Adressit.com

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus: EI kasvaville ryhmille!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Vieras#901 Jun 03, 2015, 14:55
Työskentelen itse päiväkodissa ja riittämättömyyden tunne ahdistaa jo nyt, eipä se ainakaan helpotu ryhmäkokoja nostamalla. Kuinka käy erityistä tukea tarvitsevien lasten, mihin aikamme enää riittää?
Vieras#902 Jun 03, 2015, 14:59
Nykyisellä ryhmäkoolla ollaan jo tarpeeksi tiukoilla.Keskittymis-ja tarkkaavaisuuspulmat ovat lapsilla lisääntyneet(yli 30 vuoden kokemus).Varhaista tukea on mahdotonta toteuttaa ylisuurissa ryhmissä tarpeeksi hyvin.Jatkuva riittämättömyyden tunne uuvuttaa henkilökunnan!
Vieras#903 Jun 03, 2015, 15:31

Yhteiskunta ei kannusta laittamaan lapsia hoitoon eikä hoitamaan kotona?

 

Yhteiskuntamme ei myöskään kannusta jäämään kotiin hoitamaan lasta, vaan kannustaa vanhempia palaamaan mahdollisimman pian takaisin töihin. Lapsi lähtee päivähoitoon, jossa ryhmäkoot ovat suuret (onneksi alle 3-vuotiaiden ryhmäkokoa ei kasvateta!). Vaihtoehtona siis olla saamatta lapsia tai synnyttää niin tiheästi, ettei välillä tarvitse laittaa lasta/lapsia hoitoon - ja toivoa, että omat resurssit riittävät hoitamaan lapset kotona. Sekin tulee tietysti yhteiskunnalle kalliiksi, kun äiti on kouluttautunut, eikä pääse maksamaan verotuloin opintojaan ja lapset kuluttavat lisää verovaroja. 

Vieras#904 Jun 03, 2015, 15:33
Olen toiminut vsta -85 varhaiskasvatuksen parissa päivähoidossa lastenhoitajana. Tiedän kokemukseni
sekä lukuisten tutkimusten perusteella,että lapsi tarvitsee rauhaa kasvaakseen tasapainoiseksi ja yhteistyökykyiseksi . Kiinteät ihmissuhteet ja leikkirauha ovat lapselle elintärkeitä terveen kasvun turvaamisen välineitä,jotka päivähoidossa aikuinen mahdollistaa...JOS siihen on mahdollisuus. Suuret ryhmät ovat uhka lapsen terveelle kehitykselle! Sanon näin,koska asia on näin. En voi hyväksyä hallituksen esittämiä heikennyksiä päivähoidon arkeen! Adressi on osoitus kansalaisten vastustuksesta hallituksen huonoa esitystä vastaan.
Vieras#905 Jun 03, 2015, 15:52
Nykylapset tarvitsevat oman aikuisen lähes jokainen. Ei ole enää ryhmää, jossa ei olisi erityistapauksia joukossa. Työntekijöiden kuormitus ja vastuu on tarpeeksi lujilla jo nyt. Kaikessa toivotaan elävyyttä esim. retkillä käyntiä, luonnossa samoilua ja se ei onnistu liian pienellä aikuisten joukolla!
Vieras#906 Jun 03, 2015, 15:56
Siksi, että päiväkotiryhmien kasvattaminen on järjetöntä!
Vieras#907 Jun 03, 2015, 16:00
Äitinä, isoäitinä ja päivähoidon ammattilaisena n.30 vuoden ajalta tiedän kokemuksesta kuinka negatiivinen vaikutus suurella ryhmällä on pieneen lapseen. Ryhmäkokoa EI saa kasvattaa!
Miksi säästöjen seurauksista ei oteta opiksi, vrt.90-luvun lama?
Vieras#908 Jun 03, 2015, 16:07
No onhan tämä nyt ihan luokatonta... Neljä hallitusta vääntänyt uutta varhaikasvatus-lakia ja näin se kuitataan... Kyllä on nyt uusi hallitus ottanut linjan, jossa ei ole perehdytty asioihin. On helppoa tehdä tiukkoja ratkaisuja kun ei ole tiedossa muuta kuin eurot paperilla!!!
Vieras#909 Jun 03, 2015, 16:11
Hoito-oikeuden rajaamisen ymmärrän, mutta ryhmäkokojen kasvattaminen ei tuo säästöjä pidemmällä aikavälillä. Ei lasten eikä myöskään työntekijöiden näkökulmasta katsottuna.
Vieras#910 Jun 03, 2015, 16:17
Kävin allekirjoittamassa, koska näen päivähoidon arjen työstäni käsin aitiopaikalta eli allekirjoitan kirjaimellisesti adressissa esitetyt faktat! Valitettavasti koulutettu ja osaava henkilökunta jättää kutsumustyönsä, kun palkkakaan ei ole riittävä suhteessa vastuuseen ja työmäärään.
Vieras#911 Jun 03, 2015, 16:19
Toimiva ja turvallinen päiväkoti on edellytys lasten hyvinvoinnille, mikä näkyy tulevaisuudessa hyvinvoivina aikuisina. Päiväkoti, johon voi hyvillä mielin viedä lapsensa, on myös tasa-arvokysymys ja mahdollistaa myös naisten työssäkäynnin.
Vieras#912 Jun 03, 2015, 17:03

