KOULUPUKU
hanna pettersson salo |
/ #128.10.2006 00:17minusta VARSINKAAN lasten elämää ei saisi rajoittaa jollain koulupuvulla. siinä vasta persoonallisuus katoaakin ja lapset luulevat että pitää näyttää samalta kuin muut. on se jo japanissa nähty että se tuottaa kärsimystä kun ei saa pitää sellaisia vaatteita joita haluaa, ei saa meikata tai värjätä tukkaa. monet ovat sen takia lopettaneet koko koulun kesken tai eivät ole jatkaneet enää peruskoulun jälkeen muihin oppilaitoksiin. ei siellä koulussa aina niin mukavaa muutenkaan ollut niin tuollainen puku ei ainakaan mukavuutta lisää. tuskinpa rahat säästyisivät kun lapset tahtoisivat käyttää vapaa-ajalla kuitenkin toisia vaatteita ja koulupukuakin olisi uusittava, koska ei pienillä lapsilla kovin kauaa ehjänä pysy kun mennään koko ajan paikasta toiseen. ei se paljon ainakaan kiusaamista ehkäisisi kun vapaa-ajalla käytettäisiin kuitenkin eri vaatteita. voi olla että koulupuku pahentaisi asiaa siinäkin mielessä että pedofilia lisääntyisi (monilla kun on jotain sairaita koulutyttö fantasioita) minä en ainakaan lastani koulupukuun pukisi, edellä siihen on monta hyvää syytä |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "KOULUPUKU" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1875 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18007 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
818 Luotu: 12.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1295 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1110 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
599 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
470 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
427 Luotu: 13.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
448 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
257 Luotu: 08.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
596 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1787 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
749 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1025 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12786 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6360 Luotu: 29.11.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1451 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.