Perussuomalaiset ei ole "The Finns"
Vieras |
/ #621 Re: Turha on aidan takaa huudella, kun29.12.2013 09:44#618: - Turha on aidan takaa huudella, kunperussuomalaiset jyräävät. Yksi persu vastaa kymmentä ei-suomalaista! (Tulkoon sitten vaikka se yhdestoista, niin saavat leivän päälle voita, kun huutavat, että finski-poika, tuu hakemaan täältä leipää.)
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
Persut anteeksi perusryssät juuri teille tiedoksi. Leipää ja voita löytyy. Teiltä vaan kaiken haukkumista ja tyhjiä puheita.
HS 27.12.2013 Yrittäjä aloitti kirpputorista ja päätyi luksustavarataloon Syyrialaisyrittäjä rikastui myymällä kiinalaista halpatavaraa venäläisille Kaakkois-Suomessa Syyriassa syntyneen Mohamad Darwichin ura yrittäjänä on kaari vaatimattoman kirpputorin omistajasta luksuskauppiaaksi. Kansantori-kirpputori 1990-luvun puolivälin Lappeenrannassa oli Darwichin ensimmäinen bisnes. Marraskuussa hän avasi Lappeenrannan Myllymäkeen luksusta kimaltelevan Grande Orchidée -tavaratalon. Darwichilla on nyt kolme tavarataloa ja 200 työntekijää. Hän omistaa yksin kymmenien miljoonien eurojen liikevaihtoa pyörittävän yrityksen. Jo 1990-luvulla Kansantorilla parveili alati kasvava venäläisten ostosmatkailijoiden joukko. Darwich vainusi markkinaraon. Palattuaan Helsingistä Lappeenrantaan Darwich perusti vuonna 2003 Atma Trade -yhtiön, jolla oli taloustavaroiden varastomyymälä kaupungin keskustassa. Myymälä pullisteli venäläisiä. Varsinainen läpimurto oli Darwichin vuonna 2007 Nuijamaantien varteen lähelle Venäjän raja-asemaa perustama Laplandia-taloustavaramarket kalatiskeineen. Se vetää edelleen aamusta iltaan venäläisiä rajanylittäjiä kuin magneetti. Darwichin salaisuus oli klassisen "osta puoli-ilmaiseksi, myy halvalla" -säännön tinkimätön noudattaminen. Hän kulki Kiinassa, osallistui messuille ja etsi itse paikalliset kontaktit. Tavara tuli kiinalaisista tehtaista suoraan Lappeenrantaan, ilman ensimmäistäkään rahastavaa välikättä. "Lähtökohta on myydä hinnalla, josta asiakas ei voi kieltäytyä", Darwich sanoo. Vuonna 2006 Atma Traden liikevaihto oli kaksi miljoonaa euroa, viime vuonna jo 43 miljoonaa euroa. Toinen Laplandia-market avautui Imatralle marraskuun alussa, ja kuun lopussa avautui 12 miljoonaa euroa maksanut luksustavaratalo Grande Orchidée Lappeenrantaan. Ylellisesti sisustettu tavaratalo tarjoaa vaatteita, kenkiä ja laukkuja etenkin venäläiseen makuun. Darwich omistaa yrityksensä yksin. "Jos on yhtiökumppani, saman auton ratissa on kaksi kuskia." Darwichin kokonaistulot olivat viime vuonna pitkälti yli puoli miljoonaa euroa, josta hän maksoi veroa 44 prosenttia. Darwich tunnetaan vaatimattomana ja ystävällisenä miehenä. "Olen ylpeä ja tyytyväinen siitä, että pystyn työllistämään ihmisiä ja rakentamaan yhteiskuntaa", Darwich sanoo. Kiihkeimpinä vuosinaan Darwich teki 16-tuntisia työpäiviä. Nyt hän haluaa hellittää hieman ja antaa enemmän aikaa perheelleen, jossa on 3- ja 4-vuotiaat lapset. "On tullut touhuttua vähän liikaa, ja täytyy vetää henkeä." KUKA Mohamad Darwich Syntyi Syyriassa 1967. Opiskeli insinööriksi Neuvostoliitossa. Muutti Suomeen 1991. Atma Trade -yhtiön perustaja ja ainoa omistaja. Atma Trade omistaa Laplandia-taloustavaramyymälät Lappeenrannassa ja Imatralla sekä Grande Orchidée -tavaratalon Lappeenrannassa. Atma Traden liikevaihto nousee tänä vuonna noin 56 miljoonaan euroon. Tulos on selvästi voitollinen. Perheessä 3- ja 4-vuotiaat lapset. Darwich puhuu arabiaa, venäjää, suomea ja englantia. PS. EI KUKAAN SUOMALAINEN KALJATUOPIN ÄÄRESSÄ LÖHÖÄVÄ SOSIAALIPUMMI TEE TÖITÄ PÄIVÄSSÄ EDES VAIVAISTA YHTÄ TUNTIA! TÄMÄ MAMU MAKSAA 200 TYÖNTEKIJÄN PALKAT JA HEIDÄN VERONSA TÄLLAISIA MAMUT OVAT, MUTTA EIVÄT PERSUT ELI PERUSRYSSÄT. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10184 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40398 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
680 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
522 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
504 Luotu: 14.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
626 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
78 Luotu: 13.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20786 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
63 Luotu: 16.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
803 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
46 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1685 Luotu: 01.05.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
41 Luotu: 15.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
794 Luotu: 21.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
952 Luotu: 08.03.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1135 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024