INARIN SYRJÄKYLIEN VIESTILIIKENNEYHTEYDET & taistelu jatkuu ja sen etenemistä voi seurata osoitteess

Jan-Eerik Paadar
Adressin tekijä

/ #11 Kunnanhallitus Esityslista 17.12.2007 Asianro 545

16.12.2007 16:53

Kunnanhallitus 17.12.2007




545

INARIN KUNNAN ALUEEN PUHELINKUULUVUUS JA LAAJAKAISTAYHTEYDET



KHALL
Hallintojohtaja



Kuluvan vuoden aikana Inarin kunnan eri alueilla on kiinnitetty huomiota erityisesti alueen puhelinkuuluvuus ja laajakaistayhteysongelmiin. Ennen televisiolähetysten digitaaliseksi siirtymistä keskusteltiin myös television näkyvyydestä. Erityisen voimakkaasti viestiliikenneongelmiin ovat kiinnittäneet huomiota Sevettijärven tien ja Kittilän tien varren asukkaat.




Sevettijärvellä järjestettiin viestiliikenneongelmista valtuutettu Sergei Kp. Fofonoffin aloitteesta ja toimesta laaja yleisötilaisuus 26.6.2007. Tilaisuudessa on paikalla myös valtion viranomaisia ja kunnan edustajia sekä Digita Oy:n, Telia-Sonera Oyj:n ja Elisan edustajat. Tilaisuuden jälkeen Digita rakensi tai lupautui rakentamaan alueelle ns. täytelähettimiä, joilla saatiin televisionäkyvyyttä parannetuksi. Telia-Sonera ja Elisa paransivat GSM-verkon kuuluvutta alueella. Tilaisuudessa kuitenkin todettiin, että edelleenkin on ongelmia puhelinverkon kuuluvuudessa esim. Näätämö-joella. Tilaisuudesta laadittu muistio on ohessa.




Viimeisimmät viestiliikenneongelmiin liittyvät tilaisuudet on pidetty Kittilän tien varressa. Aloitteellisena ja tilaisuuksien järjestäjänä on ollut yrittäjä Jan-Eerik Paadar Solojärvellä. Tilaisuuksia on järjestetty Menesjärvellä (21.11.2007) ja Inarissa (4.12.2007). Viimeksi mainitussa tilaisuudessa on ollut paikalla Telia-Soneran ja Elisan edustajat. Tilaisuuden järjestäjälle olivat toimittaneet kannanottonsa maakuntajohtaja Esko Lotvonen ja palopäällikkö Jukka Harmanen. Kansanedustaja Janne Seurujärvi oli toimittanut tilaisuuteen 4.12.2007 laajakaista- ja matkapuhelinyhteyksiä taajama-alueiden ulkopuolella harvaan asutuilla alueilla koskevan kirjallisen kysymyksen. Paadarin laatima tiedote 4.12.2007 tilaisuudesta, Lotvosen ja Harmasen kirjeet sekä Seurujärven kirjallinen kysymys ovat ohessa.




Inarin kunnan alueella on muuallakin ongelmia viestiyhteyksissä. Samanlaisia puhelinkuuluvuus- ja laajakaistaongelmia on esim. Angelin tien varressa ja suunnassa. Ongelmana GSM-verkon kuuluvuuden osalta on, että siitä vastaavat kaupalliset operaattorit. Valtion tulisi kantaa vastuunsa verkon ulottamisesta myös sellaisiin osiin maata, johon sen tekeminen ei pelkästään kaupallisesti ole perusteltua.




Ilmeistä on, että nykyinen tilanne erityisesti GSM-verkossa olevien kuuluvuusongelmien vuoksi vaarantaa jo kuntalaisten ja alueella liikkuvien turvallisuutta. Tämä on tullut esille Inarin-Utsjoen alueen turvallisuussuunnitteluun liittyvässä kansalaispalautteessa ja edellä mainituissa yleisötilaisuuksissa. Asiaan on kiinnittänyt huomiota myös palopäällikkö Harmanen. GSM-verkossa olevat kuuluvuuden katvealueet tuottavat ilmeistä harmia ja jopa taloudellisia menetetyksi myös alueen yrityksille.




Kunnan onkin syytä jo tässä vaiheessa, vaikka turvallisuussuunnittelutyö onkin vielä kesken, kiinnittää huomiota GSM-verkon kuuluvuudessa oleviin ongelmiin.




