Adressit.com

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus: EI kasvaville ryhmille!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Vieras#1076 Jun 06, 2015, 06:44
Koen asian tärkeäksi, sillä toimin alalla. Kiitos!
Vieras#1077 Jun 06, 2015, 07:01

Olen itse työskennellyt vuosia päiväkodissa, ja tiedän kuinka rankka tilanne on jo nyt sekä lapsille että työntekijöille. Lopetin työskentelyn päiväkodissa, koska tunsin olevani liukuhihnatöissä, enkä ennättänyt kohdata lapsia ja heidän perheitään tavalla jonka koen oikeaksi. Nykyisin olen päätoiminen sijaisvanhempi.

This comment has been removed by the person who wrote it.

Vieras#1079 Jun 06, 2015, 07:41
Meidän tulee huolehtia lasten oikeuksien toteutumisesta. Adressi puhuu niiden puolesta.
Vieras#1080 Jun 06, 2015, 08:59
Olen päiväkodissa töissä ja on pöyristyttävää, että nyt juuri, kun ryhmäkokoja Vakassa oltiin pienentämässä, onkin suuntaus yhtäkkiä ihan päinvastainen. Kuka ajattelee lapsen parasta?????r
Vieras#1081 Jun 06, 2015, 09:05
Haaveissa on lapsi lähivuosina ja hirvittää lukea jo nyt päiväkodin henkilökunnan kommentteja nykyisen julkisen puolen päivähoidon tilasta. Vielä enemmän kauhistuttaa suunta, johon sitä ollaan eduskunnassa viemässä. Itselläni on vain hyviä muistoja omasta päiväkotiajasta (samoin kuin vanhemmillani), jollaisia haluaisin myös omille lapsilleni.
Vieras#1082 Jun 06, 2015, 09:44
Päivähoidossa tarvitaan aikaa, huomiota ja syliä lapsille. Kaavaillut säästöt suuntaavat varhaiskasvatusta siihen suuntaan, jossa päivähoito on vain säilytyspaikka lapsille. Äärettömän huono säästökohde!
Vieras#1083 Jun 06, 2015, 10:28
Olen erittäin huolestunut erityisesti lapsiin, lapsiperheisiin ja koulutukseen kohdistuvista leikkauksista.
Tessa#1084 Jun 06, 2015, 10:43

Re: Re:

#727: lastenhoitaja - Re:  

 Minut on kerran jätetty 21:n ALLE 3-vuotiaan kanssa YKSIN ulos, kun olin Seuren kautta sijasena helsinkiläisessä päiväkodissa. En edes muistanut vielä kaikkien lasten nimiä (tais olla toinen työpäiväni siellä) ja kaksi ryhmää yhdistettiin. Vakkarit lähtivät kotiin, koska heidän oli pakko (ylityökiellto). Joten "liukuhihna" on täyttä totta ja laatu sekä tuvallisuus työssä ovat jo nyt utopiaa.

Moni tekisi tässä kohtaa niin, että jäisi töihin ilman palkkaa, mutta ei sekään ole oikein eikä korjaa systeemin puutteita, joten ymmärrän vakkarien päätöksen. Tuskin ovat kevein mielin lähteneet ja itsellä oli tietysti aika kova paikka jäädä yksin vastuuseen noin monen pienen kanssa. Ja miltähän tuntui vanhemmista, kun hakivat lapsiaan...

 

Terv. Entinen lastenhoitaja (joka vaihtoi alaa eikä jäänyt odottamaan sitä päivää, kun jotakin todella ikävää sattuisi oman työvuoron kohdalla / koittaisi burnout tms.

Minka#1085 Jun 06, 2015, 10:46

Entinen LTO kommentoi

#1077: Entinen päiväkoti-täti -  

 Aivan ja tämä asia jääkin yleensä huomiotta siinä, millaisia "säästöjä" tästä uudistuksesta seuraa. Mitä kustantaakaan se, että moni päiväkodissa työskentelevä vaihtaa alaa? Näin tein itsekin (oma pidempi kommenttini aiheesta kohdassa #1020 nimimerkillä Minka)

