Emme siirrä kelloja vuodesta 2013 alkaen!


Vieras

/ #64

05.03.2013 09:34

Aluksi kellojen siirtelyn piti olla vain kokeilu jonka jotkut älypäät keksivät olevan hyväksi.En vaan tiedä kenelle.Useimma eivät näytä siitä olevan millänsäkään, mutta minun sisäinen kelloni kertoo yli puoli vuotta kerrallaan aja olevan pielessä,mikä aiheuttaa univaikeuksia ja siitä johtuvaa väsymystä.Normaali ajassa arki aamuina kellon soidessa 04:20 joudun nousemaan kesäikana siis 03:20,normaaliajassa menen iltaisin nukkumaan n klo 21:00 mutta kesäaikana pitää mennä jo klo 20:00 jotta saisi riittävästi unta.Tämähän ei kyllä useinkaan onnistu kun ihmiset viettävät sitä kesäikaansa ulkona mekastaen. Siitä sitten lähtee väsymyksen ja uupumuksen kierre, ja kun viimein päästään Marraskuussa normaaliaikaan, on se kuin lottovoitto,ja nukun kuin karhu talviuntaan.