KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Monitahoinen asia Vieras |
/ #1292 Jäsentenottamiskielto21.02.2011 12:28#1287: Jaana Vuorenpää - Re: Jäseneksi Asiahan ei minulle ulkopuoliselle millään tavalla kuulu, mutta olen silti kiinnostuneena lukenut keskusteluanne. Yksi monista asioista, joka on jäänyt askarruttamaan, on juuri tuo kielto ottaa uusia jäseniä.
Vaikka yhdistyslaki sallii hallitukselle oikeuden mahdollisesti estää jonkun yksittäisen ihmisen liittymisen yhdistykseen, täytyy sille olla perusteet. Yleishyödyllisen yhdistyksen tunnusmerkistöön kuuluu kansalaisen oikeus liittyä siihen niin halutessaan. Vain erityisen painavasta syystä voi yhdistyksen hallitus evätä kansalaisen oikeuden jäseneksi liittymiseen. Syy voi olla esim. sellainen, että tuleva jäsen ei hyväksy yhdistyksen säännöissä mainittuja tarkoitusperiä tai että tuleva jäsen vaikkapa toimii jossain sellaisessa tehtävässä tai harrasteessa, joka vakavasti uhkaa yhdistyksen toimintaa ja menestystä. On ainakin KOLME MUUTAKIN TAHOA, joilla on sanansa sanottavana yhdistyksen yleishyödyllisyyteen: verottaja, rahankeräysluvan myöntäjä ja yhdistysten avustusten jakaja. Yhdistyksenne tapauksessa se tarkoittaa sitä, että verottaja käsittelee eri tavalla yhdistystä, joka ei täytä yleishyödyllisen yhdistyksen tunnusmerkistöä. Yhdistyksellänne on puheenvuoroistanne päätellen myös rahankeräyslupa. Siihen kuulunee koko Pirkanmaa? Rahankeräyslupia yleensä myönnetään yleishyödyllisille yhdistykselle verrattain helposti. Jos yhdistys ei enää täytä yleishyödyllisyyden tunnusmerkistöä, poliisiviranomainen luonnollisesti peruuttaa luvan tai ainakin keskeyttää rahankeräyksen tilanteesta heti tiedon saatuaan. Lisäksi tulee arvioitavaksi se, onko yhdistys syyllistynyt vilppiin esiintyessään yleishyödyllisenä yhdistyksenä. Sama pätee verottajan arviointiin; onko yhdistys syyllistynyt vilppiin ja mahdollisesti veropetokseen. Todennäköisesti yhdistyksenne hakee myös avustuksia toiminnalleen yleisistä varoista. Koska yhdistyksenne kotipaikka lienee Tampere, niin avustuksia haettaneen Tampereen kaupungilta. Tampereen kaupunki myöntää avustuksia vain yleishyödyllisille yhdistyksille. On todennäköistä ja peräti varmaa, että avustuksia ei Tampereen kaupunki enää yhdistykselle myönnä, mikäli yleishyödyllisyys käsitteenä on kyseenalainen. Mielestäni yhdistyksenne hallituksen ja jäsenistön olisi syytä nyt vakavasti pohtia syntynyttä tilannetta. Kukaties se johtaa suuriinkiin ongelmiin, sillä asioiden ilmitulo virallisille tahoille voi vaarantaa yhdistyksenne käytännön toimintaa viranomaisten käynnistämien tutkimustoimien ajaksi. Ja aiheuttaa ikäviä seuraamuksia, joka mahdollisesti vaikeuttaa käytännön toimintaanne. Käytännössä tämä voi tapahtua koska tahansa, sillä yhdistyksenne tilanne on epäsuhtainen muihin yleishyödyllisiin yhdistyksiin nähden. Ja toisaalta, myös jäsenistönne eripura voi johtaa aktiiviseen toimintaan em. tahojen suuntaan. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45537 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10625 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1740 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
262 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
173 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20870 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
142 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025