Muutos Kimmo Pyykkö-museoon


Vieras

/ #148 Re: Re:

15.09.2013 16:25

#147: - Re:

No kerran vielä:

Minä en ole museon ideoija enkä puolestapuhuja. Tuskin se porukka edes tietää minun olevan olemassakaan. Meni enemmän kuin kahdella solmulla pieleen. Minä olen poliittisesti sitoutumaton. En ole ollut koskaan enkä missään ehdolla minkäänlaiseen kunnalliseen luottamustoimeen. Enkä mene. Arvosten myös niiden poliittisten puolueiden toimintaa, joihin minut yritetään tunkea, jos aihetta koen siihen olevan.

Kyllä kukkarollakäynnin suunta on ihan toisinpäin. En käytä Kangasalan uimahallia, en kunnan huoltamia hiihtolatuja, en kirjastoa, en terveyskeskusta, en käytä Kangasalan hammashuoltoa, en hae ilmaisia rokotuksia, en ole saanut opintotukea, en asumislisää, en Kangasala-lisää, jälkikasvuni on rasittunut ihan toista kuntaa ilman päivähoito-oikeutta, osallistun yksityistien ylläpitoon jne. Niiden kahdeksan vuoden aikana, joina olen Kangasalla asunut, olen osallistunut suolistosyövän tutkimukseen pari kertaa (kirje tulee kotiin ja palutetaan postitse). Onneksi vielä näin. Kulttuuriharrastusten ansiotako? Ei ehdi joka kyhmyä kopeloida tai joka kirpaisua arvuutella, että syöpä vai juopa.

En luule sinua keneksikään.

Yliopistokoulutuksen tai korkeakoulutasoisen koulutuksen saaneena sinun pitäisi pystyä huutoihisi vastaamaan. Myös käymään tieteellisessä koulutuksessa opetettua debattia.

Jos ei ole vastaan, niin on puolesta? Ei hyvänen aika tämä asia ole niin mustavalkoinen!

Noin 22 000 äänioikeutettua kangasalalaista ei julkisesti omalla nimellään tai nimi piilotettuna vastusta. Mietipä sitä.