Suomeen on saatava maailman edistynein eläinsuojelulaki!

toimi
Vieras

#101 mitä me sillä tehään

02.01.2011 11:21

emme tarvi tämänkaltaista kärkitilaa! tämä on justiin sitä vihreiden perätorvesta viskottua.
PapaRoach
Vieras

#102 Jaahas

06.01.2011 14:54

Korsi tähänkin kekoon..

On totta, että eläinsuojelurikoksista saatavat tuomiot on seuraavia naurettavasta tasoltaan ja siihen olisi saatava korjaus.
Kaikenlainen tahallinen eläimeen kohdistuva väkivalta on äärimmäista rikollisuutta jo siksikin, että eläin luottaa aina "laumansa jäseneen" ja on siten, kuin myös muuten pääsääntöisesti alivoimainen ihmiseen nähden.

Tuotantoeläimien kohdalla voidaankin sitten jo depatoida enemmänkin asiasta. Selkeät eläinsuojelurikokset tietysti sinällään, mutta on myös enemmistönä näitä tiloja, missä eläinlääkäri käy säännöllisesti, eikä huomautettavaa löydy. Silti eräät tahot olisivat valmiita kieltämään nämäkin. Mietinkin että millähän perusteella, kun kuitenkin eläimet sinällään on terveitä ja voivat hyvin ja teurastus aikanaan voidaan hoitaa lähes/täysin kivuttomasti.

Turkiseläinten kohdalla perustellaan usein, että tarhaukselle ei ole tarvetta... Onhan, jos joku niitä tuotteita ostaa. Tämä johtaa siihen, että tarvetta ei olekaan tuhota kenenkään elinkeinoa, vaan siirtää huomio tuotteen kysyntään. Idea on kuin markkinataloudessa muutenkin; ei kukaan tee, jos toinen ei osta. Toisaalta jos ostajaia on, aina löytyy joku joka tekee.. Fokusoinnin siirtäminen tuotannosta kysyntään aiheuttaisi muuten myös aika paljon vähemmän närää...

Itsekin maalla ja tiloilla paljon työni puolesta liikkuvana (ei, en ole maanviljelijä) voin sanoa, että ei niitä huonoja tiloja ole käytännössä missään (marginaalinen ilmiö).
Olisi jopa järjetöntä kohdella esim. lehmiä huonosti: siinä kärsii koko tuotanto ja viimekädessä se tulee eläimenpitäjän omille "nilkoille." Ja tämän kyllä ymmärtää kaikki tuotannossa mukana olevat. Useimmat niinkin, että ovat itse eläinsuojeluyhdistyksissa yms. mukana. Koska se on heidänkin etunsa.

Kuitenkin, aina kun tuollanen mainitsemani marginaali löytyy, niin sitä marginaalia olisi pystyttävä kaventamaan. Nykyisillä laeilla, tai tarkemmin rangaistuksilla se on vaan mahdotonta.
Klok
Vieras

#103

07.01.2011 01:54

Rahaa, rahaa ja rahaa.

Ihminen vois vaan joskus ajatella jotain muutakin kun itseään.

Elämän riistäminen rahan takia on jotain niin kuvottavaa. Turkiksia tai turkistarhausta ei enää tänä päivänä tarvita. Kyse on vaan hyvin tuottavasta bisneksestä, eli toisin sanoen omasta navasta. Ei sillä ole mitään väliä kuoleeko se eläin kivutta vai ei, elämä siltä riistetään kuitenkin. Toisaalta, ehkäpä se kuolema on eläimellekin paras vaihtoehto siinä vaiheessa, kun se on kasvatettu pienessä tilassa ilman minkäänlaista sille luonnollista ympäristöä.

