Sysmän tilaelementtikoulupäätös kumottova
Ota yhteyttä adressin tekijään
Miettikääpä!
Ennen kuin alatte haukkua väärää puuta voisitte kaikki muistella syksyä ja mitä silloin valtuustossa tapahtui. Kepu (Lehtosalo-Lönnberg) ei edes halunnut kuulla mitään muuta vaihtoehtoa kouluratkaisulle! Kepu halusi saada tämän nykyisen ratkaisun läpi vaikka kokouksessa olisi ollut mahdollista kuulla vasta väitteitä nyky ratkaisulle. Kysynkin tässä, että kuka on se pahan alku, ei varmaankaan mikamarketta vaan aivan joku muu!!!
Mitä tässä ihmisiltä on kysellyt, niin eivät edes lue tuota shaibaa tekstiä minkä adressin kyhääjä on ananas rektumissa kirjoittanut, laittavat vaan nimensä tietämättä mihin laittavat!
Kyllä meillä lukutaito ja ymmärrys on vielä tallella. Alkaa joku ihan selvästi hiiltyä ;)
Minä ihmettelen päättäjien halua kytkeä asioita yhteen. Järkevin ratkaisu olisi ollut Väihkylän koulun tontti, jossa on tilaa, ilman että kunta ostaa naapuri tontteja. Oma koulu on varmasti pitkällä aikavälillä kunnalle halvin ratkaisu. Nämä asiat olisi pitänyt ratkoa asia kerrallaan. Nyt tehtiin ihme paketteja, jossa omaa koulua ei edes ollut vaihtoehtona! Vaihtoehtoina oli vain kaksi eri paikkaa, Kahvimyllyn korjaus sekä vuokrakuoulu molempiin paikkoihin.
Nyt täällä jotkut puolustavat näitä hölmöjä ratkaisuja, tyyliin sitä saitte mitä tilasitte. Tai vika onkin niissä jotka ajattelivat, mitä ollaan oikeasti tekemässä. En ymmärrä.
Toivottavasti äänestäjien muisti kestää seuraaviin kunnallisvaaleihin asti. Kunnan talous ei kestä nykyisiä päättäjiä pitkään.
This comment has been removed by the person who wrote it.
Ihan sama
Ei tässä kuntalaisena kiinnosta pätkääkään, kuka äänesti mitä ja tätä vuonna 2012. Vanhat kaunat haisee. Yrittäkää nyt päästä niistä yli. Ei valtuusto ole lastentarha, vaikka vaikea sitä on aina uskoa. Osataan varsin hyvin lukea ja ymmärretään että 10 miljoonaa on vähemmän kuin 20 miljoonaa. Se ei valehtelemalla muuksi muutu.
Tälle on tosiaankin pistettävä loppu kuntalaisten puolelta
Näyttää jumittuneen riitoihinsa toi väki. Pidetään kiinni vaan tyhmimmästä päätöksestä ikinä koska ollaan riidoissa. Ei kiinnosta teidän riitanne vaan raha!
Re: Re:
Oikeasti ajettiin vuokrakoulua, kun se muka on halvempi! Ei oman koulun hinta-arviot perustunut realistisiin laskelmiin. On se ihme kun kirjastosta ei voi maksaa paikalliselle pankille vuokraa, mutta koulusta voidaan maksaa järjetöntä vuokraa kunnan ulkopuoliselle yritykselle! Kaikki tietää että vuokraaminen tulee pitkän päälle kalliimmaksi kuin vuokraus (vrt. asunto, auto, lomamökki jne.). Jos käyttötarve on lyhytaikainen, niin vuokraus on järkevää, mutta koulun käyttöikä on Sysmässäkin osoittautunut 40 vuoteen.
