Kuusakosken kierrätyslaitokselle parempi paikka

Asukas Heinolasta
Heinola

/ #3 Sivullinen Heinolasta

19.04.2008 14:27

Olen seurannut Itä-Häme-lehdestä Rajavuori-keskustelua. Kun asiasta niin paljon on meteliä noussut niin päätinpä minäkin ottaa selvää että mistä siinä on kyse. Kartasta mittailin etäisyyksiä ja ajoin paikan päällekin katsomaan. Tulin siihen tulokseen että rainiolaiset valittavat ihan turhaan. Rajavuoren alueelta tulee vähintään kilometri asutukseen. Ja se on metsää! Ei peltoa tai järveä. Kumpuilevaa maastoakin. Lehdestä luin että ei ole pohjavesialuetta. Rekkaliikennettä alueella on jo ennestään ja silti rainiolaiset lapsineen ovat sinne muuttaneet. Itse en ostanut tonttia Rainiosta koska pidin lapsen koulumatkaa sieltä keskustaan liian pitkänä ja vaarallisena. Rajavuoren ansiosta rekkaliikenne saattaa jopa vähentyä mahdollisen uuden tieliittymän myötä. Kuusakosken nykyinen sijainti sen sijaan on oikeasti liian lähellä asutusta. Ja on ilmeisesti pohjavesialuettakin. Talothan ovat ihan tien toisella puolella. Ja rainiolaiset esittävät Kuusakosken laajentamista nykyisen alueen yhteyteen. Kurjaa huomata ihmisten äärimmäinen itsekkyys. Toiset kärsikööt lisää kunhan omalle kohdalle ei tule yhtään kärsimytä (tässä tapauksessa olematonta sellaista)