Adressit.com

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus: EI kasvaville ryhmille!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Vieras#726 Jun 02, 2015, 02:41
Lastenlasteni ja Suomen tulevaisuuden vuoksi.
lastenhoitaja#727 Jun 02, 2015, 03:34

Re:

#4: -  

 Se on nykyään jo liukuhihna toimintaa, valitettavasti. Kun ei sijaisia saa ottaa ja lasketaan suhdeluvut talo kohtaisesti, ei ryhmä kohtaisesti :/ työvuorojenkin kannalta, niin usein 2 ihmistäryhmässä missä 21 lasta.. Päivän aikana muutaman hassun tunnin on kolme. Itse seissyt yksin kymmenen 3-5-vuotiaan kanssa, siinä toivoo vain ettei tapahdu mitään :/

Vieras#728 Jun 02, 2015, 03:45
Jo tällä ryhmäkoot päiväkodeissa ovat äärirajoilla, etenkin ryhmissä, joissa on paljon villejä pojanviikareita. Rauhalliset lapset kärsivät hoidon ja huomion puutteesta, kun hoitajien huomio on "menevien" lasten rauhoittamisessa. Itse en ole alalla, mutta olen seurannut tilannetta sivusta, päiväkotilapsen vanhempana.
Vieras#729 Jun 02, 2015, 03:46
Olen lto ja tiedän käytännössä, mitä päiväkotielämä jo nyt on. Omat neljä lasta olleet perhepäivähoidossa rauhallisen lapsuuden vuoksi. Suuret ryhmäkoot aiheuttavat levottomuutta, vaikka koetamme työssä jakaa lapsia pienryhmiin mahdollisimman paljon. Se ei vain ole mahdollista kuin hetken päivää, koska nytkään henkilökuntamäärä ei kata koko päivää. Nään jatkuvasti käytännössä, miten levottomuuteen taipuvaiset lapset kärsivät suurista ryhmistä äänentasoineen jne.
Vieras#730 Jun 02, 2015, 03:53
ryhmäkoot ovat jo nyt liian suuria ja se näkyy lasten käytöksessä, näinkö halutaan lisätä aina vaan enemmän keskittymiskyvyttömiä kansalaisia Suomeen. Miten käy sen paljon puhutun pienryhmätoiminnan. Päivähoidon väki työskentelee jo nyt alimmissa palkkakuopissa. 30v alalla ja palkka 2600/kk, "Revi siitä"
vieras#731 Jun 02, 2015, 03:58

Nyt ollaan leikkaamassa näiden lasten tulevaisuutta, me kasvattajat haluamme lasten parasta! Niin paljon tutkittua tietoa ryhmäkoon merkityksestä, että saisitte HALLITUS hävetä!!!  Nyt en ruikuta itseni takia, minä osaan kyllä hakeutua terapiaan, jos en jaksa työssä tai jopa vaihtaa alaa, MUTTA miten pieni lapsi osaa ilmaista oloaan, vaikka kielen tuottamisessa ei olisikaan ongelmia niin ei alle 5 vuotias osaa vielä kertoa, että "kun minua nyt niin ahdistaa olla ylisuuressa ryhmässä ja siksi riehun täällä, kun aikuisella ei ole aikaa halata"...