Re: Re: Re: Tätäthän te halusitte
#26: -.- - Re: Re: Tätäthän te halusitte
Miksi ihmeessä kaikki asiat haluttiin ängetä samaan pykälään? Valtavan isoja asioita. Paikka missä koulu on seuraavan 50? vuoden ajan. Oma /vuokraratkaisu. Yhtenäiskouluun siirtyminen. Siksi ollaan nyt tässä, tehdystä könttäpäätöksestä tuli ratkaisuja jotka ei ole välttämättä niin hyviä. Keskusta on koko ajan liputtanut rauhallisen valmistelun ja jatkoajan puolesta, mutta joku haluaa ajaa kuin käärmettä pyssyyn hirveällä vauhdilla. Asioita ei kerta kaikkiaan ole nyt ehditty rauhassa pohtia. Ja nimenomaan yhdessä, ne todelliset asiantuntijat on haluttu sivuuttaa kokonaan, tätä ihmetellään suuresti muissa kunnissa. Vai häpesit, no ihmisiä ehkä tämä asia kiinnostaa, arvon kunnajohtaja tietänee mitä mieltä kansan syvät rivit tässä asiassa ovat. Mutta uurnillahan se sitten todistukset jaetaan, että miten kukin on onnistunut....
Miten olisi koulu 150 vuodeksi?
Pudasjärvelle nousee maailman suurin hirsirakennus, 9700 krs/m2 hirsikoulu. Se on reilusti yli 2 x suurempi kuin Sysmään tarvitaan. Rakentaja näkee sen pysyvän kuosissaan 150 vuotta.
Halpahan tuo ei ole. Rakentaminen maksaa 23 M euroa. Eli osapuilleen saman verran, tai hieman vähemmän, kuin Sysmän puolta pienempi vuokraparakkiratkaisu 25 v aikavälillä.
Pudasjärven elinkaarimallista (leasing) voidaan olla montaa mieltä, siinä Lemminkäinen hoitaa ylläpidon 25 v. Siitä maksetaan ekstraa. Mutta rakentaminen viimeisen päälle tosiaan maailman suurimmalla hirsirakennuksella maksaa 23 miljoonaa!
Otsikko
Eikä nämä ole ainoita murheita. Kuka ja miten johtaa Sysmän koulutointa? On tehty päätös yhtenäiskoulusta (mikä sinänsä on nyt näillä opp.määrillä jo ihan asiallinen) ja muista kunnista on saatu ohjeistusta että suunnitelkaa hyvin ja ajan kanssa. Vuosi ainakin. Elokuun 1. siirrytään eikä kukaan ole tainnut tehdä mitään asian hyväksi, ei edes tiedetä kuka koko puljua alkaa vetää! Pahalta näyttää nyt tässä kyllä. Tulee ikävä taitavien johtajien stjernvall-asikainen-einonen-nupponen aikaa.
Pelin politiikkaa! Ollut koko valtuustokauden ajan, alkaen luottamushenkilöpaikkojen jaosta, milloin alkoi jo ihmeellinen peli. Kummallisinta että persutkin on halunneet olla tuossa pelissä mukana? Veikko Vennamo kääntynee haudassaan.
Paljon melua. Tehty päätös on tehty. Tutustukaa Hatolan uusittuun ja laajennettuun kouluun ja
halliin kustannukset n. 6.5 milj €. Hyvää Joulua kaikille
Näinkin voisi toimi - Case Pudasjärvi!
150 vuoden ratkaisu. Eikä lainkaan kallis kokonaisuutena ajatellen. Sisäilman suhteenkin luottaisin tällaiseen hitusen enemmän!

Sotakirveet alas, päättäjät, ja tekemään töitä Sysmälle!
Puhutaanko investoinneista. Koulusta?
Pudasjärvellä tulee investointivaiheen neliöhinnaksi 2371 € / m2. Sysmän 4100m2 vuokraparakki maksaa 7 vuoden vuokra-ajalta n. 2000 € / m2. Vuokra 7 vuodeksi! Parakkikoulu. Tässä verrataan maailmanluokan hirsikoulua Sysmän vuokraparakkiin. Toki ilman rahoituskuluja. Silti.
7 vuoden päästä meillä ei ole vielä mitään. Sitten mahdollinen lunastus, tai vuokrasuhteen jatko. Koska tilaelementtikoulu ei ole pitkäikäinen ratkaisu, tässä päätöksessä ostetaan koulu 25 v aikajänteellä kolmeen kertaan. Ja millainen?
Vaikka itse investointi on vain osa kokonaisuutta, tästä vertailusta voi jokainen tehdä johtopäätöksensä vuokrakoulun edullisuudesta.
Minua häiritsee keskustelussa tavattomasti sormella osoittelu. Olisiko jo aika keskustella itse asiasta?
Re: Missä menee raja?
#10: Liibalaabaa - Missä menee raja?
