Kansanedustajien määrää täytyy vähentää
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kansanedustajien määrää täytyy vähentää.
|
Vieras |
#101.11.2013 13:53Tulisihan siinä melkoisesti säästöjä, jos kansanedustajia olisi puolet nykyisestä. Samalla poistuisivat myös turhat avustajat ja avustajien avustajat. |
|
| |
|
Velkataakka vain kasvaa |
#2 Tuottamattomat vihreät ja vasemmistolaiset02.11.2013 04:54Suomihan on vähän kommunismille heimuuta,jolloin työllistetään,eli väen määrällä ei olisi merkitystä,eikä tuottavuudellakaan,sillä ne istua köllöttelevät.Ainoa millä on merkitystä,suurella palkalla ja erikoisesti huolehtivat suurien eläkkeidensä nostoista. |
|
| |
|
Vieras |
#3 Tässä vasta tuottamattomat02.11.2013 12:33Aloitetaan säästäminen persuista. Mitään eivät ole saaneet aikaan. Soittavat suutaan, ryyppäävät ja sikailevat sinun ja minun verorahoilla. |
|
| |
|
samaa mieltä |
#4 Eikö olisi syytä lisätä otsikkoon07.11.2013 06:57Puoluetuet ainakin puolitettava! Sillä 180.000 euroa VUODESSA jokaisesta kansanedustajasta puolueelle on mieletön! (vrt. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013110717693501_uu.shtml) Toivomus, linkiteltää adressia joka suunnalle, muuten nimiä ei kerry! |
|
| |
|
Turpajouhi |
#5 100 riittää08.11.2013 19:41100 edustajaa riittää mainiosti,siinäkin yli puolet liikaa.Eihän edes demokratia kärsi kun kuitenkin porukalla puolue päättää mitä äänestävät,yksi napin painaja per puolue. |
|
| |
|
jusa |
#6 Re: Tässä vasta tuottamattomat15.12.2013 07:39#3: - Tässä vasta tuottamattomat Kyllä kait tässäkin rasismi olisi kiellettyä? Vähennetään oikeudenmukaisesti jokaisesta puolueesta. |
|
| |
|
Vieras |
#7 Re: Re: Tässä vasta tuottamattomat15.12.2013 14:15#6: jusa - Re: Tässä vasta tuottamattomat Vähennetään oikeudenmukaisesti Se ken ei työtä tee, sen ei pidä eduskunnassa istuman. Kyllä se on oikeudenmukaisinta aloittaa karsiminen hyödyttömimmistä. Että ne sitten sattuvat olemaan peruja, ei ole meidän vikamme. |
|
| |
|
Task |
#8 Faktaa26.02.2014 19:30Elokuussa 2013 Norjassa oli 5 077 798 asukasta. Norjan parlamentti koostuu 169 kansanedustajasta. Lähde wikipedia. ______________ Ruotsissa edustajia 349. http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin_valtiop%C3%A4iv%C3%A4t Väkiluku (2012) 9 495113 ________________ VIRO Väkiluku (2014) 1320174 Riigikogu on Viron yksikamarinen parlamentti.[1][2] Riigikogu on yksikamarinen ja 101-jäseninen Lähde wikipedia. ________________ Huolestuneet kansalaisen kommentti anonyyminä: Ensimmäisenä voisimme tiputtaa kansanedustajien määrää. Jotta meillä olisi suhteessa yhtä paljon kansanedustajia per kansalainen kuin Saksalla, meillä pitäisi olla asukkaita n. 26,7 miljoonaa Siis meillä on tällä hetkellä noin viisinkertainen määrä kansanedustajia mitä todellisuudessa tarvittaisiin. Oikea määrä mitä täällä tarvittaisiin kansanedustajia olisi tuon mallin mukaan olisi noin 40. Kyllähän tuossa säästöä tulee jo palkkojen ja torkkupeittojen vähentymisellä mutta mikä parasta, miettikää kuinka paljon nämä vahingot (esim. jätevesiasetus, e10) jäisivät. Intiassa pitäisi olla 9.2.2011 7:47 http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/02/09/miksei-koko-eurooppa-voi-olla-kuin-saksa/20111894/12 |
