Eliina ja Matti Försti - menetetty elämänlaatu takaisin

mikko välimaa
jyväskylä

/ #42

28.10.2006 11:00

Hyvä Jaakko Mäkinen,

Kanssasi on vaikea keskustella, kun väität minun sanovan asioita, joita en ole sanonut. Kun annoin esimerkin faktojen kertomisesta vs. omin kasvoin esitetyistä väitteistä, toteat minun pyrkivän kiistämään faktat vilpillisesti. Näinhän en toki tehnyt, vaan semminkin kyseenalaistin faktojen luonteen ko. tapauksessa ja korostin, että MOLEMMAT osapuolet olisivat voineet esittää näkemyksensä tapahtuneesta.

Olisi hyvän keskustelutavan mukaista olla syyttämättä toista heti kieroiluista.

Mitä taas tulee MOT:n "jälkikäteisselittelyihin", niin nehän ovat juuri niitä taustaperusteluita, joita tällä palstalla peräänkuulutetaan. Miksi niitä ei saisi esittää, jos niitä kerran vaaditaan?

Nähdäkseni on hyvä, että ohjelmantekijä on antanut jälkikäteen lisää perusteluja valinnoilleen. Ne tekevät MOT:n journalismista läpinäkyvämpää, eikä niissä ole mielestäni niin paljon sitä "selittelyn" makua, jota sinä niistä luet. Pikemminkinhän NCC on tässä se joka "selittelee"; yhtiö antaa nettisivuillaan kolmekin eri selitystä tapahtumista, kun MOT "vain" yhden.

Se, että pidit arveluani kaavoittajan tavoittamisesta lapsellisena, tuntuu kovin äärimmäiseltä reagoinnilta. Mistä me ulkopuoliset voisimme tietää, mitä taustalla tosiaan on? Syitä voi olla lukuisia, lähtien siitä että kaavoittaja voi olla edesmennyt. Jos sinä tiedät asian oikean laidan, niin kerro.

Summa summarum: mielestäni MOT toi taas kerran yhteiskunnalliseen keskusteluun asian, joka ei todennäköisesti olisi muutoin pinnalle pulpahtanut. Oma lukunsa on tietysti MOT:n "räksytysjournalismi", jota voidaan ja pitääkin arvostella. Olen itse toimittaja, en tosin Ylessä, enkä ole koskaan tavannut M. Backmania, mutta voin silti sanoa, että kaikenlainen palaute on aina toimittajalle hyödyksi -- viisas toimittaja ottaa siitä myös AINA opiksi.

Läpinäkyvyyden lisäämiseksi toivoisin sinunkin JM kertovan, minkä takia olet tästä aiheesta niin kiinnostunut.