Vieras#732 Jun 02, 2015, 04:02
Lasten turvallisuuden ja hoitajien kasvavan vastuun takia ryhmäkokojen kasvattaminen on mahdotonta. Lapset menettävät hoitajan huomiota, joka on kaikin puolin kasvatuksellisesti tärkeää, kun lapset viettävät enemmän elämästään aikaa hoidossa kuin kotona. Lapselle on luotava turvallinen tulevaisuus. Nyt sitä ollaan leikkaamassa yhdestä ihmisen kehityksen kannalta tärkeimmästä asiasta. Repikää rahanne jostain muualta mm. Pienentämällä kansanedustajien palkkoja välillä. Se olisi kohtuullista.
Vieras#733 Jun 02, 2015, 04:12
Kyllä hallituksen suunnitelmassa näkyy karulla tavalla se, miten mitätön on lasten arvo nyky-yhteiskunnassa! Lapsilla tulee olla oikeus saada laadukasta, yksilöt huomioivaa varhaiskasvatusta. Päiväkoti ei saa olla vain lasten säilytyspaikka! Kyllä hävettää olla Suomalainen, jos tämä hallituksen "säästötoimi" toteutuu! Lapsuus on korvaamaton osa ihmisen elämää ja siksi ryhmäkokoja päiväkodeissa pitäisi pienentää, eikä suurentaa. Lapset tarvitsevat meitä aikuisia!
Vieras#734 Jun 02, 2015, 04:15
Säästöjen hakeminen lasten määrää per hoitava aikuinen kasvattamalla on todella lyhytnäköistä politiikkaa, jonka haitat tulevat näkymään jo lyhyellä välillä, myöhemmin takuuvarmasti myös lisäkuluina esim. oppimisen ongelmien ja sosiaalisten pulmien lisääntyessä. Liian kuormittuneet työntekijät eivät myöskään pysty tarjoamaan lapsille sitä läsnäoloa, jota nämä kehityksen erittäin merkittävinä vuosina tarvitsisivat. Nyt järki käteen, päättäjät!
Vieras#735 Jun 02, 2015, 04:21
Huolestuttaa mihin ryhmäkokojen kasvattaminen johtaa, opetuksen laatu jne
Vieras#736 Jun 02, 2015, 04:22
Ryhmäkokojen kasvattaminen luo uusia ongelmia lasten psyykkiseen kehitykseen. Päättäjät huomioikaa päiväkotiryhmien äärivuorot. Vain osan päivää ovat kaikki kolme henk.kunnasta töissä. Tällä hetkellä ei edes avustajia ole saatavilla syksyksi.


Vieras#737 Jun 02, 2015, 04:41
Varhaiskasvatuksen ammattilaisena kannan suurta huolta lasten tulevaisuudesta uuden hallituksen linjausten perusteella. Hyvinvointia ei voi rakentaa pienimpien kustannuksella. Lapsilähtöisyys ja yksilön kehityksen tukeminen on mitä ilmeisimmin vieraita käsitteitä hallitukselle. Siispä hallitukselle täytyy tehdä selväksi niiden merkitys varhaiskasvatuksessa.
Vieras#738 Jun 02, 2015, 04:42
Suuret ryhmät ovat stressi tekijä lapsille sekä työntekijöille. Ovatkohan päättäjät koskaan viettäneet kokonaista päivää päiväkotiryhmässä jossa on 21 lasta? Tai nähneet alle kolmevuotiaan arkea ryhmässä jossa jo nyt on liikaa lapsia ja liian vähän sylejä?
Vieras#739 Jun 02, 2015, 04:52
Ryhmäkokojen kasvattaminen,ei oikeesti kaksikättä riitä .
t. todella huolestunut kansalainen#740 Jun 02, 2015, 04:54

Re: Re: Vaikuttaa myös alle 3-vuotiaisiin

#30: Lähihoitaja - Re: Vaikuttaa myös alle 3-vuotiaisiin 

 Ai hyvänen aika sentään. Kyllä on vaan hullummaksi mennyt toiminta kiristyneen talouden nimissä. Nuorena olin alle 3 -vuotiaiden ryhmässä ja työtä jaksoi tehdä juuri sen takia että keväällä oli jo hieman isommiksi kasvaneet lapset ja aikaa myös yksilölliseen huomioimiseen,  perushoidon lisäksi.

