LASTENSUOJELUN KELVOTTOMIEN TYÖTAPOJEN JURIDIIKKAA

Vuoden 2015 tammikuun 1. päivästä alkaen eli hallituksen esityksen HE 164/2014 mukaisesti lastensuojelu on voinut tehdä päätöksensä minkä tahansa virkailijan oman olettamuksen, luulon, väärän ilmiannon tai jopa tahallisen ja tarkoitushakuisen, tosiasioihin perustumattoman väittämän ja todistusaineiston vääristelyn perusteella. Tämä on johtanut mm. eduskunnan oikeusasiamiehen tarkastuksiin muutamien kuntien erityisen moitteenvaraisten työtapojen vuoksi, esimerkiksi Oulussa ja Hämeenlinnassa. Tarkastuskertomuksissa väärinkäytösten kuvaukset ovat jääneet poliittisesti korrekteiksi, mutta asiakastapatapausten rekisterimerkinnöissä ja rekisterimerkinnöistä pois jätetyistä muistioista karu totuus lastensuojelun työtavoista paljastuu.

Oikeusasiamiehen päätökset eivät kuitenkaan kelvottomasti toimiviin lastensuojeluvirkailijoihin vaikuta. Mikään ei muutu. Hämeenlinna ilmoitti jopa, että oikeusasiamiehen kanslian päätöstä ei tarvitse noudattaa, koska se on ”vain” apulaisoikeusasiamiehen allekirjoittama.

Vapautusta laillisen päätöksen valmistelun ja päätöksen muotovaatimusten ja asianomaisille tiedoksi antamisen velvoitteista sosiaalityöntekijöitä ei todellakaan ole vapautettu. Sellaista lakia ei ole, vaikka hallituksen esitys heille sen keppihevosen antaa. Tahallisen tarkoitushakuiseen lainvastaiseen ja lastensuojelun omavaltaiseen tulkintaan omasta rajattoman itsevaltiuden toimivallasta mikään laillisuusvalvontaelin ei ole puuttunut.

► Hallituksen esitys HE 164/2014 määrittelee sivulla 46 sivun oikeanpuoleisella palstalla sosiaalityöntekijän valtuudet ja velvollisuudet selkoikielellä sanottuna näin:

► 1) sosiaalityöntekijä tekee ARVION lapsen ja perheen tilanteesta ja avuntarpeesta,

► 2) sosiaalityöntekijä kirjoittaa ARVION lapsen ja perheen asiakassuunnitelmaan,

► 3) kun arvio on kirjoitettu lapsen ja perheen asiakassuunnitelmaan, KUNNALLE TULEE VELVOLLISUUS TOPIMEENPANNA ARVIOSSA ESITETYT PAKKOTOIMET.

Hallituksen esityksessä käsitettä ”arvio” ei millään tavoin määritellä. Sen tulkinta on jäänyt alan työntekijöiden ja oppilaitosten auktoriteettien oman harkinnan varaan. Arvattavasti he ovat tulkinneet ARVION mahdollisimman väljästi.

Nykyisin, viimeisten 5-6 vuoden ajan, ko. arvio on voinut olla mikä tahansa oletus, luulo, selvittämätön näkemys, tai mikä tahansa yksipuolinen väite, jonka työntekijät ovat omalla harkinnallaan ja yksipuolisesti omaksuneet, muihin asianosaisiin yhteyttä ottamatta ja vastineoikeutta rikkoen.

Syytökset lapsista ja vanhemmista, etenkin toisesta vanhemmasta, tai lapselle muuten läheisistä ihmisistä, toistuvat sanasta sanaan ja samassa järjestyksessä samankaltaisina, ikään kuin jostakin mallikirjasta poimittuna.

Lastensuojelusta on tullut vieraannuttajien ja taloudellista etua tavoittelevien lastensuojelun palveluntuottajien bisnesalue, jossa karkeimmatkin lainvastaiset toimet ja päätökset ovat laillisuusvalvonnan ulkopuolella.

Ongelmaa syventää vallan erikoinen oikeuskäytäntö lapsi- ja perheoikeuden kiistoissa. Jo kymmeniä vuosia sitten nouseva ammattikunta eli sosiologit vaativat, että huoltajuuskiistoissa mikä tahansa rangaistus, joka äidille asetettaisiin (yleensä näin, joskus harvoin isälle), on lapsen edun vastainen. Se on poissa lapsen hyvinvoinnista. Sen seurauksena valehtelusta ja todistusaineiston vääristelystä oikeudessa on tullut kansallinen hupi.

Vieraannuttaja-exät nostavat oikeusprosesseja toista huoltajaa vastaan ihan huvikseen, vain nähdäkseen mitä kaikkea oikeudessa voi voittaa. Mikäs on voittoja tavoitellessa, kun sanktion riskiä mistään väärentämisestä, vääristä ilmiannoista ja muusta oikeuden harhaanjohtamisesta ei ole, ”koska rangaistus vanhemmalle olisi lapsen edun vastaista”.

Kaikella on seurauksensa: nyt oikeuslaitokset hukkuvat perheoikeudellisiin riitoihin, koska oikeudellinen valta huoltajuuskiistoissa on luovutettu vieraannuttajille, kostajille, psykopaateille ja narsisteille. Heillä riittää intoa ikuisuusriitoihin huoltajuusasioissa. Niiden kelkkaan lastensuojelukin pääsääntöisesti istuu. Pelkäävät kai heidän valtaansa ja hurmaamistaitoja.

Oletettavaa on, että oikeuslaitosten työpaineet kevenisivät huomattavasti, jos perheoikeudellisissa kiistoissa ja huoltajuuskiistoissa perättömät lausumat oikeudessa ja todisteiden vääristeleminen tuomittaisiin yhtä herkästi kuin kaikissa muissakin oikeusjutuissa.