Lakkauttakaa Tyrnävän pentutehdas


Vieras

/ #48 Edellinen jatkaa

25.09.2013 05:52

"Kun kennelin pitäjät ovat kertoneet että koirat lopetetaan ampumalla ja haudataan omalle maalle, toiminta saa yhä makaaberimpia piirteitä"

Makaaberia?

Kun koira tulee vanhaksi, se on lopetettava ja aina se on surullista, haikeaa, jättää aukon sydämeen. Tässä maassa on laillista ja suht yleistäkin että koiria lopetetaan ampumalla. Kun sen osaa, koira kuolee välittömästi.

Itse olen yhden koiran vienyt eläinlääkärin vastaanotolle lopetettavaksi, toisen eläinlääkäri lopetti kotonamme. Kolmas koki eläinlääkärin ahdistavana ja stressaavana, joten katsoin paremmaksi pyytää tuttua metsämiestä, kokenutta koiranomistajaa, lopettamaan koirani omassa lähimetsässämme. Siinä vanhoilla tassuilla töpsöteltiin ja nuuskuteltiin häntä viuhuen ja sitten hetkessä jalat putosivat alta ja hengitys loppui. Mitään makaaberia siinä ei ollut.

Kaikki kolme on haudattu omalle pihamaalle.