Pisimmät koulumatkat olisi olleet yli 50 km. Ja vielä vaihto Sysmä kk:ssa. Ei olisi pystynyt peruskoululain puitteissa hoitamaan. Ja etenkin kun alakoulunkin oppilailla on eri pituisia päiviä, aina 20:sta viikkotunnista 26:een tuntiin. Vai olisiko busseja lähtenyt iltapaivällä aina tunnin välein. Entä oppilashuollon järjestäminen? Oppilaiden lääkäri ja hammaslääkärikäynnit? Olisi käyty kesken kaiken Sysmässä? Entä yhteisten opettajien järjestelyt. Kun on tunteja yhteiskoululla ja Väihkylässä, olisiko opettajat ajaneet /kunta kuljettanut monta kertaa päivässä tätä väliä. Ja vielä paljon monia muita koulutyön järjestelyyn liittyvää kysymystä olisi ollut edessä jos Hartolaan olisi lähdetty. Näitä käsittelemään ei vaan valmistelijoiden äly näköjään riittänyt - ei muuta ajatusta kun mukulat bussiin ja siellähän olette. Tämä on juuri sitä kun ei ole mitään osaamista koulutoimen hallinnonalalta ns. johdolla. Uskokaa nyt, ajatus oli susi syntyessään. Ja järki voitti siinä vaikka kuinka tekee jollekin kipiää. Lisäksi em. aivopierun toteutuessa jotkut vanhemmat olisi jopa harkinneet lakkoa tai vaatineet päästä Nuoramoisiin. Eri puolilta Sysmää. Olisko kunta huolehtinut heidän kuljetuksestaan? Ei halpaa....
Vaihdetaan kirjoille toiseen kuntaan ja kerrotaan päättäjille että tätähän te halusitte.
Mallia Vääksystä !
Vääksyn kolu tuli maksamaan 12 M ja rakennettu hyvällä tämän hetken tekniikalla.Oma koulu on pitkällä aikavälillä edullisin ratkaisu.Oma on aina oma eikä tarvitse vuokria maksaa koulun loma ajoilta turhaa.Tuntuu uskomattomalta kun ennen Sysmän investoinit sujuivat hyvin ja laskelmiin pystyi aina luottamaan mitkä annettin julki.Nyt on Hannu ja Kerttu sala seura.Tähän on tultava loppu ei näin politiikkaa hoideta Sysmässä pitkän päälle.
re: mallia vääksystä
kuka ottais asiakseen tämän päätöksen kumoamisen ja uudelleen päättämisen kunnon koulun rakentamisesta, vai onko jo liian myöhäistä? Koulu on kylän tärkeimpiä rakennuksia ja aktivoi kaikkia , koulussa tulisi olla esim auditorio, juhlasali ja liikuntasali yhteisiä kokoontumisia varten
On se jännä kun sopimus ollaan allekirjoitettu, niin ei ole edes tiedossa paljon sopimuksen purkaminen mahdollisesti maksaa? Vai onko jollain tietoa? Ja ketkä tämän tehdyn sopimuksen on nähnyt ja lukenut läpi? Kyllä täytyy sanoa että melkoista touhua!
Valta kun nousee tarpeeksi päähän niin on unohtunut mitä varten kj on tehtäväänsä valittu. Ei kai hänen tehtävänsä ole yksin kaikesta päättää neuvottelematta? Tai onhan hänellä tämä "kuhnuri"poika ja pari Sdp:n p....n nuolijaa, joista toisella ei ole mitään omia mielipiteitä! Hävetkää!
Pitäisiköhän teidän valittajien ja mielensäpahoittajien muuttaa sitten vaikka Pudasjärvelle jos on niin rattoisaa!
| This discussion has been closed. |
Re: Re: Tätäthän te halusitte
#24: kok. ja dem. saa rökäletappion - Re: Tätäthän te halusitte
Mitenkä kävi valtuuston äänestyksessä syksyllä? Keskusta äänesti tämän nykyisen ratkaisun puolesta kun kaikki muut, lukuunottamatta kokoomuksen tyhjän äänestänyttä sekä Aromaata äänestivät tätä ratkaisua vastaan. Ja en ole ikinä hävennyt sysmäläisiä niin paljon kuin silloin kun sirkus puhkesi lehteriyleisössä. -.-