Valitettavasti ihmisten keskuudesta tuntuu löytyvän enemmän niitä, jotka eivät ymmärrä elämästä yhtään mitään.
joyner
Vieras

#104 surullista

07.01.2011 11:27

On toki tärkeää että eläinten oikeuksia puollustetaan. Silti surullista, että kun vähän aikaisemmin oli adressi vanhusten olojen parantamisesta, sen allekirjoitti vain kourallinen ihmisiä. Suoraan sanottuna ei vanhusten olot nykypäivänä laitoksissa ole paljon paremmat kuin häkkieläinten. Siksi surullista, että ketään ei kiinnosta heidän kaltoinkohtelunsa. Ovat he sentään ihmisiä.
Tiikeri
Vieras

#105

07.01.2011 13:32

^ Voisikohan syynä olla tietämättömyys?
PapaRoach
Vieras

#106 #103

07.01.2011 20:07

Rahaa, rahaa..

Tottahan se on, että ihminen voisi ajatella muutakin kuin rahaa ja eläimen riistoa. Mietitäämpä hetki:

JOS tarhaus loppuisi suomesta nyt.. se siirtyisi ulkomaille, todennäköisesti maahan jossa ei ole eläinsuojelulakeja. Ja tuotanto vain jatkuisi.
JOS tarhaus loppuisi suomesta nyt... se aiheuttaisi välittömästi ja välillisesti n. 20000 työpaikan menetyksen, Ja vaikka rahaa ei saisikaan ajatella, kuka huolehtisi noiden työttömien (ja heidän perheidensä) elannosta? Kettutyttö Ry:kö?
JOS tarhaus loppuisi nyt... mitä sitten? Ongelmat vain siirtyisivät muualle, moninkertaisina, uskon.

Sen sijaan:

JOS KYSYNTÄ loppuisi nyt... kansainvälinen turkisbisnes kuolisi tukehtumalla, hitaammin mutta yhtä varmasti. Tämä jättäisi alalla oleville ja sidosryhmille aikaa sopeuttaa toimintansa ja elämänsa niin, että lopun saapuessa heilläkin olisi mahdollisuus jatkaa muissa tehtävissä työelämäänsa ja siten perheensä elättämista jne..

Ja Lopuksi:

Idealismi on hyvä, uudistava asia. Useimmiten se vaan ilmenee eräänlaisena haaveiluna ihanteista, mitä varsinkin nuoripolvi lähtee ajamaan...joskus väkivallankin keinoin. Se ei vaan johda yhtään mihinkään, päinvastoin.. aiheuttaa vain enemmän vastustusta ja vihaa näitä omasta mielestään aatteellisia toimijoita kohtaan, ja lopulta koko aatetta kohtaan. Se on nähty aiemminkin monesti.. Natsismi on eräs esimerkki, kommunismi toinen. Myös 80 ja 90 lukujen ääripään feminismin dogmat kääntyi koko aatetta vastaan..jne.

Joten jos haluatte jotain saada aikaan, etsikää demokraattinen rauhanomainen väylä jossa vaikutatte nimen omaan kysyntään, ei tuotantoon. Tuotantoa ei ole ilman kysyntää, sen sijaan jos kysyntää on, tuottajia on aina, laillisia tai laittomia.

Valinta on teidän.
esko-juhani
Vieras

#107 kansan luottamus

22.01.2011 13:14

Luotamme tilanhoitajien omaan arviontikykyyn eläinten hoidossa.
näköhavaitoja
Vieras

#108 näille lemmikeille katsastus

22.01.2011 18:10

tohdinpa väittää että hyvin monen "tessu" on siinä kunnossa ettei sellaista kerta kaikkiaan pidetä tuotantoeläin tiloilla hengissä.
eläimet ansaitsevat rakkautta, eivät ilkeyttä
Vieras

#109 Järkevää eläinsuojelua

23.01.2011 18:53

Pari valitettavaa tosiasiaa ja helppoja ratkaisuja:

-Turkistarhaus. Niin kauan kun on ihmisiä, halutaan turhaan käyttää turkiksia, joten ei kannata tuhlata energiaa "kettutyttöilyyn, vaan hakea kompromissi. Eikö kannattaisi taistella turkiseläinten parempien olosuhteiden puolesta? Jos eläimet eivät kärsi pienessä häkissä nälissään, vaan on kunnon oltavat, niin turkkikin näyttää varmasti paremmalta.