Vieras#1086 Jun 06, 2015, 11:16
Lapseni päiväkotiryhmässä on 19 lasta (2-5 v.) ja kolme aikuista. Olen nyt n. puoli vuotta seurannut tätä touhua ja todellakin hirvittää ajatus siitä, että ryhmäkoko vielä kasvaisi. Niin kiireisiltä ja väsyneiltä hoitajat ko. päiväkodissa vaikuttavat. :(
Vieras#1087 Jun 06, 2015, 11:26
Huolettaa lapsenlapsieni tulevaisuus , näpit irti lapsista ja nuorista. Liian isoissa ryhmissä lapset sairastuvat helpommin ja eivät saa huomiota samalla tavalla kuin pienemmissä ryhmissä. Turvallisuusuhka myös ja vahvasti.
Mummi#1088 Jun 06, 2015, 11:27
Vieras#1089 Jun 06, 2015, 11:41
Lapsista ei saa säästää. Heidän on tulevaisuus. Varhaiskasvatus on todella tärkeää.
Vieras#1090 Jun 06, 2015, 12:50
tyttäreni on lastenhoitaja päiväkodissa
Vieras#1091 Jun 06, 2015, 13:14
Olen erittäin huolestunut lasten ja lapsiperheiden puolesta. Vastustan ryhmäkokojen kasvattamista.
Vieras#1092 Jun 06, 2015, 13:14
Alalla olleena ( nyt eläkkeellä) tiedän hyvin mitä tämä tulee merkitsemään varhaiskasvatukselle. Laadusta ei tämän jälkeen kannata enää puhua mitään!!
Vieras#1093 Jun 06, 2015, 13:43
Helsingissä on haasteellista idän päiväkodeissa jo nykyisellä mitoituksella, koska esim minun päiväkodissani on yli 50% lapsista maahanmuuttajataustaisia, joilla kaiken ymmärryksen mukaan pitäisi olla mahdollisuus henkilökohtaiseen ohjaukseen oppiakseen suomenkieltä. Lisäksi lastensuojenlun asiakkaita ja eri tavoin tarvitsevia lapsia on huomattavasti. Määrärahat lelujen suhteen on vahennetty minimiin. Päiväkodissamme on pihalla yksi iso kuormuri, yksi potkulauta ja yksi kolmipyöräinen /70 lasta. Rahaa leluihin ei ollut 2014-2015 toimikaudella ja näemmä ei ole ensi vuonnakaan. Kartonkeja saamme edelleen ja liimaa ja värikyniä. Palapelit ja pelit ovat ikivanhoja. Saavatko perustettavat päiväkodit kaikki rahat?
lto#1094 Jun 06, 2015, 14:45

Olen lto ja järkyttynyt tästä ryhmäkokojen suurentamisesta. Ei voi näin mennä. Kukaan joka ei ole töissä esim. päiväkodissa   ei voi tietää mitä arki siellä on!!! Pidän itseäni ja useita työkavereitani täysin sitoutuneina, taitavina ja sensitiivisinä työssään ja se on niin niin raskasta usein. Ainoa millä jaksaa on hyvät työkaverit ja lapset ja se että sentään itse vielä arvostaa omaa työtään. Jaksaa jaksaa...

 

Vieras#1095 Jun 06, 2015, 15:20
Olen toiminut 39 vuotta lähinnä alkuopetuksen opettajana. Rymäkokojen suurentaminen on vääryys lapsia kohtaan. Se myöskin vähentää opettajien ja muiden kasvatustyössä olevien mahdollisuuksia kohdata lapsi yksilönä.
Vieras#1096 Jun 06, 2015, 16:09
Lapset tarvitsevat laadukasta varhaiskasvatusta, lapsuudessa luodaan pohja tulevaisuudelle. Kansakunnallamme ei ole varaa heikentää varhaiskasvatuksen laatua ja lastemme hyvinvointia.
Vieras#1097 Jun 06, 2015, 16:58
Koulunkäynti on lapselle haastavaa jo itsessään ja aina. Suuret ryhmäkoot lisäävät arkojen erakoitumista ja pelkoa. Oppiminene vaikeutuu kun opettaja ei saa yhteyttä oppilaisiin.
Vieras#1098 Jun 06, 2015, 17:27
Lapsissa on tulevaisuus, ei pilata sitä.
Vieras#1099 Jun 06, 2015, 17:29
Koska minulla on aivan ihania, välittäviä ja herttaisia lapsia, ja haluan että itsekkäät siat eivät naurettavan huonoilla päätöksillän muuta lapsistani samanlaisia sikoja.
Vieras#1100 Jun 06, 2015, 19:00
koska minulla on lapsenlapsia joiden pitää olla osa päivästä päiväkodissa ja heidän turvallisuutensa on vaarassa jos ryhmäkokoja vaan kasvatetaan. toivon että asialle voisi tehdä näin jotain ja otan sen vuoksi kantaa kun itsekin olen lähihoitaja ja tiedän kaikkien varhaiskasvattajien toivovan että hallitus tekisi asialle jotain.