Julkisessa keskustelussa on yhdistetty laajakaistaverkon puutteellisuus turvallisuuteen. Käsitykseni mukaan kansalaisten turvallisuuteen laajakaistaverkon puutteellisuus vaikuttaa kuitenkin vain välillisesti. Laajakaistaverkon puutteet näkyvät erityisesti yritysten ja yksityisten ihmisten mahdollisuudesta käyttää Internet-pohjaisia palveluja, jotka näyttävät yhä lisääntyvän. Esimerkiksi Kela näyttää ottaneen uuden verkkopalvelun käyttöön 10. marraskuuta 2007. Kohtuutonta on, että tässä tapauksessa Kelan asiakkaat eivät pysty käyttämään palveluja vain sen takia, että he eivät voi saada toimivaa laajakaistayhteyttä. Selvää näyttää olevan, että yrityksille aiheutuu jopa taloudellisia menetyksiä siitä, että niillä ei ole käytettävissään laajakaistayhteyksiä. Tämän toi esille mm. Kittilän tien varressa kiitettävästi ongelmiin huomiota kiinnittänyt Jan-Eerik Paadar oman yritystoimintansa osalta.




Kunta on osaltaan ollut vaikuttamassa siihen, että laajakaistayhteydet ovat kuitenkin varsin suuressa osaa kuntaa. Valitettavaa on, että kunnasta riippumattomista syistä laajakaistaverkostoa ei saatu laajennetuksi esim. Solojärven alueelle. Syy miksi laajakaistaverkoston laajennus ei toteutunut oli, että kunnan tarjouspyyntöön ei saatu yhtään vastausta.




Inarin tilaisuudessa kävi ilmi, että Telia-Sonera on tullut uuden Digitan
toteutuksessa olevan 450-taajuudella toimivan laajakaistaverkon operaattoriksi 1.12.2007. Elisa näyttäisi painottavan laajakaistan toteuttamista
3 G-verkon pohjalta. Ensin mainitussa ongelmana on, että 450 taajuudella toimiva verkko ulottuu vasta Saariselän alueelle. Viimeksi mainitussa ongelmana on, että laajakaistayhteydet eivät toimi kovin kaukana tukiasemaverkosta. Molemmat toteutustavat vaativat lisärakentamista. Yleisesti arvioidaan, että 450-taajuudella toimiva verkko voisi olla realistinen ratkaisu haja-asutusalueen laajakaistaongelmiin.




Tässä vaiheessa kunnan tulisi pyrkiä toimimaan niin, että 450-taajuudella toimivan langattoman laajakaistaverkon tukiasemien lisärakentaminen aloitettaisiin Lapissa Inarista ja että 3 G-verkon tukiasemia lisättäisiin. Ei liene mahdotonta, että kunta olisi aloitteellinen käynnistämään projektin, jossa selvitettäisiin laajakaistaverkon realistiset laajentamismahdollisuudet tavoitteena ulottaa verkko ainakin sellaisille alueille, joissa myös verkon puute hankaloittaa elinkeinoelämää.




Kj:n ehdotus:


Kunnanhallitus

1. esittää valtioneuvostolle huolensa Inarin kunnan GSM-verkon huonosta
kuuluvuudesta ja erityisesti tämän vaikutuksesta kansalaisten ja alueella
liikkuvien turvallisuuteen

2. esittää viestintä- ja liikenneministeriölle ryhdyttäväksi toimenpiteisiin,
joilla puhelinkuuluvuus ja laajakaistaverkko kunnan alueella saadaan
kaikkien kuntalaisten ja yritysten käyttöön

3. esittää teleoperaattoreille, erityisesti Telia-Sonera Oyj:lle ja Elisa
Oyj:lle, että ne vahvistaisivat omien verkkojensa kuuluvuutta niin, että
GSM-puhelimia voidaan käyttää kaikissa kunnan kotitalouksissa ja
yrityksissä sekä mahdollisimman paljon muuallakin kunnan alueella niin
paljon kuin mahdollista

4. esittää teleoperaattoreille, erityisesti Telia-Sonera Oyj:lle ja Elisa
Oyj:lle, että lankaliittymistä aiheutuvia maksuja korotettaisi kohtuut-
tomasti eikä lankaliittymäverkkoja purettaisi ainakaan niiltä kunnan
alueilta, joissa on ongelmia GSM-verkon kuuluvuudessa

5. esittää Telia-Sonera Oyj:lle ja Digita Oy:lle 450-taajuiden laajakaista-
verkon lisärakentamisen aloittamista Inarista sekä Telia-Sonera ja Elisa
Oyj:lle 3 G-pohjaisen tai muun laajakaistaverkon laajentamista Inarin
alueella niin, että laajakaistan piiriin saataisiin kaikki alueen yritykset ja
taloudet.