KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Nimetön seuraaja. Vieras |
/ #1303 Re: Marjasta21.02.2011 17:12#1300: Leenu Nieminen - Marjasta Olet Leenu oikeassa tässä asiassa. Paras kissoille olisi karanteeni ennen ensikoteja. Juuri edellä mainituista syistä. Tätä asiaa Pirjo viime kesänä ajoi. Syntyi kokeiluluontoinen tila Orivedelle, joka toimi alkuun ihan hienosti. Kun sinne sitten valitettavasti levisi rutto oli Pirjolla tukala tilanne. Muiden kotien lisäsaastumisen pelossa hän ei voinut sitä yksin siivota niin kuin hallitus häneltä odotti. ME yhdistyksenä jätimme hänet kyllä todella pulaan. Ison osan tästä syystä heitän hallituksen piikkiin, joka ei panostanut tilanteen vakavuuteen tarpeeksi ja koittanut auttaa Pirjoa. Olisivat edes koittaneet saada ihmisiä sinne auttamaan, mutta tilanteen annettiin kaatua Pirjon niskaan. Hänen hätähuutonsa tulkittiin taas ahdisteluksi, kun hän rohkeni painaa päälle apua saadakseen. Nyt hävettää etten itse ollut auttamassa tuolloin Orivedellä. Anteeksi Pirjo. Ruton tulo taloon oli vahinko, joka voi tapahtua kenelle vain. Siinä olisi ollut kuitenkin yksi erinomainen ehkäisykeino. Yhdistyksen panoksen olisi pitänyt olla riittävän suuri ja tilan tarpeeksi iso, jotta karanteenitiloja olisi ollut useampi. Tässä hallitus arkaili. Minua ottaa lujasti päähän, kuinka tästä tapauksesta syytetään Peltoniemeä,kun hallitus laittoin päätä pensaaseen samaan aikaan. Asioiden kulun todellisen laidan olen ottanut itse selville. Kuka tahansa jäsen voi tämän saman tehdä. Tässä kohtaa se keltainen kirje oli kyllä todella pahasti väärässä, eikä se faktat siitä lähteestä esiin tullutkaan. Tälläinen puheenvuoro on juuri sitä, mitä ilmeisesti tuolla oppositiossa kuulutetaan. Omasta puolestani kiitän kommentista vaikken itse näihin ongelmiin liitykään. Vain tällä tavoin yhdistys kehittyy. Mielipiteillä ja ajatusten vaihdolla. Minusta yhdistys voisi seuraavaksi kokeilla avointa toimintaa ja päätöksen tekoa. Sitä jäsenenä haluan.
Ai niin lisään tähän loppuun, että oppositiolla oli tästäkin asiasta jotain kehitysideaa. Ota heihin päin yhteyttä, kertovat varmaan ajatuksiaan. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1350 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3479 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
412 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
361 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20438 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1704 Luotu: 22.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
78 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1853 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68604 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
541 Luotu: 01.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
681 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11326 Luotu: 03.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1466 Luotu: 10.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2504 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1854 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
592 Luotu: 01.03.2023
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
18 Luotu: 07.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
17 Luotu: 08.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
261 Luotu: 17.03.2025