Työ on raskasta henkisesti ja fyysisesti; lukumäärä ei kerro ryhmän todellisuutta! On helppoja ja vaikeita lapsia, joten ryhmää tulisi tarkastell kokonaisuutena.
Jälleen viedään naisvaltaiselta alalta, kun tiedetään, että se on helpointa. Hoitajathan ovat jo testeissä valikoituneet kilteiksi ihmisikiksi, Kuka uskaltaisi tehdä saman miehille???
Vieras#913 Jun 03, 2015, 17:21
Työskentelen pienten lasten kanssa ja kokemuksesta tiedän mitä kasvavat ryhmä koot aiheuttavat lasten kasvulle ja kehitykselle.
Vieras#914 Jun 03, 2015, 17:33
Melkein 40 vuotta päiväkodissa työskennelleenä olen nähnyt miten suuret ryhmät vaikuttavat lapsiin. Yksilöllisestä lapsen huomioimisesta on turha puhua jos tällaisia päätöksiä tehdään.
Vieras#915 Jun 03, 2015, 17:54

"Tämä tietää päivähoidon laadun heikkenemistä, ja meille jokaiselle tärkeimpien, lastemme, huonontuvia päiviä."

 

Olisin allekirjoittanut, mutta näköjään lapsettoman allekirjoitus ei kelpaa :(

Vieras#916 Jun 03, 2015, 17:56

Olen alan ammattilainen. tämä hallituksen säästötavoite on julma asia lapsia kohtaan. Henkistä väkivaltaa!
Vieras#917 Jun 03, 2015, 18:04
Lapset ovat tulevaisuus nyt ja aina!
Vieras#918 Jun 03, 2015, 18:08

Re: Re: Re: Valitettavaa...

#881: Utopia - Re: Re: Valitettavaa... 

Sori vaan, mutta syntyvyys alittaa jo Suomessa uusiutumiskyvyn (alle 2.1 lasta naista kohden) ja väestön kokonaismäärän on ennustettu muutoinkin kokonaisuudessaan supistuvan. Mihin argumenttisi siis perustuu...

Juu varmasti on monenlaisia (erityisiä)tarpeita omaavia lapsia: on allergisia, eri tavoin vammaisia, adhd:sta kärsiviä, monikielisiä, temperamenttisia ja hankalia ja ehkä muuten vaan rasittavia, kiukkuisia, syliä ja huomiota vaativia lapsia. Tämän vuoksi hoitajamitoituksen olisi oltava riittävä: sen yhden hoitajan/opettajan höylääminen pois yhtälöstä on todennäköisesti juuri se tekijä, mikä heikentää kaikkien (vastuulla olevien), eli myös niiden ns. helppojen, lasten varhaiskasvatuksen ja hoidon laatua. Ihan väärästä paikasta tässä siis ns. säästetään,  kun on jo ennakoitavissa mitä ongelmia tästä aiheutuu (eli kuten useat ammattilaiset kommenteissaan ovat jo todenneet: työntekijöiden sairastumisia ja burnouteja, heikentynyt työn ja työn tulosten laatu, turvallisuuden heikkeneminen ja yleensäkin näiden kautta kustannusten nousu). Kai jonkinlaista vastuunottoa julkiselta sektorilta ja valtiolta (johdon ominaisuudessa) voidaan odottaa em. riskien osalta (eli välillisinä tai suorina toiminnanjärjestäjinä /työnantajina). Lasten ja lasten kanssa työtä tekevien kyykyttäminen ei sitä ole.

Vieras#919 Jun 03, 2015, 18:13
Koska vastustan liian suuria lapsiryhmiä päiväkodissa.. Lapset kärsii siitä...toimin lastentarhanopettajana..
Vieras#920 Jun 03, 2015, 18:19
Lasten kasvatuksesta ei saisi kiristää.
Vieras#921 Jun 03, 2015, 18:22
Sipilän hallitus syö vaalilupauksiaan jatkuvasti. Tämä on huippu, samoin vanhusten elämään vaikuttavat leikkaukset.
Vieras#922 Jun 03, 2015, 18:27
Kuka ottaa vastuun jos isossa ryhmässä tapahtuu lapsille jotain. Vaativa vastuullinen työ.
Vieras#923 Jun 03, 2015, 18:30
Erittäin tärkeä aihe
Vieras#924 Jun 03, 2015, 18:35
Omassa kunnassani hoitajat työskentelevät päivähoidossa äärirajoilla jo nyt suurien ryhmäkokojen kanssa. Tämä linja on jatkunut useita vuosia. Jos ryhmäkokoja vielä suurennetaan, pelkään, että tulee liian monta kärsijää. Myös suunnitelmat esikouluikäisten kerhoista kauhistuttavat. Mihin kerhotilat saadaan sijoitettua, kerhojen hinta-laatusuhde, kerhoon liikkuminen itsenäisesti vai? Lapset eivät ansaitse näin ala-arvoista kohtelua keltään!
Vieras#925 Jun 03, 2015, 18:40
Mikä on tärkeämpää kuin tulevat sukupolvet?