|
| |
|
Vieras |
#927.02.2014 06:08ei ole tarpeen että on noin palon osanottajia |
|
| |
|
Vieras |
#1026.03.2014 15:25Samalla voitaisiin puuttua Eduskunnasta tipahtaneiden 7 vuoden pituiseen "sopeutumitukeen" jossa ei ole mitään järkeä. |
|
| |
|
Vieras |
#1126.03.2014 19:4450-100 kansan edustajaa ok määrä ja palkka 2500-3000€ ja kaikki matkat yms. Omasta pussista. |
|
| |
|
asdf |
#12 Ei pelkästään rahakysymys27.03.2014 09:18Kansanedustajien määrä pitäisi laskea ihan vain siksi, että eduskuntavaaleissa ei ole ehdokkaina yhteensä 200 varteenotettavaa ehdokasta. Tälläkin hetkellä eduskunnassa yli puolet kansanedustajista on siivelläeläjiä, joilla ei ole omaa mielipidettä. Muutenkin idioottien määrä on suurempi kuin järkevien. |
|
| |
|
Vieras |
#1309.02.2016 19:04Pakko vähentää puolet pois kansanedutajista vähintään , kustannuksia pitää karsia ja ne avustajat pois + eläkeläisiä ei siellä enää tarvita 1500 e kk eläkeelle ei yhtään enenpää jos aiotaan selvitä PANNAAN SUOMI NOUSUUN |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Lapinlahden terveyskeskuksen vuodeosasto on säilytettävä
1279 Luotu: 27.01.2026
Adressi Särkisalon ja Teijon päiväkotien säilyttämiseksi
1121 Luotu: 27.01.2026
Vi vill köra upp i Jakobstad! Haluamme pitää ajokokeet Pietarsaaressa! We want to keep the driving tests in Jakobstad!
3403 Luotu: 23.01.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
654 Luotu: 28.01.2026
Alueen luonto ja arvokkaat maisema-alueet eivät kestä uutta 110 kV voimalinjan ilmajohtoa Kiilasta Seutulan läpi Keimolaan – Parempi reitti tai maakaapeli on kestävä ratkaisu!
531 Luotu: 25.01.2026
Rantakylä–Utra–Kulho–Multimäki – ei voimajohtoa liian lähelle koteja!
851 Luotu: 20.01.2026
Adressi Oulunlahden koulun säilyttämisen puolesta
456 Luotu: 31.01.2026
Hiukkavaaran nuorisotila ja kirjasto säilytettävä
455 Luotu: 31.01.2026
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
1969 Luotu: 17.03.2025
Keravan asemanseudun puisto on säilytettävä!
682 Luotu: 17.01.2026
Neuvolapalvelut on säilytettävä lähipalveluina Kanta-Hämeessä
137 Luotu: 26.01.2026
Ensihoidon palvelujen turvaaminen Siikajoen kunnassa
180 Luotu: 23.01.2026
Adressi Tammenahjon koulun säilyttämiseksi
932 Luotu: 29.09.2025
KANSALAISADRESSI Tyrvään kirkon kulttuurihistoriallista arvokkuutta kunnioittavan ja vaikean taloustilanteen huomioivan peruskorjauksen puolesta Sastamalan seurakunnan kirkkovaltuustolle
63 Luotu: 29.01.2026
Kannanotto Saloisten kirkon ympäristön kaavaan. Saloisten pappilan rakennusten säilyttäminen alkuperäisellä paikallaan Pappilanmäellä.
217 Luotu: 11.01.2026
Lisää teknistä työtä Helsingin työväenopiston tarjontaan
58 Luotu: 24.01.2026
Pelastetaan Taalintehtaan luontopolkumetsät! / Rädda naturstigskogen i Dalsbruk!
306 Luotu: 18.01.2026
Vastustamme Kotaselän tuulivoimahanketta ja vaadimme Yli-Iiläisten oikeudenmukaista kohtelua
143 Luotu: 18.01.2026
Vetoomus S-ryhmälle israelilaisten tuotteiden palauttamiseksi myyntiin! / Vädjan till S-gruppen om att återinföra israeliska produkter i sortimentet
22348 Luotu: 21.11.2025
Karsikon Lemmikkihotellin uudet toimitilat Joensuun keskusta-alueelle tai sen läheisyyteen
1843 Luotu: 07.11.2025