-Eläinten(kielto)rekisteri. Ei sen ylläpitäminen vaikeaa ja kallista voi olla. Lakiin kohta, että kaikkien on ilmoitettava, jos eläimiä jollain lailla kaupittelee ja samoin jos niitä ostaa/vastaanottaa. Naapurikateutta voisi helposti käyttää hyväksi. Aivan varmasti joka toinen Mirkku ja Markku katsoisi netin eläinlistalta, että onko naapuri ilmoittanut koirastaan tai onko eläintenpitokiellossa. Rekisterin pitäisi näkyä netissa kaikkien saatavilla (nimi ja osoite). Ja sinne pitäisi kaikkien pystyä nimettömänä ilmoittamaan listalta puuttuvia vaikka soittamalla tai meilillä. Sakkorangaistus ilmoittamattajätöstä. Valtio voisi rekisteriä mainostaa uutisissa ja Ylellä ilmaiseksi.

-Lihansyönti. Lihaa syödään ja tullaan syömään. Nykyään taitaa olla pelkästään onnellisten ja/tai vapaiden kanojen munia? Miksei myös onnellisten ja vapaiden lehmien ja sikojen lihaa ja muita tuotteita? Aika moni on valmis maksamaan jauheliharasiastaan vaikka euron kaksi extraa, jos saa hyvällä omallatunnolla syädä onnellisen elämän eläneen eläimen lihaa.

Nykyään meidän pitäisi elää sivistyneessä maailmassa. Asiasta ei ole hirveästi dokumentoitu, mutta keskiajalla varmasti esim. kotieläimistä pidettiin pääosin hyvää huolta. Jollei pitänyt, niin kuoli nälkään. Ihmisiä kidutettiin pimeällä keskiajalla, ei eläimiä.

Voitaisiin tuoda eläinten oikeudet sivistyneelle tasolle ja laittaa kunnon rangastukset eläimiä kiusaaville/kiduttaville. Nöyryytys on pahin rangaistus monelle ja jo pelkkä pelko julkiseen rekisteriin joutumisesta vähentäisi omalta osaltaan rikoksia. Kovat rangastukset taas estäisivät "joukkolynkkaukset".
Ei nimeä
Vieras

#110 Siinäpä dilemma

27.01.2011 09:58

muovitakki vai turkki?

Perusteltua ympäristönhoitoa, kielletään makeiset, kaikki halpistavarat vaatteista työkaluihin. Turhuudenmarkkinat! Romua!

Valitsen turkin, kestävä perintö-itsekin saanut sen mummoltani, maatuu 100%:sti.
Eero Vuorela
Vieras

#111 Eero Vuorela

28.01.2011 20:17

haista kulli et tiedä mitään näistä asioista
Salla Tuomivaara
Vieras

#112 lopetetaan

28.01.2011 20:19

tämä vaatimus adressi lopetetaan koska emme voi vaatia liikoja vaan meidän pitää nyt antautua koska muu kansa on voitolla siksi pyydän kaikia nyt lopettamaan tämän asian
Vieras
Vieras

#113 Re: lopetetaan

28.01.2011 20:32

#112: Salla Tuomivaara - lopetetaan 

hyvä hyvä oikeaa puhetta

ajatteleppa vähä
Vieras

#114 salla tuli järkiinsä

29.01.2011 11:03

Asettaahan suomen maantieteellinen sijaiti ja ilmasto tälläisen täysin mahdottomaksi. edistynein eläintensujelulaki = eläituotannon loppu.
O. E.
Vieras

#115 pst....

29.01.2011 11:10

mä tahon LIHAA... vihaa.. LIHAA... vihaa.. LIHAAA.... vihaa...
HÄVETKÄÄ PIIPERTÄJÄT!!!!

#116 Kaikenlainen eläintenpito on luonnonvastaista!!!!

