EI Viialan Keskustan koulun peruskorjaukselle
Henkilö V |
/ #46 Re: Nykyrakennuksista19.11.2013 01:24#9: Ville M - Nykyrakennuksista Tähän lauseeseesi asti jutussasi oli hieman järkeä, mutta kunnon laukaisu: "Jos vanhasta rakennuksesta puretaan pois kaikki eloperäinen ja tehokkailla kemikaaleilla putsataan jäljelle jäävät kivirakenteet, niin lopputulos vastaa mikrobiologisesti uutta." vei kaiken pohjan pois. huhhuh, mitä tekstiä. Vastaako rajuilla myrkyillä ja kemikaaleilla käsitellyt, puhdistetut(yritetyt) rakenteet joltakin osaltaan vielä uutta, ja puhdasta rakennetta. Itkeäkö vai nauraa? huomioitavaksi olisi kannattanut ottaa myös lapset, ja koulussa työtä tekevien mielipiteet (tuskimpa päättäjiä kiinnostikaan) JA seikka että henkilökunta ja lapset ovat vuosien aikana jo herkistyneet niille homeille, tarvitsisivat erityisen huolella, ammattitaidolla, homeettoman rakentamisen asiantuntemuksella rakennettua uutta rakennusta. Tässä kunnassa ei ole osattu kiinteistöistä pitää huolta, vaan jokainen vuorollaan hajoamassa, mätänemässä ja homehtumassa. jokseenkin pieniä virheitä kerta toisensa jälkeen, samoilla tekijöillä, ja samoilla päättäjillä. Nyt kuulemani mukaan on sitten kertaluokkaa suurempi päätös tehty, peruskorjauksen puolesta. Ne samat tekijät, samat päättäjät, olisiko toisenlaista päätöstä voinut odottaakaan? pienellä vinkillä ajatelle, voisi kuvitella että kuntaan muuttanut kohtuullisen paljon ajattelviea, järkeviä, muutakin kuin pikkukylän touhuja nähneitä, veronmaksajia, ja jopa asioista monipuolisesti ajatella osaaviakin, kas kun pienessä kunnassa kaikki vanhat kaverukset äänestävät toisiaan, niin eipä pitkään aikaan uusien äänet, mielipiteet, toiveet ja halut tule huomioiduksikaan. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1488 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
836 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
579 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
415 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21243 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
993 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
180 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
166 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025