Lakkauttakaa Tyrnävän pentutehdas

puututtava

/ #49 Kennelliitto

25.09.2013 07:06

Niin näitä koiriahan on ensin rekattu nimellä Pikku Piskin, sen jälkeen tytär on hakenut kennelnimen Agapios, jolla nimellä on myös rekisteröity pentuja. Toimintahan on sellaista, että välillä tulee puhdasrotuisia, jotka rekisteröidään ja välillä teetetään sekarotuisia, joita myydään hyvällä hinnalla. Eritoten näitä kääpiökoirasekoituksia, jotka hyvin kaupaksi menevät, on ollut vuosikausia tuolla perheellä myynnissä. Kennelliiton pitäisi kyllä voida puuttua siihen, jos kasvattaja kasvattaa myös sekarotuisia. Agapios ja Pikku Piskin kennel toimivat samassa paikassa, samoissa tiloissa, samoja koiria käyttäen. Toki tyttärillä kai omatkin asunnot ovat, mutta koira roudataan paikasta toiseen tarpeen mukaan. Tällaista toiminta on ollut vuosikaudet ja jo vuonna 1995 perheen vanhempi tytär kehui kuinka heillä on 100 koiraa. Onkohan noista rekisteröidyistäkään oikeasti kellään mitään tietoa, että pitävätkö vanhempien tiedot paikkansa ja eritoten syntymäaikoja on kyllä aikoinaan joidenkin koirien kohdalla kovastikin epäilty vääriksi. Totuutta näistä asioista ei varmaan tiedä muut kuin kasvattaja(t). Pikku PIskin kennelin pentuilmoitukset aikoinaan myös olivat jotensakin surullisen huvittavia, milloin oli myytävänä poliisikoiran pentuja, milloin pentuja suositeltiin joululahjoiksi ostettavaksi. Hampaatonta on eläinsuojelun ja kennelliiton toiminta.