - lopetetaan 

hyvä hyvä oikeaa puhetta

Vieras#114 Jan 29, 2011, 11:03

salla tuli järkiinsä

Asettaahan suomen maantieteellinen sijaiti ja ilmasto tälläisen täysin mahdottomaksi. edistynein eläintensujelulaki = eläituotannon loppu.
Vieras#115 Jan 29, 2011, 11:10

pst....

mä tahon LIHAA... vihaa.. LIHAA... vihaa.. LIHAAA.... vihaa...
HÄVETKÄÄ PIIPERTÄJÄT!!!!#116 Jan 29, 2011, 12:54

Kaikenlainen eläintenpito on luonnonvastaista!!!!

#2: Virpi Palmu - Turkistarhojen hupunsomisteet 

Varsinkin lemmikkieläinten pito on ehdottomasti kiellettävä!!!! Koiria ja kissoja ei missään nimessä saa pitää kotona ja ne tulee lopettaa heti!!!! Eläin kärsii joutuessaan pois luontaisesta elinympäristöstään ja joutuessaan lajin jalostuksen kohteeksi, jotta turhamainen ihminen saa niistä korvikkeen toimivalle ihmissuhteelle!!!! Jos et kestä mielipiteitä ja ajatuksia toisilta, niin eikö ole selvää että otat eläimen vain kohottamaan itsetuntoasi alistamalla sen!!!!

Eläin on  tarpeellinen vain hyötykäytössä ja sen elämällä on edes jokin merkitys kun siitä tulee esimerkiksi vaate ihmiselle.

Vieras#117 Jan 29, 2011, 15:44

Re: Kaikenlainen eläintenpito on luonnonvastaista!!!!

#116: HÄVETKÄÄ PIIPERTÄJÄT!!!! - Kaikenlainen eläintenpito on luonnonvastaista!!!! 

 juuri näin. täysin saamaa mieltä. mutta vartiokoirat jotka on opetettu tappamaan eläinterrorit laillisiksi.

Vieras#118 Jan 29, 2011, 18:47

Re: Re: Kaikenlainen eläintenpito on luonnonvastaista!!!!

Vieras#119 Jan 30, 2011, 10:54

arvoisat kotieläintuottajat

ottakaa ihmeessä vartiokoira, on tosi agressiivinen kiinniottaja, eläinterroristi ei siinä hampaissa paina mitään.
Vieras#120 Jan 31, 2011, 06:06

eläinsuojeluun

ei tarvita yli-lyöntejä.
Vieras#121 Jan 31, 2011, 08:29

vain aikuisille

lasten allekirjoitukset poistettava.
Vieras#122 Feb 01, 2011, 10:10

Amerikassa

tilalla keskimäärin yli 10.000 lehmää. Niillä ei varmaankaan ollut nimiä. Suomessa kuitenkin hiukan yli 30, joten varmaan Suomessa hoidetaan yleensä hyvin.
Eikös pihatoissa pidetä suurempaa määrää eläimiä ja silloin tarvitaan useampia hoitajia. Hoitajille täytyy kuitenkin maksaa palkka ja ihmiset haluavat vain halpaa ruokaa. Mistä rahat hoitajille, jos tuotteesta saadaan minimaalisen vähän. Tätä olen miettinyt. Miedän pitäisi olla valmiita maksamaan ruoasta enemmän, mutta miksi emme ole?
Vieras#123 Feb 03, 2011, 06:10

Re: #103

#106: PapaRoach - #103 

 Neljälle eläinaktivistille syytteet sikaloiden kuvaamisesta.

Vieras#124 Feb 05, 2011, 22:27

lopetetaan

Siis nyt tämä adressi lopetetaan kun olen keskustellu tästä asiasta jo adressin alullepanian kanssa ja hän oli samaa mieltä että tämä adressi voidaan lopettaa. Sitä paitsi minä olen päättänyt lopettaa eläin suojelun kokonaan koska en enään jaksa sitä, Enkä myöskään jaksa enään kiertää pitkin suomea kuvaamassa salaa noita sikatiloja ja kettutarhoja! sai olla viimeine se karstulan keikka sillä nyt se on ohi.
Pirkka Keskinen#125 Feb 10, 2011, 02:35

Typerä otsikko

Ottamatta suuremmin kantaa itse aiheeseen, tuo otsikko on minusta todella luotaantyöntävä. Eläinten oikeuksia pitää toki kunnioittaa, mutta otsikko antaa vahvan kuvan elitismistä ja pienen mutkan kautta myös verorahojen haaskauksesta. Hyviä pointteja myös vastakkaisen näkökulman kannattajilta on tullut, joten en allekirjoita.