KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Jaana Vieras |
/ #984 Re: Re: Tiedote jäsenille ?16.02.2011 21:58#975: Vieras - Re: Tiedote jäsenille ? Syntilistalle lisättäköön lukuisten ihmisten ahdistelu ja kiusaaminen että mustamaalaaminen, jonka jälkeen moni onkin kokenut parhaaksi lähteä pois yhdistyksestä. Tämä tänään tullut herjauskirje loukkaa jo selkeästi monen ihmisen yksityisyyttä. Siinä on julkaistu täysin yksityinen hallituksen jäsenille kuulumaton muistio. Mistä he ovat ylipäätään sen saaneet? Muistion mukana tulleessa saatekirjeessä valehdellaan ja vääristellään asioita tietyistä yhdistyksen jäsenistä. Tässä on perusteet jo pelkästään kunnianloukkaukselle! Mitä tällainen haukkumakirje kertookaan sen lähettäjistä? Ei ole puhtaita jauhoja pussissa! Oppositio Pirjo Peltoniemi puheenjohtajaehdokkaanaan haluaa vain palauttaa yhdistyksen oikeaan tarkoitukseensa eli keskittää toiminta kodittomien kissojen pelastamistamiseen sekä valistus- ja ehkäisytyöhön. Tällä hetkellä toiminta KKY:ssä ei ole sitä missään mielessä. Puheenjohtaja ja muu hallitus on ajanut toiminnan aivan alas. MIKSI? Ei edes eräs hallituksen edustaja, jonka kanssa tänään onnistuin puhumaan, pystynyt kertomaan selitystä sille. Hänestä nykyinen puheenjohtaja on kuitenkin siitä huolimatta kykenevä johtamaan yhdistystä. Samainen henkilö sanoi kunnoittavansa myös Pirjon työtä kissojen hyväksi, mutta ei näe silti puheenjohtajan ja muun hallituksen päätöksissä virheitä? Mielenkiintoista! Tämä em. hallituksen jäsen paheksui myös sitä, kun olin aiemmin viime vuonna rohjennut kysyä, ottaako yhdistys osaa järjestämääni KKY:n ristiriitoja käsittelevään keskustelutilaisuuden tarjoiluun. Se oli rehvastelua, kun kerroin maksavani sitten itse tarjoilun ja kuitenkin jälkikäteen kehtasin pyytää rahoja sähköpostitse. Laitoin siis pyydettäessä meilitse tilinumeroni tiedoksi niille ihmisille, jotka halusivat maksaa oman osuutensa ja täysin vapaaehtoisesti. En sitä keneltäkään pyytänyt. Samaan hengenvetoon hallituksen jäsen sanoi, että tässä yhdistyksessä ei rahoja laiteta muuhun kuin kissoihin!!! Samalla he kuitenkin maksattavat yhdistyksellä nämä yksityisesti saamansa henkilökohtaiset kanteet. He ovat kukin asianomistajia, ei KKY! Onko tämä sitten kissoihin liittyvä maksu jotenkin? En ymmärrä! Entä se, että taloudenhoitaja Marko Kari saa lähes 16 000 euroa palkkaa vuodessa? Meneekö se jotenkin kissoille? Kyllä se on mielestäni kissoilta vain pois! Kun kysyin puolestaan mitä tämä kyseinen kirjanpitäjä tekee palkkansa eteen, sitä ei osannut tämä hallituksen jäsen myöskään sanoa muuta kuin että ko. henkilö tekee taloudenhoitoa ja jotain muita tehtäviä ja että häenllä on paljon paljon töitä. Totta ihmeessä pitää ollakin, jos tuollaista palkkaa saa, mutta mitä? Hänen työnsä on varmaan erittäin salaista, kun sitä ei hallituksen jäsen tai jäsenistökään saa tietää - tietääkö henkilö itsekään? Hassua, että hallituksen jäsen ei osaa asiasta kertoa, kun on ollut siitä päättämässäkin. Hän ei myöskään tiennyt mitään tästä haukkumakirjeestä. Ei ole kuulemma lukenut koko kirjettä vielä. Silti hänen nimensä on alla. Aika uhkarohkeaa olla allekirjoittamassa tuollaista herjauskirjettä joka sisältää lisäksi yksityistä postia. Sanoisinpa, että hieman ajattelematonta. Miksi hallitus on päättänyt olla ottamatta uusia jäseniä? Koska he pelkäävät putoavansa hallituspaikoiltaan ja niin tulee myös käymään! Hallituksella ei ole ole edes oikeutta tehdä sellaista päätöstä, eikä se ole mitenkään perusteltua. Yhdistys, joka toimii lahjoitusten ja jäsentulojen varassa ei voi kieltäytyä ottamasta uusia jäseniä, jotka haluavat toimia kissojen parhaaksi! Ei ole mitään kieltoperustetta! Ja huom, se ei ole peruste, että ei ole samaa mieltä puheenjohtajan kanssa. Mitä enemmän TE siellä hallituksessa teette näitä "iskujanne", sitä syvemmälle te myöskin uppoatte omaan lokaanne. Oppositio toimii ainakin rehellisesti ja ajaa kissojen etuja. Meidän puolellamme on TOTUUS, joka näyttää olevan teille aivan vieras käsite. Naulasitte taas itse lisää nauloja omaan "arkkuunne" eli urallanne tässä yhdistyksessä. Perästä päin kuuluu ja silloin puhuu taas virkavalta! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45567 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10626 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1744 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1462 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
290 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
247 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
206 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
175 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20875 Luotu: 20.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
155 Luotu: 03.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2171 Luotu: 22.03.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025