Inarijarvi sailytettava eramaisena

Inarijärven kaavoitushankkeita seurannut
Vieras

/ #37

07.04.2011 07:13

Inarijärven rantojen yksityismaiden kaavoittamista ei kukaan järven säilyttämisen puolustaja varmaan vastusta. Kyse on siitä, että kaavoitusta ajavat kunnan pamput haluavat ujuttaa lomakyliä ja muuta sijoitusrakentamista valtion omistamille rannoille, joita rannat ovat enimmäkseen ja jotka ovat myös rantojensuojelu- ja Natura 2000 -alueita. On sanottu, että tällä testataan myös noiden suojelumääräysten pitävyyttä ja että jos Inarijärvellä onnistutaan, ennakkotapausta voidaan soveltaa myös muualla maassa. Kunnan lisäksi kaavoituksen takana on ehkä myös liikelaitos Metsähallitus, joka pääsisi tekemään tulosta kansalaisomaisuudellamme. Siksi on hyvä, että Inarijärveen ottavat kantaa muutkin kuin inarilaiset.
Yksityismaista sen verran, että nyt kiristetään rantojensuojelualueiden kaavoitusta kertomalla, ettei yksityismaillekaan voida myöntää rakennusoikeuksia mikäli niitä ei voida kaavoittaa "tasapuolisesti" toiselle maanomistajalle, siis valtiolle.
Vielä sekin tieto, etteivät adressin alulle panneet yhdistykset vastusta lomakylien ja lomamökkien rakentamista olemassa olevien kylien yhteyteen, niiden elinkeinoelämää tukemaan. Ainoastaan uusien taajamien ripottelemista pitkin erämaisen järven rantoja, järven rauhallista luonnetta ja samalla Inarin kunnan matkailuimagoa romuttamaan. Inarihan mainostaa olevansa "Vahva luonnostaan", mutta täällä koskematon luonto tuntuu olevan useille kunnan jöösseille suoranainen kauhistus.
Joku kirjoitti, että täältä huudetaan etelän ihmisiä apuun keskinäiseen tappeluumme. Ehkä kauniisti pyydetään ottamaan kantaa Suomelle ja Euroopallekin merkittävän järven säilyttämiseen ja kaiketi näitä kantoja on haluttukin sieltä etelästä ilmaista.