29.01.2011 12:54

#2: Virpi Palmu - Turkistarhojen hupunsomisteet 

Varsinkin lemmikkieläinten pito on ehdottomasti kiellettävä!!!! Koiria ja kissoja ei missään nimessä saa pitää kotona ja ne tulee lopettaa heti!!!! Eläin kärsii joutuessaan pois luontaisesta elinympäristöstään ja joutuessaan lajin jalostuksen kohteeksi, jotta turhamainen ihminen saa niistä korvikkeen toimivalle ihmissuhteelle!!!! Jos et kestä mielipiteitä ja ajatuksia toisilta, niin eikö ole selvää että otat eläimen vain kohottamaan itsetuntoasi alistamalla sen!!!!

Eläin on  tarpeellinen vain hyötykäytössä ja sen elämällä on edes jokin merkitys kun siitä tulee esimerkiksi vaate ihmiselle.

Vieras

#117 Re: Kaikenlainen eläintenpito on luonnonvastaista!!!!

29.01.2011 15:44

#116: HÄVETKÄÄ PIIPERTÄJÄT!!!! - Kaikenlainen eläintenpito on luonnonvastaista!!!! 

 juuri näin. täysin saamaa mieltä. mutta vartiokoirat jotka on opetettu tappamaan eläinterrorit laillisiksi.

Vieras

#118 Re: Re: Kaikenlainen eläintenpito on luonnonvastaista!!!!

29.01.2011 18:47

kennel
Vieras

#119 arvoisat kotieläintuottajat

30.01.2011 10:54

ottakaa ihmeessä vartiokoira, on tosi agressiivinen kiinniottaja, eläinterroristi ei siinä hampaissa paina mitään.
lasse
Vieras

#120 eläinsuojeluun

31.01.2011 06:06

ei tarvita yli-lyöntejä.
täysi-ikäinen
Vieras

#121 vain aikuisille

31.01.2011 08:29

lasten allekirjoitukset poistettava.
käyneenä
Vieras

#122 Amerikassa

01.02.2011 10:10

tilalla keskimäärin yli 10.000 lehmää. Niillä ei varmaankaan ollut nimiä. Suomessa kuitenkin hiukan yli 30, joten varmaan Suomessa hoidetaan yleensä hyvin.
Eikös pihatoissa pidetä suurempaa määrää eläimiä ja silloin tarvitaan useampia hoitajia. Hoitajille täytyy kuitenkin maksaa palkka ja ihmiset haluavat vain halpaa ruokaa. Mistä rahat hoitajille, jos tuotteesta saadaan minimaalisen vähän. Tätä olen miettinyt. Miedän pitäisi olla valmiita maksamaan ruoasta enemmän, mutta miksi emme ole?
Vieras
Vieras

#123 Re: #103

03.02.2011 06:10

#106: PapaRoach - #103 

 Neljälle eläinaktivistille syytteet sikaloiden kuvaamisesta.

Salla Tuomivaara
Vieras

#124 lopetetaan

05.02.2011 22:27

Siis nyt tämä adressi lopetetaan kun olen keskustellu tästä asiasta jo adressin alullepanian kanssa ja hän oli samaa mieltä että tämä adressi voidaan lopettaa. Sitä paitsi minä olen päättänyt lopettaa eläin suojelun kokonaan koska en enään jaksa sitä, Enkä myöskään jaksa enään kiertää pitkin suomea kuvaamassa salaa noita sikatiloja ja kettutarhoja! sai olla viimeine se karstulan keikka sillä nyt se on ohi.
Pirkka Keskinen
Hämeenlinna

#125 Typerä otsikko

10.02.2011 02:35

Ottamatta suuremmin kantaa itse aiheeseen, tuo otsikko on minusta todella luotaantyöntävä. Eläinten oikeuksia pitää toki kunnioittaa, mutta otsikko antaa vahvan kuvan elitismistä ja pienen mutkan kautta myös verorahojen haaskauksesta. Hyviä pointteja myös vastakkaisen näkökulman kannattajilta on tullut, joten en allekirjoita.