Varhaiskasvatuksen tulevaisuus: EI kasvaville ryhmille!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Lasten päiväkotiryhmät nyt jo isot ! Lapsia ei ehditä huomioida tarpeeksi yksilön tarpeiden mukaan ja halut,sylit ja huomio jää liian vähälle.
Osa-päiväisillä on jo saatu verhoiltua ryhmäkokoja maximiin. Tilat eivät riitä edes lapsen omille tavaroille ja tavarat katoaa kun lapasta riittää. Kaikki retekeily ja viriketoiminta kaatuu kun ei kädet riitä kuljettamaan isoja ryhmiä busseissa tms tilanteissa ja vanhempien jatkuvat poissaoloti lisääntyvät työpaikoilla kun "räkätaudeista" tulee entistä pitkäkestoisimpia ja kiertävät koko tarhaa sitkeästi. Ja jos määrä hoitajaakohti lisääntyy, täytyy olla myös ratkaisuja rauhoittaa tilateli lisää omia tiloja pienryhmille! Ja sehän taas kasvattaa lisää kustannuksia. Veroprossat ylöspäin eikä näin että se on lapsiperheiltä pois!
Alan vaihto
Itse olin töissä päiväkodissa 20 vuotta ja vaihdoin alaa seitsemän vuotta sitten. Pidin työstäni pienten lasten kanssa todella paljon, mutta työ ei ollut enää sitä, mitä se oli aloittaessani urani. Syynä alan vaihtoon oli juuri nämä liian suuret ryhmäkoot ja jatkuva kiire, jolloin lapsille ei jäänyt sitä tarvittavaa aikaa. Varsinkin Suomessa noin seitsemän kuukautta kestävä kurahousurumba työllistää ylisuurissa ryhmissä henkilökuntaa todella paljon. Tuntuu, että lapsia hoidetaan liukuhihnatyönä äkkiä ulos ,syömään, nukkumaan ja taas ulos! Kun ei sijaisija saada, kärsivät kaikki sekä lapset että henkilökunta. Lapsissa on aina tulevaisuus, mutta se on tainnut päättäjiltä unohtua näissä säästötalkoissa. Tulevaisuudessa se kuitenkin tulee näkymään jo koulumaailmassa lasten siirtyessä sinne ylisuurista päiväkotiryhmistä ylisuuriin luokkakokoihin!
| This discussion has been closed. |