Tuntuu väärältä ja edesvastuuttomalta toiminnalta yhteiskunnalta lisätä ryhmäkokoja. Missä     on niiden yksivuotiaiden oikeus saada kasvaa pienessä ryhmässä jos ryhmää täytetään suhdelukujen turvin. Pienille erityisesti tutkimustenkin valossa olisi tärkeää saada kasvaa pienessä ryhmässä jossa on rauhaa kasvaa ilman meteliä ja kiirettä.

 

Voimia kaikille päiväkotihenkilökunnalle jaksaa tärkeässä työssä.

Vieras#741 Jun 02, 2015, 05:00
sairasta touhua
Vieras#742 Jun 02, 2015, 05:12
Lasten kasvun vaarantaminen huonolla hoidolla on yksi yhteiskunnan keskeisiä kohtalonkysymyksiä.
Vieras#743 Jun 02, 2015, 05:16
Olen lastentarhanopettaja ja tällä hetkellä neljän aikuisen ryhmässä. 29 lasta on jaettu paperilla kahteen ryhmään niin mielivaltaisesti, etten edes tiedä, ketkä kuuluvat minun ryhmääni.
Vieras#744 Jun 02, 2015, 05:33
Hallituksen leikkaukset eivät saa kohdistua lapsiin ja koulutukseen.
Vieras#745 Jun 02, 2015, 05:41
Lasten tulevaisuus huolettaa uusien päätösten myötä
Vieras#746 Jun 02, 2015, 06:08
Varhaiskasvatus on juuri alkanut saada käsitteenä jonkinlaista kantavuutta. Kaikki pitäisi aloittaa alusta. Surullista, turhauttavaa ja hävettävää. Suomi vaipuu varhaiskasvatuksen toteuttajana Euroopan häntäpäähän.
Vieras#747 Jun 02, 2015, 06:12
Koska, kuten adressissakin luki, niin: Laadukas varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus! Ja mitä suurempi ryhmä, sitä enemmän siitä on haittaa lapsen kehitykselle.
Vieras#748 Jun 02, 2015, 06:19
Tämä on todella tärkeä asia jo pelkästään lasten kannalta. Itsellä pienet lapset päiväkodissa ja haluan, että myös tulevaisuudessa voidaan taata hyvää hoitoa. Nykyään katsotaan liian lyhyellä tähtäimellä tulevaisuuteen. Lapset ja nuoret nähdään vain menoerinä ei tulevaisuuden toivoina.
Vieras#749 Jun 02, 2015, 06:29
Suomi ei saa hylätä pienimpiään ja heikoimpiaan, meillä ei kohta ole mitään, millä ylpeillä maailmalla, pyrkimys pienistä huolehtimiseen parhaalla mahdollisella tavalla jää nyt lyhyen tähtäimen tuottavuuden jalkoihin.
Vieras#750 Jun 02, 2015, 06:31
Lapsimäärää ei voi lisätä. Lapset ovat kauemmin hoidossa kuin 8 tuntia. Opettajan työtunnit ovat tunnin vähemmän kuin hoitajan ja avustajan. Paivässä ollaan joskus siis aivan liiallisen lapsiryhmän kanssa. Eli aamut ja iltapäivät. Ryhmään riittää yksi lastentarhanopettaja, jotta saadaan lapsien kanssa työntekijä joka on 100_% läsnä. Opet ovat liikaa tietokoneella, vaikka toiminta yleensä päätetään ryhmäpalaverissa.
Jos vanhempi on kotona, subjektiivista oikeutta hoitoon voi rajata niin, että lapsi tulee hoitoon 8:ksi ja lähtee klo 12.00 pienten puolella ja isompien puolella 14,30. Eli saa aamiaisen, lounaan ja isommat vielä valipalan. Kieltä ei tarvitse oppia klo 7-17, eikä sosiaalisuutta. Otetaan tuntiperustainen maksu käyttöön, jolloin ryhmäkoot pienenee. Säästöjä saadaan siitä, ettei ryhmä tarvitse kahta opettajaa, mutta avustajan kylläkin. Täysipäinenaikuinen riittää käsi- ja silmäpariksi.