Rahkoilan koulun toiminnan jatkumisen puolesta
Yksi tällä hetkellä pettymystä tunteva paluumuuttaja |
/ #59 Kyseessä paljon enemmän...02.03.2013 01:55Tuleva päätös Rahkoilan koulun kohtalosta koskee jokaista perheellistä kuntalaista ja tulevaa jälkikasvua. Jos nyt Hattulan kunnan asukkaina hyväksymme päättävän elimen toimintatavan toimia ns kuntalaisten valtuuttamina meitä kuunnellen ja avoimesti asioista keskustellen, meitä kaikkia viilataan linssiin nyt ja tulevaisuudessakin. Hattulan kunnan verkkosivut on syytä päivittää pikaisesti, sillä sieltä ei enää tänä päivänä löydy montakaan paikkaansa pitävää seikkaa. Ainoa ajantasalla oleva tieto tuntuu oleva latutiedoite, kiitos tietenkin edes siitä. Avoimuus, asioista tiedottaminen, kuntalaisten mielipiteet huomioiminen meitä koskevissa asioissa ja demokratia päätöstenteossa ovat vain korulauseita. Niihin meistä jokainen Hattulan kunnan asukki varmasti haluaa uskonsa pilarit pystyttää. Todellisuudessa valitettavasti näin ei olekaan. Uusi iso koulu on vain iso visio. Sille ei ole olemassa mitään todellisuuspohjaa. Tuleva Rahkoilan koulun lopetuspäätös koskee oikeasti kaikkia nykyisiä ja tulevia lapsiperheitä. Jokaisen "eloonjäävän" koulun luokkakoot tulevat kasvamaan ja ensi vuonna voidaan yksimielisesti mahdollisesti juuri sinun/lastenlastesi koulu yhtäkkisesti lakkauttaa, ketään asianosaista kuulematta. Miltä mahtaa tuntua? Iltapäiväkerho kaikille 1-2 luokkalaisille ei ole varmuudella taattu ensi syksystä lähtien. Kukaan ei "tiedä" asioista mitään, vaikka yhtäkkiä on alkanut tapahtumaan meitä monia koskevia isoja asioita mieltäjärkyttävällä vauhdilla. Avoimuutta, reilua kohtelua asiakkaita kohtaan? Kunnanvirkamiehethän ovat meillä kaikilla töissä eli tekevät töitä kuntalaisten valtuuttamina kunnassa ja palkkaa maksamme joka palkastemme kunnallisverona (tosin valtio hieman avittaa myös meidän veroeuroillamme). Yhteenvetona vielä: TÄMÄ EI KOSKETA AINOSTAAN RAHKOILAN SEUDUN LAPSIPERHEITÄ, VAAN KYSEESSÄ ON PALJON ENEMMÄN! Vaalit olivat ja menivät, mutta nyt jos koskaan kannattaa ottaa selvää, mitä vaaleissa valtuuttamamme luottamusihmiset puuhaavat. Pitävätkö vaalilupaukset ja puolueiden lupaamat toiminnantavoitteet kuntalaisille paikkansa. Seuraaviin kunnallisvaaleihin ei ole niiiiiin pitkä aika, että asiat ehtisivät unohtua. ELÄMME MIELENKIINTOISIA JA MAHDOLLISESTI HISTORIALLISIAKIN AIKOJA... |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1432 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
821 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
569 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
404 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
990 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
175 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
164 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11142 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025