Kannabis lailliseksi

Tapio Peltonen
Turku

/ #556 Pyydän ajattelemaan loppuun asti

22.04.2008 10:16

En tupakoi, mutta vastustan ehdottomasti kaikkia pyrkimyksiä saattaa tupakan käyttö ja hallussapito rangaistavaksi. Nikotiini on erittäin voimakkaasti riippuvuutta aiheuttava ja laajalti käytetty aine, ja jos sen markkinat annetaan kokonaisuudessaan rikollisjärjestöjen käsiin, syntyvä oheisrikollisuus ei ole enää yhteiskunnallisesti hallittavissa.

Kieltolaki ei poista käyttöä, eikä tähänastisen tiedon valossa edes vähennä sitä. Sen sijaan kieltolaki tekee käytöstä paljon riskialttiimpaa kuin se muuten olisi.

Se, että tupakka on laillista, on mahdollistanut yhteiskunnallisen kontrollin tupakan markkinoihin. Tietenkin jonkin verran tupakkatuotteita virtaa markkinakontrollin ohi, mutta ylivoimaisesti suurin osa on valvonnan piirissä. Alaikäisten on nykyisellään paljon vaikeampi saada käsiinsä tupakkaa, kuin olisi, jos tupakka kiellettäisiin. Tämän pitäisi olla itsestään selvää. Tupakan markkinat ovat Suomessa paljon paljon suuremmat kuin kannabiksen, ja jos laillinen kauppa loppuu, laiton tulee sen tilalle ennen kuin tupakoitsija ehtii kaivaa sytkäriä taskustaan.

Kannatan ikärajoja ja rajoituksia päihteiden käytölle. Vastustan ehdottomasti täyskieltoja.